Tähän otsikoksi vaikka susta enkelit pitävät huolta 2.0

Otsikosta huolimatta ketään ei ole käynyt sisään taivaan suurista porteista. Tai tietääkseni edes tavannut enkeleitä viime aikoina. Juuri soi Vartiaisen Jennin biisi, johon otsikko viittaa. Vaikka kulkisit varjojen puolta susta enkelit pitävät huolta. Taustalla konemusiikin rytkytystä ja laiska rumpukomppi.

Salibandy. Tuo ihana koko kansan lauantai-päivien liikuntamuoto. Halpa harrastaa, halpa aloittaa. Siihen sanaan kiteytyy pitkälti se, että mikset ole kuullut tällä palstalla minusta, koirasta tai mistään muustakaan sanaakaan. Joka arki-ilta painan duunia duunin jälkeen. Ei ole riittänyt energia edes koneen avaamiseen kotona. Itseasiassa olen joutunut priorisoimaan elämää aika rankalla kädellä. Ensin jätin pois kaikki turhanpäiväisyydet. Tämän jälkeen jäi pois ystäviin käytetyt hetket. Loppuviimein jopa oman fyysisen kunnon ylläpitäminen. Nyt maksan hintaa kaikesta tästä. Olin juuri reilu kolme viikkoa kuumeessa ja nyt jokin räkä tekee tuloaan. Ja juuri joululomalla, jolloin mun piti käyttää vapaa-aika akkujen lataamiseen, kuntoiluun ja sosiaalisen elämän jälleensyntymään.

 

Piristykseksi tähän vanhaan malliin pari koirakuvaa. Ei tässä kummempia siltikään. Kevätkausi starttaa ensi viikon jälkeen ja silloin Siika taas painaa päivittäin. Vappuna on suurin osa toiminnasta loppu. Silloin on edessä vakava pohdinta, että mitä ensi kaudella. Jaksaako vetää vielä lapsia. onko vielä energiaa edustuksen toimintaan ja pelaako kenties itse edes siellä kakkosjoukkueessa.

Nämä koirakuvat ovat muuten jouluna otettu. Aika vihreä maa. Ja joulurauha muutenkin kaukana. Pojat tulivat juttuun niin hyvin, että painittiin sellainen nelisen tuntia päivästä. Möykän saattelemana tietenkin. Nyt pitää mennä moi.

Olipa kerran aikuisten elämä

Kaikki muistavat sen sata vuotta vanhan animaatiosarjan, jossa punasolut ja valkosolut riehuvat ihmisen sisällä. Olipa kerran elämä. Sen alussa muistaakseni mies ja nainen halailevat. Halailevat niin, että lähtevät lentoon. Tapahtuu alkuräjähdys ja taivaasta putoaa lapsi maan päälle. Voin muistaa väärinkin, sarjaa kun katselin joskus kymmenenvuotiaana viimeksi.

Olipa kerran aikuisten elämä. Sain kutsun työkaverin 40+40 vuotisjuhliin. Oli vaimonsa kanssa tullut aikuisten ikään. Mitä hittoa nyt oli mun ensimmäinen ajatus, kun availin kutsukorttia. Tähän sellainen epäaikuismainen hymiö, jossa keltapallopää irvistää. Samana päivänä oli jo meidän seuran, köhh köhh mun, järjestämä sählyturnaus kehitysvammaisille. Mietin, että onko liian rankka päivä jos ensin myy sielunsa sabajumalille ja sitten menee sosialisoitumaan vieraiden ihmisten pariin. Huom., aikuisten ihmisten pariin. Kuulosti turhan suurelta sosiaaliselta harppaukselta.  Lähdin silti, luultavasti takaraivossa ajatus, että on mukava tuulettua tuon turnaushässäkän jälkeen.

Ei se lopulta ollutkaan niin kamalaa. Olen aiemmassa elämässä tottunut olemaan juhlien ikäloppu vakiokaluste: Lapsellinen wannabe-teini. Nyt tilanne oli aivan toinen; olin juniori. Nuorukainen, jolla olikin yllättävän paljon sanottavaa huolimatta siitä, että ei ollut omista lapsista puheenaiheeksi. Kertoilin salibandysta, koirista, työstä. kokkailusta, mielipiteet pakolaisongelmista, vähän alapäähuumoria saunan oksattomilla lauteilla, .. Juhlien aikataulu oli tiukka, mutta ilmeisen tarpeellinen. Mitä olisi tullut jos polkuveneily olisikin venynyt? Turvavyöt eikun pelastusliivit takasivat aikuisten selviytymisen jälkipolvien kiusaksi. Kakkukahvihetki. Yöpala. Puusepän kanssa käyty keskustelu skeittilautojen veistämistekniikasta.

