Ennen oli miehet rautaa

Lueskelin viime viikonloppuna mökillä ikivanhaa keittokirjaa. No okei, kirja oli vuonna 1956 painettu Keittotaito koteja ja kouluja varten(Helmi Koskimies & Eva Somersalo). Sivut olivat tahraantuneet, välissä kokin omia reseptejä ja kannet kuluneet. Hyvällä fiiliksellä jatkoin lukemista, olihan kirja täyttänyt tehtävänsä.

Ensin huomio kiinnittyi käytettyyn kieleen. Voin peseminen ja taikinan hierominen sai heti hymyn huulille. Ei nykyään enää tarvi pestä liikoja suoloja pois voin pinnalta, joten ajatus hauskuuttaa mieltä. Ruoka syödään ruokavadilta ja viilikin valmistetaan lasikehlossa. Ruuassa on rababrberiä ja dilliä sekä munassa ruskuainen. Raittiusboolin tärkein ainesosa on pullo raittiussampanjaa. MM se on suurin hitti tän päivän halloween-bileissä. Nauroin myös muutaman reseptin ideaa; vasikanlihasta valmistetut kananpojat on nimenä erinomainen! Siinä hienonnetusta vasikasta tehdystä taikinasta muotoillaan linnunrinnan muotoisia kakkuja. Tai makaronikyljykset, jossa keitetystä makaronista muotoillaan kyljyksen muotoinen pihvi. Huijausruokaa!

Toinen silmiinpistävä seikka kirjassa on sen ajan tarve käyttää hyväksi kaikki osat eläimestä ja kasviksista. Löytyy resepti paistetuille utareille. NAMNAM korppujauhoissa leivitettyä utaretta voissa paistettuna. Kuulemma sopii nauttia kuumana perunan kera. Entäs mukaeltu kilpikonnakeitto eli vasikanpääkeitto? Reseptin alkuun käsketään halkaista vasikan pää ja ottaa syrjään kieli sekä aivot myöhempää käyttöä varten. Kyllä nykyihminen elää niin hemmoteltua ja helppoa elämää. Menet markettiin ja valitset lihannäköisen mössön, josta paistelet kivat pihvit. Ei tarvitse miettiä, että missä nämä ruuan muut osat käytän ja miten ihmeessä saan sen reseptin vaatiman ainenksen esiin tuolta kaiken keskeltä. Kyllä nykyajan uusavuttomuus on peräisin pitkälti siitä, että ei ole edes tarve osata tehdä mitään.

Tässä on kolme reseptiä, jotka aion itse tekaista kirjan mukaan. Lupaan pistää kuvat annoksista, kun olen saanut aikaiseksi toteuttaa nämä herkut.

Banaanikiisseli
3 kuorittua banaania
2 rkl pestyä voita
1 rkl sokeria

Banaani, voi ja sokeri hierotaan, kunnes seos on kuohkeaa. Oikeasti niin simppelin kuuloinen resepti, mutta keksin heti käyttökohteen, Mulla pursuaa banaaniletut jo korvista, joten aion koittaa miten kiisseli toimii paistettujen munien kanssa. Suunnilleen samat ainekset, eri koostumus.

Pinaattikeitto
2 l lihalientä
200 g pinaattia
2 rabarberinlehteä
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
suolaa, valkopippuria, sokeria maun mukaan
1 munanruskuainen
1 ½ dl kermaa

Perkaa ja huuhdo pinaatti sekä rabarberinlehdet. Keitä 10 minuttia suolalla maustetussa vedessä. Kaada lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä, jotta väri säästyy kauniina. Hienonna. Tämän jälkeen ruskista jauhot voissa kattilassa. Lisää hienonnetut lehdet ja kuumaa lihalientä vähän kerrallaan samalla hyvin sekoittaen. Anna kiehua 10 minuuttia, jonka jälkeen lisää mausteet. Vatkaa kiehumisen aikana ruskuainen ja kerma hyvin sekaisin tarjoiluastiassa. Kaada maustettu keitto seoksen päälle hyvin sekoittaen. Tarjoile kovaksikeitettyjen munien kera.

