Katson autiota hiekkarantaa ja sineen taivaan

Elämän suuria heräämisen hetkiä koettu! Katri Helenalla on niin haroittanut silmissä. Ensin katsotaan taivaalle ja sitten heti perään rannalle. Mitä? Mä en ensinnäkään muistanut, että taivaansini on Katria parhaimmillaan. Ja nämä biisit löytyvät vieläpä samalta levyltä. Katson autiota hiekkarantaa, katosin sineen taivaan. Ei pysty pienen pojan aivot sulattamaan tätä outoutta.

On torstai ja päivitän juuri offline-soittolistaa reissulle mukaan. Julkaisen stoorin vasta nyt, jottei täälläkin olisi ihan kuollutta. Aikataulun mukaan vietän nyt kesäistä päivää Cocoa Beachilla, Space coatilla. Avaruusrannalla. Tässä lähistöllä on se kuuluista avaruuskeskus, josta sukkulat lentävät Venukseen. Tai taivaisiin taakse kuun, ohi linnunratojen. Sinne korkeuksiin CMX:n biisin mukaan. Astronautti on monen pienen pojan haaveammatti. Ei mun. Musta tulee isona arkeologi. Vitsi miten cool olis työntyä syvemmälle pyramidin uumeniin ja löytää vielä yksi muumio.

Katselen juuri tän viikon sääennustetta Floridaan ja kohtalaisen epävakaista on. Hämärä jo metsään hiipi, päivänsäde kultasiipi aikoi juuri lentää eestä sen. Ei ehkä niin hämärää luvassa, vaan ukkoskuuroja ja 20-30 astetta lämpöä siinä lomassa. Pakkasin mukaan jo alla näkyvät punaiset shortonkit! COOL! Meen vielä parturiin huomenna perjantaina, jotta saan koko kaljun palamaan kirkkaan punaiseksi. Odotan siis paahtavaa arskaakin johonkin väliin.

Mites toi uiminen onnistuu? Altaassa aivan varmaan, mutta että jotta koska ihan oikeassa meressä? En oikein välitä Suomessakaan uida, koska kalat puree. Täällä on astetta isompia kaloja. I S O J A. Hyi mua etoo otsikot "Hauki puri meidän Jani-Petteriä pohkeeseen".

Hauskaa käydä viime kesää läpi ja etsiä tähän sopivia kuvia. Tää ei ole ranta viimeinen eikä loppu ihmisen. Discon Levottomat tuulet soi. Vaihdetaan! Pimppiksen matkalaulu ja fiilis ylös. Tein juuri viimisen duunihomman ja nyt ostamaan Nipsulle synttärilahjaa. Senkin olette nähneet jo. Nyt puss puss! Perillä on tuolla edessämme jossain. Mennään, mutta ajetaan hiljempaa. Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan. Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä. Ajetaan hiljempaa. Toivon, että matka jatkuu jatkuu vaan.

 

Nipsutin

Nipsutin, tuo elämäni suloisin karvakasa, täytti eilen 3 vuotta. Nipsutin saapui mun elämään vähän kuin vahingossa. Ihan juuri niin, kuin hänenkin elämä sai alkunsa. Teki mieli alkaa elää, kuin normi-ihmiset, eli hankkia perheenlisäystä. Lapsi ei tullut kuuloonkaan, joten koera oli helppo valinta. Avasin siis Apulan ja aloin selaamaan koiria. Ensin rekisteröidyt rotukoirat läpi. Ei siellä mitään ollut. Sitten Annetaanpalstalta katsoin käytettyjä koiria, mutta sielläkin oli joko liian paljon ajettuja tai liian rikkinäisiä otukoita tarjolla. Sitten myydään-palsta ja ei-rekisteröidyt. TADAA! Inkoossa oli tarjolla perheen mäyräkoiran ja saksanpaimenkoiran rakkauslapsia. Hinta 50 €, joka kului matolääkkeeseen ja penturuokaan.

Muistan vieläkin sen jännittävän perjantain, kun kävelin neukkariin soittamaan koirasta. Jalat pöydälle ja pienen numeronnäpyttelyn jälkeen naikkonen vastasi. Oli kuulemma juuri samalla yksi pentu vapautunut, varaus oli peruuntunut. Sanoin siinä laakista, että mä otan sen. Siitä se sitten alkoi. Sain kuvankin, jossa läikykäs harmaa-ruskea pötkylä roikkui sylissä. Uiii! Yllä ensimmäinen kotokuva nipsusta.