Mikä teillä kaikilla on huomenna? 3. Krapula. Ehhe, hyvä selitys upposi vieraihin kuin kuuma kolvi tinaan.

Olin hyvä. Pärjäsin hienosti. Osasin olla ihmisiksi ja silti kiinnostava. Hyvä poika, hyvin tehty. Olipa kerran aikuisten elämä alkoi mun osalta viimeistään näistä juhlista.

Tilannepäivitys keskiiviikkona klo 13:22:41

Lienee aika listata nykyisen elämän kuulumisia yleisölle jakoon. Edellisestä varsinaisesta tarinasta on kuitenki vierähtänyt päivä jos kuukausikin. Pidän oikeuden kertoa nyt vain mukavia ja hassuhkoja juttuja. Ihan viime aikaina olen päätynyt ajatukseen, että internet on rikki. Jotain on varmasti hajonnut, kun lukee heikkolaatuisia uutisia ja varsinkin kommentteja niihin liittyen. Mies ajaa autolla tahallaan pyöräilijän yli ja kommenteissa kaivetaan poterot eri joukkueille. Solvaukset lentävät. Törkeys toisensa perään. Tyttö laskee vaijeriin ja kommenteissa huudellaan syytöksiä tytön ja viranomaisten suuntaan. Taas nökötetään eri joukkueissa solvaten mitä mielikuvituksellisemmin toista puolta. Vähänkin järkevät mielipiteet hukkuvat mölinän joukkoon. Milloin internet on mennyt näin rikki? Niinpä jätän mölinäyttävät jutut pois mun tarinoista.

Siinä Siika sabailee. Taitaa olla kesäkuu ja Parkin kenttä Turussa. Ensimmäisiä shortsikelejä ja ulkoharkkojen keventäviä osuuksia. Herään nyt toista viikkoa tilanteesta, jossa olen mukana lajitoiminnassa päivittäin. Keväällä päätin jatkaa erkkaryhmän parissa, koska se on aidosti palkitsevaa vapaaehtoistyötä. Lähes joka kerta poistun joukkueen parista hyvällä tuulella. Ensi viikolla on luvassa yksi suuri palkinto työstä, kun osallistumme kutsuvieraana Eduskunnan urheilukerhon 70-vuotisjuhlatapahtumaan. Luvassa on harjoitusottelu kansanedustajia vastaan ja erkkaryhmäläiset ovat ihan täpinöissään. Heidän piirissään kun titteli on jotain erityisen arvostettavaa.

Lupauduin keväällä vetämään seuran kahta lastenryhmääkin. 6-9 vuotiaat ja siitä teini-ikäisiin asti. Lasten parissa toimiminen on yhtä palkitsevaa työtä kuin erkkaryhmäily. Loppukesästä mulle nakitettiin vielä miesten edarin valmennus, joten se ainut valmennusvapaa viikossa on muuten tänään ja olen menossa kakkosjoukkueen mukana pelaamaan. Peukku pystyyn sählylle. Salielämässä on kesällä ollut käynnissä massanlisäyskuuri. Saksalainen volyymi tuli taas tutuksi kesäloman aikana. Nyt kokeilussa on harjoittelun jaksottamisen vaikutus tuloksiin. Palataan kuitenkin lihaksiin tuonnempana.

 

Rankka salibandyily vaatii rankat huvit. Yllä itsekylvetyt mökkiporkkanat sekä ensimmäinen kuva omasta avokadosta. Parvekkeella kasvaa tompsuja, chilejä, papuja, koriatenria, tilliä, timjamia, nokkosta, salaattia, ... mökin mullissa retiisejä, pottuja, papuja, ... Rankat huvit! Nyt asia tuntuu arkipäiväiseltä, mutta alkuun oli todella ihmeellistä maustaa oma ruoka oman viljelyksen tuotteilla.