Tomaattimunat
6 tomaattia
6 kananmunaa
½ dl hapanta kermaa
suolaa, valkopippuria
voita

Leikkaa tomaatista pieni kansi pois ja kaiverra siemenet ulos. Riko aukkoon muna ja mausteet. Päälle hapanta kermaa ja sitten kansi takaisin paikalleen niin, että tomaatti on suljettu. Sulata voi pannussa ja paista kaikki tomaatit noin 8-10 minuuttia. Mulle tämä on paluu vanhaan aikaan, sillä olen ikävöinyt täytettyjä paprikoita siitä asti, kun ne multa kiellettiin. Ai että!

Tunnistamaton lentävä esine oli villasukka

Olen ennenkin puhunut siitä miten pienistä asioista onnellisuus voi olla kiinni. Viime viikonlopun jälkeen oikeastaan kaikki vastoinkäymiset on ollut pientä, koska helpotus Nipsun löytymisestä jyrää alleen kaiken muun. Mistä mä muuten edes täällä kirjottaisin, jos koira olisi muuttanut lopullisesti sinne metsään? Silti löytyy asioita, joista olen onnentunteita löytänyt tälläkin viikolla. Villasukat esimerkiksi.

Villasukat kuuluu mun mielestä jokaisen ihmisen perusoikeuksiin.Villan lämpö ja pehmeys tuo mielenrauhaa sekä turvan tunnetta. Munavoi on toinen mahtava asia. Olin eilen työmatkalla Itämerellä ja aamupalabuffassa oli karjalanpiirakkaa ja munavoita. Mitali pitäisi antaa hälle, joka on tajunnut munan ja voin yhdistää. Aku ja 7 ihmettä on muuten ainut televisio-ohjelma, jota olen jaksanut nyt katsoa kahtena viikkona peräkkäin. Peukkua sillekkin!

Eniten ilostuttaa mieltä tuleva kesäloma. Vertaa seuraavia kuvia. Joo tiedän, kuvat on hirveitä! Asia on kuitenkin tärkeä ja välittyy vain näistä.

Aivan eri meisinki talvisessa kuvassa. Silmäpussit, kalpea nahka, ajamattomat viikset. Kesäkuvassa olen koiralenkillä juoksutreenien jälkeen ja silti jaksaa hymyillä, vaikka on hyvinkin tyttömäinen seppele päässä. Oikeesti näitä kuvia ei pitäis julkaista, mutta menkööt onnentunteen mukana. Varasin meinaan juuri lennot Miamiin ja pääsen vihdoin viettämään kesälomaa kesäisissä fiiliksissä. JE!

Topi ja Tessu

Otsikko viittaa ehkäpä parhaimpaan Disneyn elokuvaan ja samalla menneeseen viikonloppuun. Olipa siis kerran Tessu (Nipsu), ajomäyräkoira parhaasta päästä. Tessu asustelee Hilma-muorin (Siika) hyvissä hoivissa ja vierailee landella aina välillä syömässä halkoja.

 

Eilen Tessu pääsi vapaana kävelemään Hilman kanssa ja nauttimaan poutaisesta sunnuntaista. Landella ku ei ollut kiire mihinkään, niin rauhassa tassuteltiin läheisiä pikkuteitä pitkin ja tutkailtiin landepaukkujen asujaimistoja. Oli jännittäviä porkkanakasoja, pelto täynnä mätää punakaalia ja tuhansia lavoja. Ilma suorastaan huokui seikkailun tuoksua!

Tässä kohtaa kaikki pidättää henkeä, kun elokuvaan tulee mukaan Topi(Kettu), tuo viekas karvakuono. Topi asui Tessun elämään yhtäkkiä yllättäen sekä Hilma-muorin ja Tessun että myös itsensä. Alkoi peräsinmeno, jossa kaikki osallistujat kuulivat mitä Kettu sanoo. Topi paineli metsään perässään haukkuva Tessu ja kirosanoja huutava Hilma. Tessu pysähtyi aivan hetkeksi katsomaan Hilmaa ja kuuntelemaan odotuskäskyjä. Sitten häntä heilumaan ja Topin perään, harvoin saa tällainen cityajomäyräkoira jahdata oikeaa luontokappaletta. Episodin hämmentävin hetki oli, kun tilanteenseen liittyi Pösö, tuo vanha ja ärhäkkä metsästyskoira. Pösö oli selvästi jonkin eläimen jäljillä, luultavasti saman ketun perässä. Kohta Hilma jo kuulikin kuinka Pösö ja Tessu tappelivat siitä, että kumpi tätä kettua jahtaa. Tappelun vihaisten ja hätäisten haukahdusten jälkeen metsän täytti syvä hiljaisuus.