 

Koiraa haettiin saman viikon sunnuntaina, koska siellä perheen äiti odotti muksun synnytystä ja luovutusikä tuli täyteen lauantaina. Ihan lottovoiton veroinen tuurii siis, että sain Nipsun. Inkoossa puutalon pihalla oli aitaus, jossa asusteli mutsi ja isukki; pienehkö saksanpaimennarttu ja pitkäkarvainen pitkä mäykkäisä. Oli tiineys huomattu vasta viikkoa ennen synnytystä, kun emän nisät olivat roikkuneet oudosti. Ihan puskista tuli nämä rakkauslapset. Pentuja yhteensä kahdeksan karvaista pötköä. Pimpotus ovikelloon ja kuului pennun vaimeaa ininää. Ovi aukesi ja sieltä möyri varovasti esiin harmaa omituisennäköinen otus. Niin pelokas ja utelias samaan aikaan. Pieni piiska heiluten mä kelpasin uudeksi iskäksi ja niin lähdettiin Turkuun päin. Ajelin kotiin sormet koirakopassa, jotta itku ja valitus loppuisi. Sitten tuli paha olo ja koko koirakoppi oli oksussa. Jes! Siitä lähtien mun lattioilla on ollut enemmän tai vielä enemmän koirakarvaa. Alla kuva koiranpennusta, joka on itse hypännyt kylpyammeeseen pissalle <3

 

8 siskoksesta ollaan tavattu kaksi. Alla Poju, joka asui Turussa. Aivan musta veijari, jolla myös pitkä karva ja samankokoinen runko. Pojun kohtaloksi päätyi erimittainen luu tassussa, jonka vuoksi elämä oli kurjaa ja tuntoja piti purkaa syömällä betoniseinää. Poju päästettiin kärsimyksistä, joten enää ei tule yhteisiä koirapuistohetkiä. Alla myös Ninja, joka asuu tällä hetkellä jossain päin Tamperetta. Ninja on selvästi pienempi ja lyhytkarvainen versio. Luonne on sama varovainen ja pelkäävä vahtikoira. Samat nuuskatkin huulessa.

Tällainen pötkömötkö siitä on nyt tullut. Eläväinen, leikkiväinen, pelkääväinen, nauttivainen ja etenkin koiramainen pötkö. Ei elämä ole pelkkää juhlaakaan, vaikka niin sen täältä blogista voisi lukea. Kettuepisodi on jättänyt jotain jälkiä koiraan ja nykyään remmissä kohtaamiset ovat usein aika äänekkäitä. Nyt on näkyvissä myös eroahdistusta. Isi on niin ihana ja aina jättämässä minua. Jotenkin iso pelko on päällä. Pitää Nipsun talvileirin jälkeen ottaa asialistalle uuden luottamuksen luominen ja harjoitella taas sitä ohittamista. Ei nyt mietitä sitä soppaa, vaan juhlitaan!

  

Siispä onnea Nipsu! Kinkkukakkua, lihaa, lihankaltaisia kynttilöitä kolme ja uusi pallo! Siis pallopallopallo. Voittekouskoakuinkahienouusipallo!?!?!

 

 

 

Minä minä minä minä

Minä, minä, minä. Minä olen ollut kiireinen tässä kesän lähestyessä. Lauantaina on edessä lähtö aurinkoon kolmeksi viikoksi ja se tarkoittaa, että kaikki, ihan kaikki, hommat kerääntyvät hoidettavaksi nyt. Minulla on minä-muotoinen tehtävälehtiö pöydällä, jossa lukee:
- minä ostan koiralle uutta ruokaa, jota hoitaja saa syöttää
- minä katsastan auton ja korjautan mahdolliset viat
- minä tulostan matkan laput ja pistän osoitteet ylös
- minä hoidan salibandyjoukkueen pelimatkan järjestelyt, peliasut, varusteyhteistyösopimuksen...
- ...

Minä, minä, minä. Listaa on tällä hetkellä 6 sivua, joista tekemättä 2 sivun verran.

Minä en ole siis ehtinyt blogia päivittämään tällä viikolla. Kauhistus ja anteeksi! Nyt pikaiset tunnelmat ennen reissua.

Edessä on kunnon seikkailu hei! Laittelen reisusta kuvia ja tunnelmia,  jos vaan suinkin pystyn. Ja murtovarkaille tiedoksi, että koirahoitsu muuttaa meille, joten Nipsu päivystää edelleen. Ei siellä kyllä mitään vietävää olekkaan. Kaikki on myyty tai pantattu, että päästään Amerikkaan. Pakkaaminen jää väistämättömästi perjantai-iltaan. Tosin paljoa en meinaa pakata mukaan; shortsit, arskalasit, lippiksen, pari t-paitaa, uikkarit, kiikarit, kamera, lyhytvartisia sukkia ja kalsareita. Päälle pitkät pökät, joku pitkähihainen ja syystakki messiin, Onhan tuolla yöt 16-19 asteisia. Loput ostan paikan päältä. Minä, minä! Ovi auki maailma, täältä tulen minä!