Kesän aikana tuli monesti eteen tilanne, että tästä voisi päivittää jutun blogiin. Yleenstä tilanne oli päällä keittiössä. Jokin hyvä tuoksu leijailee nenään ja lautaselle koostuu näyttävä annos. Tästä ruoka jakoon ja Siika kohti keittiögurun mainetta. Jäi jutut tekemättä, kun ei mukamas ollut aikaa tai konetta saatavilla. Yllä kuvassa yksi suuri ilon lähde. Juustohöylällä potusta höylätyt mikroaaltouunisipsit. MMMM. Enää ei tarvitse ostaa isoa pussia, vaan yksi peruna ja voit kaiken lisäksi itse säätää öljyn sekä suolan määrän. Mausteetkin kasvaa omalla parvekkeella, joten parempaa tulee kuin Tafferellan tuotantolinjalta. 

 

Hienoa! Ei vieläkään möyhättävää näkyvissä. Hyvä jos olet jaksanut lukea näin pitkälle. Itse oisin luovuttanut jo tuolla sabailuosiossa. Mennään päivän viimeiseen tarinaan. Elmo. Viikko sitten tuli kotona puheeksi, että oisko koira kiva. Oli puhetta ollut aiemminkin. Ollut paljon. Oli mietitty myös sopivia rotuja. Puheet eskaloituivat nopeasti siihen, että olikin tutulla tarjolla pentua. Ja sopivasti rahaakin tilillä. Ai että! Vauhti vain kiihtyi. Torstaina katsomaan pentuja. Torstaiyönä lisää puhetta ja mietintää. Perjantaina päätös. Perjantai-illalla pentu kotiin. 48 tuntia puheista kusi-paskarallin alkuun. En edes tiennyt, että pystyn päättämään jotain noin isoa asiaa noin vauhdikkaasti. Siinä se nyt nököttää. Muistuu vähitellen mieleen kaikki tilanteet Nipsun pentuajoilta. Reiät lahkeissa, revityt pissapaperit lattialla ja jatkuvan silittäjien tulvan. Hieno poika! Tässä tilanteet tältä osin. Nyt miettimään illan sabareenien jalkakyniä.

Salkkarit-hahmon salaperäinen paluu

Koulujen alku on vahva merkki, paitsi syksyn saapumisesta, myös televisiotarjonnan parantumisesta. Tänään maanantaina on monelle luvassa herkkua, kun Salatut elämät jatkuvat. Uuu! Voidaan kohta lopettaa spekulointi siitä, että ketä on kevään päätösjakson murjaaha. Hui kauheeta. Okei voin myöntää, että googlasin esiin uutiset viime kauden päätösjaksosta. Ei oikein ole jaksanut napostella kyseinen ohjelma enää Kentsun kuoleman jälkeen.

Sen sijaan mulla on kotona päällä ohjelma nimeltä Salatut eläimet. On hahmoa jos toista. Muutama tuttu viime kaudelta ja uusikin hahmo. Tutustutaanpa heihin paremmin. Tässä esittelyssä ensin Nipsu. Tuo tummanpuhuva pötkö, joka on sulattanut monet sydämet ympäri maata. Puoliksi mäykkä, puoliksi sakemanni. Vanha konkari näissä karkeloissa.

 

Mukana on myös Amanda. Amanda asustelee kesät laitumella ja talvet karsinassa landella. On pikkutyttöjen suosikki. Heppa on aina nälässä. Välillä vetää Siikaa narussa kohti ojan herkkuja. Suhtautuu epäilevästi joutseniin pellolla. Tiedä mitä pahuuksia ne pienelle hepalle keksivät.

Shown uusin tähti on 7 viikkoinen skotlanninpaimenkoira. Pitkäkarvaista sorttia. Starbaa kutsutaan kansankielellä Elmoksi. Suloinen nappisilmä. Vauvan vatsa ja jatkuvasti kuperkeikkoja heittävät miniatyyritassut. Sulattanee useimpien lukijoiden sydämet.

 

Näillä eväillä jatkamme tarinoita Salatuista eläimistä. Pysy kanavalla!

Kolme maistuvinta reseptiä juuri nyt. NYT.

Keittiö on kodin sydän, sanotaan. Olen viettänyt paljon aikaa sydämellisesti omassa keittiössä, mökin keittiössä ja vieraissa keittiöissä. Keittiöissä on kiehunut pääosin uusia ruokia ja uusia reseptejä. On ollut iso into opetella uutta. Tässä top 3 keitosta viimeisen kuukauden ajalta. Reseptit varmasti poimittu jostain päin blogosfääriä tai ainakin anopin keittokirjasta, elä siis riemastu jos olen kopsinut juuri sinun originaalin idean.