Ei auttanut muu, kuin hälyttää etsintäpartio kasaan kiertelemään metsää. Kohta metsän hiljaisuuden peittivätkin Tessu-huudot. Jossain kohtaa Hilma sammutti Sporttrackerin, kun täynnä oli 6,5 km ja akku loppumassa. Maisema toisti itseään: puita, kiviä, hirvenkakkaa, peurankakkaa, jäniksenkakkaa, ihmisenkakkaa, puita, kiviä... Kaksi tuntia Hilma juoksi metsässä huutaen. Herkempi Muori olisi jo tullut uskoon rukoillen Tessun löytymistä. Mielessä taisi käydä jo uuden koiran hankkiminenkin. Sitten puhelin soi. Pelastus! Tessu oli istunut läheisellä tiellä ja epäillyt pelastuspartion tarpeellisuutta. Pitikös nyt ihan näin isolla porukalla tulla mua hakemaan. Tessulla oli päällään aiemminkin blogissa esitelty aktiivisuusmittari. Kun normaalia aktiivisempana päivänä tulee kasaan noin 7500 pistettä, niin oli Tessu saanut tässä kahdessa tunnissa kerättyä jo 8500 pistettä. Soiton jälkeen Hilma alkoi itse keräillä itseään keskeltä umpimetsää ja suunnistaa parin pellon yli läheiselle tielle. 11 kilometrin tallustelu, kura, märät jalat, peurankakka ja hirvikärpäset olivat pientä riesaa, kun mieli oli helpottunut. Kotomatkan tunnelmat näkyy alla olevasta kuvasta. Kettujahdin uuvuttama ajomäyräkoira nukkuu kuono autonovenkahvassa. Palataan viikonlopun muihin tunnelmiin tuonnempana.

Saksalainen volyymisiika

Höpötellääs vähän reenaamisesta, kun mulla on taas uutta tuulta purjeissa. Mun personal trainer sai hajua uudesta muoti-ilmiöstä, joka on oikeastaan vanha ja hyväksi koettu tapa lisätä lihaa mieheen. Pitäisi kai läsänkin palaa samalla, jos vain viitsii syödä riittävänä oikein ja muistaa levätä, kun ohjelmassa lukee lepo.

Kyseessä on volyymiharjoittelu, joka on kehitetty jossainpäin Saksanmaata. Isot kehittät liikkeet tehdään 10 x 10 -systeemillä eli 10 toistoa 10 kertaa ja palautumisaika välissä pidetään minuutissa. Painot noin 60 - 70 % maksimipainoista. Mulla ainakin alkuun lähempänä kuuttakymppiä. Kymppisarjojen jälkeen tehdään muutama tukiliike 3 x 12 -systeemillä.

Oon nyt tehnyt kerran päivän 1 ja 2. Niistä lisää alempana. Oikeaa tekniikkaa tämä huutaa! Sata kyykkyä selkä notkolla ja seuraava viikko menee lasaretissa. Jos siis tekniikka pettää tai painot ovat liian kovat, niin älä revi väkisin. Lepoa vaan ja seuraava 10 uudella yrityksellä.

Päivä 1:
Leuanveto 10 x 10
Penkki käsipainoilla 10 x 10
Ylätalja 3 x 8-12
Rintalihakset ristikkäistaljassa 3 x 8-12
Jalkojennostot roikunnassa 3 x max

Päivä 2:
Takakyykky 10 x 10
Maastaveto suorin jaloin 10 x 10
Askelkyykky 3 x 8-12
Vatsarutistus 100 ASAP

Päivä 3 Lepoa

Päivä 4:
Dippi 10 x 10
Pystypunnerrus käsipainot 10 x 10
Ojentajat taljassa 3 x 8-12
Vipunostot 3 x 8-12
Kiertovatsat lisäpainolla 3 x max

Päivä 5 Lepoa

Sitten vaan uusi kierros noin kuuden viikon ajan. Treenejä on paljon, mutta ainakin mulla päivä 1 ja 2 suijui noin tuntiin lämmittelyineen. Lihakset ja paikat on ollut aivan rikki. Oon aiemminkin reenannut jalkoja kovaa, mutta vasta tän ohjelman myötä on tullut sellaset discojalkojen tärintä. Nyt tekemään päivän 3 settiä. Adios!

Aikuinen lapsi

Spotify toistaa mun korviin Jussi Kuoman Aikuinen lapsi -biisiä ja lapsuus pujahtaa ajatusten keskelle. Nyt uutisissa pyörii ministeritason keskustelua lastenohjelmien sopivuudesta lapsille. Ei jummijammi. Mäkin katoin pienenä Kolmoselta, kun Kipparikalle otti lauantai-aamuisin kurinpalautusta Olgalta, söi vähän pinaattia ja kostoksi rökitti Brutuksen. Olis syntiä moinen nykyään! Harvinaisen selväpäiseksi sitä on päätynyt, vaikka mun lapsuudessa telkkarista tuli Hapsiainen. Mieti nyt, keskisormi silmillä. Seikkailee ja tekee ties mitä pahuuksia. En pistä tähän linkkiä, koska lukijoiden joukossa on myös heikkohermoisia. Jokainen voi halutessaan itse googlettaa ja miettiä mun lapsuuden traumoja.

En oikeasti mene lupaan selväjärkisyydestä mitään. Mulla on hirvittävän huono muisti nimien ja muutaman sanan kohdalla. Monissa mun kuvissa on näitä, mitä nämä nyt on. Niin on näitä näitä tatuointeja. EIKU semmone tatuoitu seinä, mitä nämä nyt on? Osaako joku sanoa, että miksi mun pää sanoo graffittia tatuoinniksi? Hapsiainen! Varmasti sieltä asti perua mun kielitaidottomuus.

Jossain kohtaa lapsuutta tuli mukaan isojen poikien jutut. Ensin purettiin sellanen Coca-Cola -jojo ja vaihdettiin toiselle puoelle Spriten kuori. Uuu oli pahiksen jojo se. Seuraavaksi jalkkiskentällä oltiin Pjärsepalloa: heitettiin kiveä ringissä ja pudottaja joutui maaliin pyllistään housut kintuissa. Kiven heittäjä sai potkaista rankkaripisteeltä pallolla ihan just niin kovin kuin jalasta lähti ja osuman kivun mukaan naurettiin joukolla. Hapsiainen pelas tätä jossain jaksossa, olen aivan varma,Kovin isojen poikien juttu tuli mukaan vähän niinkuin huomaamatta. Jossain kohtaa isot pojat alkoivat heittää ylävitosia ja pikkupojat ihasteli vieressä, että onpa COOL. Mua ei ole ikinä kiusattu niin paljon, kuin silloin kun naapurinpoika pyysi heittään ylävitosen. Käsi ylös, vähän vauhtia ja LÄPS. Paitsi, että Hapsiainen opetti naapurinkeljun vetämään käden pois alta ja Siika löi tyhjää. Yhyhyhyyyyy!

En ole vieläkään kasvanut aikuiseksi, enkä aiokkaan. Isojen maailmassa on aivan liikaa ressiä, velvoitteita ja paheita tarjolla. Kaikkiin paheisiin ei edes kelpaa syyksi Hapsiainen. Eikä noi lastenohjelmat vaikuta lapsiin niin paljon, jos muuten on perustat kunnossa. Hyvä kasvatus ja jokapäiväinen kontakti luulisi riittävän selväjärkiseen elämään nykyäänkin. Nyt nautin piipusta (lakupahe) ja etsin jostain katsottavaksi jakson Kippari Kallea.

Viikonlopun helmet

Kerrankin voin kertoa mun viikonlopun sisällön samaan malliin, kuin normaalit ihmiset. Ei töitä, ei salibandya, ei talkoita. En tarkota, että oisin silti laakereilla levännyt. Ei toki. Kuitenkin sain itse valita mitä teen ja mitä en. Huippua! Kävin perjantaina töiden jälkeen salilla sitä maastavetoa rykimässä ja treenasin allitkin samalla. Sitten koiran kanssa lähitmetsään halkopainimaan. Molemmilla fiilikset ihan katossa, kuten näkyy. Onneks kärpäsaika oli loppunut jo, on toi suu auki -pyöriminen sen verran nolon näköistä! Illemmalla vähän shoppailua ja itkut Vain elämän tahdissa. Iltarahkat sohvalla ja pitkät yöunet zzz.