Kuusenkerkkäsiirappi

Nyt, NYT. Kuusenkerkkäsato on jo pitkälti kypsän puolella, joten nyt on aika toimia. Pyydät maanomistajalta luvan ja menet nyppimään muovipussillisen kerkkiä. Noin parisenttiset vaaleanvihreät kasvustot kuusen oksista ovat parhaimmat tähän keitokseen. Sitten varaat noin viitisen tuntia aikaa keittelyyn ja riittävästi lasipurkkeja siirapin säilöntään. Pari pisaraa valmista siirappia on erinomaista puurossa ja etenkin rahkan päällä.

3 litraa kuusenkerkkiä
4 litraa vettä
1 kg sokeria
4 rkl sitruunamehua

Ensin huuhtele kerkät hyvin ja sitten kaada isoon kattilaan kerkät sekä vesi. Keitä suunnilleen kaksi tuntia, jonka jälkeen siivilöi keitoksesta kuusenjämät pois. Lisää sokeri ja sitruunamehu. Keitä toiset reilu kaksi tuntia. Kannattaa varoa liiallista keittämistä; mun ensimmäinen satsi kiehui toffeeksi asti. Hyvää sekin, mutta aika hankalaa saada purkista irti. Sopivan kypsyyden testaaminen onnistuu laittamalla lautanen ensin jääkaappiin ja sitten keitosta kylmälle lautaselle. Jos nesteeseen vedetty viiva ei kuroudu umpeen on siirappi sopivan paksua. Sitten etsitään se vanha Fingerpori, jossa Jorma pullottaa alushousuissa desinfioituihin lasipurkkeihin ja kylmään säilymään.


Broilernugetit

Kaupan nugetit ovat tunnetusti suolenpätkistä ja muista sideaineista kasattuja kötöstyksiä. Itsetehdyt taas ovat niin NAM! Eikä valmistukseen edes tarvita rasvakeittimiä, vaan normaalissa uunissa tulee todella rapea pinta.

Paketti parempaa broilerin lihaa, itse tein rintafileistä
Suolaa
2 kananmunaa
1 dl maissijauhoja
Suolaa
Pippuria
3 dl pankojauhoja
Parmesaania jyystettynä noin 1 dl
Paprikajauhoa, oreganoa, suolaa, pippuria
Oliiviöljyä

Pilko broileri sopivankokoisiksi paloiksi ja pistä näihin jo hieman suolaa. Ensimmäsielle lautaselle maissijauhot suolien ja pippurien kanssa. Vatkaa munat rikki ja laita toiselle lautaselle. Kolmanteen pankojauhot, juusto ja loput mausteet. Käytä sopivasti suolaa, koska sitä lisätään joka väliin. Dippaa kananpala ensin maissijauhoon, sitten munavatkuliin ja viimeiseksi pyörittele pankolautasella. Laita leivinpaperille ja ripauta päälle vähän öljyä. Paista pellillinen nugetteja uunissa 250 asteessa 20-30 min riippuen broilerpalojen koosta. Käy kääntämässä noin 10 min jälkeen ja lisää samalla pieni loraus öljyä. Tarjoile suosikkidippisi kera. Mulla oli luomuketsuppia ja avokadodippiä.


Banaanileipäset

Tässä on tarinan surkein kuva, mutta älä anna sen pelästyttää. Siinä on vähän liikaa vastavaloa, joten näyttää mun leipänen hieman palaneelta. Sitä se ei ollut! Ihanan kosteaa, pehmää ja kuohkea leipää suolivikaiselle! Ihme on, jos saat leivän säilymään edes kahtaa päivää jääkaapissa. Se on niin niiiiin hyvää.

2 banaania
3 munaa
Reilu 4 dl mantelijauhoja
2 rkl rypsiöljyä
0.5 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl luomuruokosokeria
1 tl ruokasoodaa
3 tl leivinjauhetta
hunajaa
vaniljasokeria
suolaa

Muussaa ensin banaanit velliksi ja lisää munat sekä öljy. Sekoita mukavasti ja lisää sitten loput aineet. Sekoita hyvin. Lopuksi luraus hunajaa ja ripaukset suolaa ja vaniljasokeria. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Testaa kypsyys puutikulla. SYÖ. NAUTI.