Lauantaina tein taas pitkästä aikaa jotain äärimmäisen noloa. Olin meinaan omasta mielestä aerobic-tunnilla. Sali täynnä jumppahousutytyjä ja kaikki kolme miestä. Kolme! Tai mä ehkä se puolikas, joten kyllä hävetti. Tunti oli noita nykyajan muodissa olevia HIIT-tunteja eli mahdollisimman kovaa mahdollisimman pieneen aikaan, Puoli tuntia keskivartalotreeniä nimellä CXWORX ja rehellisesti voin sanoa, että ekat vartin pidätin oksua. Sitten tehtiin kyykkyjä, joiden aikana sain hiukan palauteltua vatsaa ja alkoi löytyä luottamus siihen, että aamupala pysyy sisällä. Sitten taas sykkeet kattoon ja oksu kurkkuun. Tunnin jälkeen tein salin puolella jalkatreenin ja päivä oli sitten siinä. Kiitos ja moro! No eipäs, sportti antoi hyvät energiat loppupäivään. Lähdettiin Nipsun kanssa tutkailemaan venesatamaan veneennostoa ja talviteloille laittoa. Huomaa saunanjälkeinen toppapuketuminen!

Vitsi mikä paikka tuo venevarikko. Päätin siellä, että musta tulee merikarhu. Tatuoin habaan ankkurin ja Äidin. Pohkeeseen rikkinäinen sydän ja Nipsulle ostetaan pelastusliivit. Sitten ostetaan tää puinen paatti, jolle menetin sydämeni. Laitetaan se nätiksi ja asennetaan näyttävä ruori. Kylkeen maalataan merensinisellä värillä Merenhuiske. Lähetetään Siika vielä oikeiden merikarhujen oppiin ja sitten tällä seilataan maailman merille.

Jos Nipsusta ei merikoiraa tule, niin ehkä peltomyyrä. Möyrii talven tuloon valmistautuvalla pellolla ja haistelee petojen hajuja. Yhtäkkiä näköpiirissä on musta-valkoinen suuri peto. Korvat pystyyn ja hyökkäykseen! Sitä iloa, kun peto on karkoitettu ja isi on turvassa. Sitten taas tarkkana nuuskimaan uusia hajuja.

Parasta viikonlopussa oli se aika, kun sai käyttää siivoamiseen. Kerrankin sai pestä pöntön oikein ajan kanssa. Samaten laittaa lakanat, pyykit ja järjestellä vaatekappeja. Uppouduin jopa mun yksinäisten sukkien laatikkoon. Joo kyllä, pistän kaikki yksinäiset sukat yhteen ja kerran pari vuodessa etsin niille kaverit. Mä olen aivan liian tohelo pesemään sukkia pareittain ja aina on sukka, jolla ei ole paria. Kaikki samaan paikkaan viettämään yksinäisyyttä ja sitten paritan sieltä ne, joilla on toivoa paremmasta. Iltapuhteena heitin talvigummit pyörään ja sen jälkeen koirapuistoon ihastelemaan Shar pein pentua. Aww miten ruttuset koirat voivat olla söpöjä! Nipsu sai muuten veneenlaittopalkaksi pari kolme lettua ja eilen oli suoli rutussa siitä ilosta. Kannatti silti herkutella, jos koiralta kysytään.

What if I?

Tiedätkös onni on tässä ja nyt! Mulla on masu täynnä lounasta, työt tältä viikolta tehty, lähden kohta salille tekemään selkä-ojentaja -treenin ja kuuntelen sitä ennen Softenginen tänään julkaistua esikoisalbumia. Nämä jätkät maalaa aivan mielettömiä kuvia biiseillään. What if I on soinut parikin kertaa ja tulen niin soittamaan sen pilalle. Broken reflection haisee ja maistuu hiukan Jared Leton tuotannolta, eikä siis pahalla sanottuna. Kokeile itse!