Kaikki paitsi frisbeegolf on turhaa

BOOM! Aloitin uuden harrastuksen tuosta noin vain. BOOM! Jouduin sähköpostimainoksen uhriksi. Satuin kurkkaamaan Roskaposti-laatikkoon ja siellä oli paikallisen halpahintamyymälän mainos. Ajankulukseni sitä selailin ja BOOM. Frisbeegolf-kiekkosetti 7,99 €. Äkkiä puolisolle viestiä, että kipaisetkos kaupan kautta ja sijoitat mun uuteen harrastukseen alkupääoman.

Viikonloppuna sitten avasin kiekkosetin ja heittelin hieman lättyjä mökin takapihalla. Ihan mukavaa oli. Hiukan tuntuu kiekot kaartavan vasemmalle, mutta kai se heitto siitä suorenee, kun heittää vaan. Niin ainakin ajattelin. En tiedä voiko harrastaja edes kutsua kiekkoja lätyiksi. Otin kuitenkin riskin. Päätin siinä kohden poiketa mökiltäpaluumatkalla Maskun isolle kentälle kokemaan heittoa oikeassa ympäristössä. Ehkä siellä juuri ja juuri kehtaisi heitellä mun halpislättyjä, kun kerran päätin harrastuksen aloittaakkin. Otin siinäkin riskin. Lopulta koitti se päivä, kun parkkeerasin auton Maskun hiekkakuopille. Olin pukeutunut shortseihin ja teepaitaan, kun lämpöä oli se reilu 20 ja aurinko paistoi. Reteesti vielä lätsä päähän, kiekot käteen ja seuraamaan opasteita radalle. Sitten BOOM. Mun ohi puhisi tosiharrastaja. Oli lätsää, aurinkolasia, pitkää housua ja takkiakin, että voi rytikössä mennä rauhassa. Kengissäkin kivasti pitoa märälle kalliolle. Sitten laukkukassi, jossa vesipulloa, parikymmentä kiekkoa ja erillinen heittohanska. BOOM hävisin varusteurheilun jo kävelymatkalla. Henkisesti käännyin jo takaisin kotiin tässä kohden.

Fyysinen Siika jatkoi vielä matkaa, jotta tulisi luettua edes opastaulut. Todella pramea rata! Näköjään varusteurheilu on ainakin täällä perusteltua. 

Siitä taulukosta parit ylös ja etsimään ekaa rataa. Valitsin punaiset heittopaikat eli par 3 ja 88 metriä. Kuulostaa sopivalta haastelta ensimmäiselle ratasuoritukselle.

 

Eka heitto oranssilla driverilla kiersi taas vasemmalle ja kantomatka aika lyhyt. Okei, driverin piti hoitaa pidemmät matkat. Siispä toinenkin heitto vielä samalla lätyllä, että päästään korille asti. Mitvit! Taas vasemmalle kaartuva 30 metrinen! Vaihdetaas lätty keltaiseen mid-rangeen, jolla on tarkoitus kivasti lähestyä koria. Matkaa korille oli vajaa kaksikymmentä metriä. Kolmas heitto ja BOOM! Osuin sentään koriin. Siitä nostin lätyn pesään ja lopputulema yksi yli parin. Ajattelin tässä kohden, että menköön tämä ensimmäinen rata harjoittelun piikkiin. Samalla näin miten puhiseva varusteurheilija heittää puttilättyä heittohanska kädessään naapuriradalla. Uusiksi ja uusiksi samaa kahden metrin heittoa. Noi varusteurheilijat....

Siitä sitten rämmin upottavan suon läpi kakkosradan heittopaikalle. Missä mun kunnon kengät hei? Opastekyltissä luki, että par 5 ja 257 metriä. Yllä kuva heittopaikalta. Kori on tuolla jossain puurajassa olevan reiän takana. Kyltissä vinkattiin, että avausheitto kannattaa ottaa varovasti, sillä radan alkuvaiheissa on kaksi lampea, joihin lättyä ei kannata heittää. Mmm en edes näe lampia tähän paikalle. Eka heitto tuonne puustoon vasemmalle. Toinen puustosta pois kivasti keskelle väylää. Kolmannen osasin jo tähdätä keskelle väylää aivan lampien reunaan. Varmasti jotain kusetusta toi opastekyltti, mukamas avausheitolla pitää varoa lampia.. Siitä sitten jatkoin kohti koria. Neljäs kivasti taas puihin. Viides keskelle väylää. Kuudes kiveen ja seiska sopivasti väylälle. Kasi osui jo viiden metrin päähän korista ja siitä puttasin ysin sisään. Huijausta! Mukamas par 5 hei. Hmph puhinaa.