Syksyn lehdet on Nippelle sama juttu, kuin talviset lumikasat. Jos on kasa lehtiä, pitää sinne päästä möyrimään. Jos isi potkii lehtikasaa ilmaan, pitää mahdollisimman moni lehdistä napata ilmasta. Kaikkein pahinta tai kivointa on se, kun iskä heittää kaikki lehdet ilmaan. Oi että sitä saaliin määrää!

Nippe oli tiistaina mukana hoitelemassa sählyjoukkueen peliasuja Artukaisissa ja poikettiin siinä matkan varrella Ruissalossakin. Se on meille enemmänkin talven, kevään ja kesän retkikohde. Oltiin ehkä ensimmäistä kertaa syksypäivänä siellä ja oli mykistävän kaunista. Ei edes menty perinteisiä rantareittejä, vaan lähdettiin rämpimään metsään ja osuttiin sattumalta luontopolulle, joka kiersi kasvitieteellistä puutarhaa. Pitkospuita, rappuja, lehtikasoja, kaatuneita puita, linnunpönttöjä. Hirvenkakkaa ja pupuntupsuja. Iso lampi, omituisia taideteoksia, ränsistyneitä taloja. Sitä kaikkea ehditiin nähdä tällä reissulla.

Aika mannekiini koiraksi! Luulis kyrsivän, että aina pyydän istumaan jonkun muka-kauniin asetelman eteen ja näyttämään nätiltä. Oon kyllä sanonut, että sitte avataan suu jossei kiinnosta poseerata. Ei jäädä hautomaan ketutusta, kun se jossain kohtaa räjähtää käsiin Nyt sitä maastavetoa moro!

Kun häkki heilahtaa

Mun tavoitteena on käydä pari kertaa viikossa muissa maisemissa ulkoilemassa. Jotain muuta maisemaa, kuin niitä samoja koiralenkkejä kiitos. Pysyvät nekin mielenkiintoisina, kun välillä vieraalla maalla tallustaa. Sielu huutaa uutta ja mieli kaipaa vanhaa tuttua. Näin ainakin mulla. On mulle muodostunut useampikin paikka, johon reissaan säännöllisesti. Mikkolanmäen ilmatorjuntatorneilla käyn parin viikon välein tutkailemassa uusia taideteoksia. Nipsukin diggailee, koska meillä on siinä edessä metsässä aina halkotalkoot ja risupainia. Toinen suosikkimesta on Tuomiokirkon läheinen jokiranta.  Kolmas, säväyttävin, on Kakolan vankilan rauniot.

Kakola huokuu jännitystä. Mitä on pitänyt tehdä tuonne joutuakseen? Kuinka paljon kiviseinät ja piikkilanka ovat ahdistaneet mieltä? Nytkin, syksyn viimeisenä lämpimänä ja valoisana iltana, kantautuu elämän äänet mäelle. Ihmisten naurua, juhlintaa, liikenteen hurinaa. Kuinka raadollista on ollut istua pienessä kopperossa pienen ikkunan ääressä ja kuulla, kuinka elämä menee ohitse? Pätikö täällä elokuvissa esitetyt vankilakliseet? Ei pudotettu saippuaa tai huumeita salakuljetettin pempussa? Näitä kysymyksiä syntyy kerta toisensa jälkeen, täällä vankila-alueella mun mielikuvitus käy kuumana.

Pari vuotta sitten Kakolassa järjestettiin esittelykierroksia ja ei tullut mentyä. Silloin ei osannut arvata, että nyt haluttaisi kovasti päästä sisään tutkimaan. Typerä nuorukainen olin! Nyt sisätiloja näkee parhaiten Youtube-videoista. Ei mua ihan niin paljon kiinnosta, että murtautuisin sisään. Voin saman tunnelman kokea tietokoneen näytön kautta. Ja tutkailla säännöllisesti uutisia, että josko esittelykierrokset sittenkin palaavat kalenteriin. Rakennukset raunioituvat kovaa vauhtia ja uutta taloa rakennetaan mäelle jatkuvasti. Elämä on palailemassa mäelle pikkuhiljaa. Ainakin taloissa näkyy valoja ja muita asumisen merkkejä. Ei kuitenkaan näiden massiivisten rakennusten sisään. Jos ei niille löydy uutta käyttöä pikaisesti, niin äkkiähän ne on purettu ja Siika yhtä suosikkikohdetta köyhempi.