Viidennen radan jälkeen fyysinen minänkin lähti kotiin. Ei näillä taidoilla hei. Lisää reeniä pimeässaä jossain syrjäseudulla. Sitten voittajana radalle uusiksi. Ja vasta sitten alan varusteurheilijaksi tässä lajissa. BOOM!

Kuinka kertoa kukista ja mehiläisistä?

Mun historia salibandyn parissa voitaneen laskea alkaneeksi viimeistään lukiossa, jossei jo aiemmin pihapeleissä. Mun ensimmäinen maila tuli tuliaisina Ruotsista 90-luvun alkupuolella. Se oli käytännössä sähköputken pätkä, jonka toiseen päähän oli niitattu lavan tapainen ja toisessa päässä oli sähköputken sulkutulppa. Se lämittiin aika pikaiseen loppuun se lapa. Alkulaukausten jälkeen on koettu monta eri joukkuetta, seuraa, sarjatasoa, turnausta, valmennustehtävää ja jopa oman seuran perustaminen. Kaiken tuon historian haminan listaaminen on sekä mun egon boostaamista että tehty kertomaan sulle, että tämän tarinan pääosan esittäjä ei ole ihan nuori ja kokematon märkäkorva.

Tänään mun puhelin soi ja näytöllä luki: "Ei numeroa". Arvasin heti soittajan, koska näitä puheluita on ollut useampikin. Jännityksellä odotin, että koskeeko asia tän päivän reenejä vai kenties kysellään kesän kuulumisia. Meillä pyörii nyt kesällä aikuisjoukkueiden kesäharjoitukset, kun taas junnut viettävät kesänsä miten lystäävät. Muutama meidän junnuista on kasvanut niin isoksi ja vanhoiksi, että viimeistään ensi kauden jälkeen on siirryttävä aikuisten pariin. He ovat nyt jo yrittämässä mukaan miesten kakkosjoukkueeseen, johon ehkä itsekkin menen pelaamaan. Katsotaan nyt vielä, mutta edessä voi olla eläköityminen kilpajoukkueesta, junnujen valmentaminen ja pelaaminen toinen jalka haudassa -meiningillä,

Sovitaan tässä, että yksi junnuista on poika nimeltä Jonna. Soittaja oli kuin olikin Jonnan isä, isäpuoli, setämies tai joku vastaava perheenjäsen. Ovat kuulemma seuranneet miten Jonna on aika huonossa kunnossa ja kaipaisi enemmän lenkkeilyä, kuin mitä joukkue tarjoaa. Omatoimista juoksentelua. Tuntuvat kakkosjoukkueen 8-10 kilometrin lenkit aivan liian vaativilta, kun Jonnalle tulee seinä vastaan jo kolmen kilometrin jälkeen. Olen itsekkin vierestä harkoissa katsellut, kun väsy alkaa pojassa painaa. Setämies on kuulemma monesti koittanut pakottaa Jonnaa lenkille. "Pleikkari kiinni ja ulos", on sanoma kuulunut. Jonna on aina asiasta suuttunut ja mennyt ovet paukkuen omaan huoneeseen. Tiedäthän teinipojat hei? Mä en muista, mutta mun äiti jaksaa aina kertoa kuinka minulle ei voinut sanoa mitään ilman, että vedin rantapallon nenään. Pahimmassa tapauksessa meni oikein hiekkaa vakoseen. Teinipojat hei..

Setämies kysyi: "Kun Jonna luottaa sinuun kuin vuoreen, niin voitko puhua pojan kanssa? Nyt olisi hyvä sauma pistää elämä raiteilleen ja kasvattaa selkärankaa". Hämmästys! Mulla ei ole omia lapsia, mutta nyt pitäisi puhua pojalle kuin miehelle. Kerronko samalla kukuista ja mehiläisistä? Tässä on emi ja tässä hede. Sitten tarvitaan karvapallura pörräämään ja levittäämään siitospöllyt. Voi hertsumarepale! Hämmästys valtasi mielen; ei siitä ole pitkä aika, kun vielä ihailin esikuviani, ja nyt toimin muille sellaisena. Ihanan haastava tilanne! Pitää keksiä fiksu tapa ottaa asia puheeksi ilman, että juttelusta paistaa läpi setämiehen puhelu. Jonnassa on nähtävissä iso potentiaali, jonka esiinkaivaminen vaatii vain töitä. Kunto ja vauhti ylös, niin poika on valmis miesten peleihin. Hämmennys, ihana hämmennys!

Prinsessoja ja arkeologeja

Arvaa kuka olisin Arvaa kuka -hahmoista, jos voisin tästä näin päättää? Tumma Max gigoloviiksineen tai arvokkaasti harmaantunut Peter? Vanhan matemaatiikanopettajan näköinen Tom tai elähtänyt punapäinen hippi Alfred? Väärin meni! Olisin Bill; munapäinen pyöreä kalju ukkeli, jolla on poskillaan pahanteosta kiinnijääneen punoitus poskillaan. Bill maistuu nimenäkin suussa mukavan pehmeältä ja silti salaperäiseltä. Bill.

Vietän nyt kansallista prinsessaviikkoa. Mun mielestä tämä on jopa kansallisen liputusviikon arvoinen viikko. Suvivirret vielä tuoreesa muistissaan kirmaavat pienokaiset ovat täyttäneet leikkipihat ja urheilukentät. Eikä siinä vielä kaikki. Uskon siihen, että suomalainen lisääntyy kesäisin. On niitä Siikoja, jotka syntyvät maaliskuun 19 eli juhannuksen kieppeillä siitettyjä kansalaisia. Ja on niitä prinsessoja, joilla on synttärit kesäkuun alussa. Siinä ovat vanhemmat syttyneet vielä loppukesän lämpöön, kun syksy on jo painanut päälle. Siispä synttäreille mars!

Muista hei nauttia lasten seurasta. Rehellisempää ja antoisampaa seuraa saat etsiä. Vie prinsessa puistoon, askartele hänen kanssaan kruunu tai vaikka keinu pihalla. Jätä aikuisen huolet hetkeksi taakse ja elä ilossa. Prinsessaterveisin!

Paluu nyrkkeilykehään

Se on nyt tai ei ikinä. Lopetan mun motivaatioloman blogin osalta ja puran taas järjetöntä elämääni tänne. Koin suurta epämotivaatiota, kun muu elämä potki päähän. Ei siis niinkään tämä kirjoittelu ahdistanut, vaan se mitä kertoa vai kertoakko mitään. Otetaan pikakelaus maaliskuun lopusta tähän päivään; duunipaikka sama, harrasteet samat ja ihmiset ympärillä vielä hengissä. Cool män! Ihan kun en olisi poissa ollutkaan.

 

Pulsusta kirjoittelin viimeksi paljon ja tein hänelle oikeastaan aika ilkeän tempun. Kävin meinaan vappuna kamujen kanssa nauttimassa skumppaa pulsun linnassa! Huom., koska kyseessä on lapsiysvätällinen blogi niin kuvan skumppa on tietenkin alkoholitonta. Eikä herra itse edes ollut paikalla ja juuri viime kerralla hän haaveili isoista bileistä linnakkeessaan. No meitä oli 5 ja koera eli ei ehkä olleetkaan suurimmat mahdolliset paardit. Upea tuo rakennelma Npsun vieressä. Ihan selkeä lohikäärme, suomut ja kaikki olennaiset tuntomerkit selässä.

Palasin muutenkin tässä kevään aikana vuosia taaksepäin. Ei, en keksinyt aikakonetta, vaan mahtavan matopaikan pihalta. Onkiminen ja kalastus yleensä on houkuttanut miehen mukanaan. 

 

Siinä parhaat selfiet eri kalareisuilta tältä keväältä. Noi on räpsitty paikallisen joen uomalta. Meren rannalla tuuli sen verran, että kuvista tuli julkaisukelvottomat. Hyi! Otetaan tähän loppuun selfiekimara ja palataan seuraavissa postauksissa asiaan. Juttua tulee ainakin menneeltä salibandykaudelta ja jotain sapuskatarinaakin on kertoa. Huomaathan, että mun ja joukkuekaverin yhteiskuvassa ei sitten virtsata luontoon. Eihän lapsiystävällinen blogi sitäkään hyväksy. Siinä pojat muuten vaan halailevat joukkueen päätäjäisissä.