Talven pipomuoti

Meikäreikä on tunnettu siitä, että päässä on milloin mikäkin viritys peittämässä haivenia ja hörökorvia. On lätsää, on lapsekasta myssyä, hipihtävää isoa pipoa, alumiinifoliotakin joskus. Ihan siinä määrin tunnettu, että kanssakulkijat häpeillen kysyvät etukäteen minkä päähineen kulloinkin puen. Et kai vaan, et kai vaan laita sitä autopipoa? Alla esimerkkejä eri nuppisuojista. Huomaathan, että mukana myös viime vuoden movember-kuvaa ja tän vuoden Kari Vepsää halloweenjuhlista. En aina sentään noin nolo ole.

 

 

Jos osaisin virkata, niin alkaisin tältä istumalta hipsteriksi. Juma mikä pipo-ohje täällä! Tuosta tekaisisi aikuisen mukulan kokoisen myssyn ja elämä hymyilisi. Jos lukijoiden joukossa on joku virkkaustaitoinen, joka omaa pitkät hermot, niin hanska pystyyn. Täällä odottaa yksi tumpelo uutta rakasta pipoaan <3. Jos ei, niin viikonloppuja kaikille!

Sekametelisoppaa ja kermavaahtoa

Mulla on menossa töissä luova rahkatauko ja selailen viime aikojen otoksia kuvakansioista. Eläinrikasta elämää on näköjään viime aikoina ollut. Mun takapihalla kulkee joki(virallisesti oja), jossa asuu jokiankkoja ympäri vuoden. Siellä missä ankkoja, siellä mummoja. Joen pohjassa lienee useampikin diabetekseen kuollut ankka, kun katselee sitä pullamäärää, jonka mummot ankoille syytävät. No kukin tyylillään. Kävin Nippen kanssa myös tatuointitorneilla viime viikolla. Tulin ensimmäistä kertaa torneille eri reittiä ja silmiin osui yksi betonikasa, joka on lähes alkuperäisessä loistossaan. On siinä jotain pientä tussisuttua kyljessä, mutta eivät peitä kokonaiskuvaa. Surullisen jylhä näky on. Tatuoinnit tornien kyljessä vie ajatukset pois sodan synkkyydestä. Teksti "kännis vittu" lyö koko tornit leikiksi. Näin rauhan aikana kannatan ehdottomasti eläväisiä torneja. Teksti oikeestaan selittää tatuointien laatuakin.

Katsoin Metsämäen tarjontaa ja seuraavat ravit olisi ensi viikon perjantaina. Hitto aivan väärä päivä, kun Florida lähenee vauhdilla. Palataan siis mun aiempaan rakkaaseen harrastukseen. Kävin eilen tuomaroimassa seuran kehitysvammaisten joukkueen ystävyysottelua. En oikein tiennyt mitä odottaa, koska näin pojat todellisessa kilpailutilanteessa ensimmäistä kertaa. Hyvällä fiiliksellä siellä menivät molemmat joukkueet, joten tuomarina jouduin viheltämään ehkä 5-6 vapaalyöntiä. Harkoissa olen pyörinyt useammankin kerran ja joukkueen asioita hoidan päivittäin. Huipputyyppejä täynnä koko joukkue. Perttikin, joka vääntelee mun naamaa tuossa alla, peruutti kuulemma mun lomat, jotta pääsen poikien kanssa sählyä pelaamaan. MMM kiitos siitä! Huomaa jokaisen päässä uudet suojalasit, joiden hankintaa eräs vakuutusyhtiö lähti tukemaan. Peukkua peukkua tukijoille!

Tajusin nenäpäivää miettissäni, että on piirrustelu jäänyt kovasti paitsioon. Mun bravuuri on se sininenäinen nalle tekemässä jotain. Ei punainen, vaan vaaleansininen nenu. Se on mulle sellanen kuva, että voin piirtää sen vaikka "kännis vittu". Enhän mä oikeasti mitään osaa piirtää, mutta kopioinnissa olen keskivertoa parempi. Nalle on niin palanut verkkokalvoille kiinni, kun yhteen aikaan piirsin niitä joka korttiin ja lappuun. Isosena ollessa piirtelin noita leireillä tytöille, jotka olivat heti "UUUUUUUUUU". Sain itseasiassa takaisin valokuvan yhdestä sellaisesta piirroksesta. Tuo keinuva nalle on suunnilleen 10 vuotta vanha. Kuka pölö noita säästää? Toisessa kuvassa on ipadin piirrosohjelman testauksessa tuherrettu eläin.

Heppatyttöpojan paluu

Heti alkuun paljastan, että oon taas tänään menossa tallille. Tällä kertaa Nipsu tulee mukaan haukkumaan heposia ja totuttelemaan maalaisilmaan.

Siinä todisteita mun toisesta heppaharrastuksesta. Olin eilen raveissa ensimmäistä kertaa ikinä. Voi pojat ja tytöt miten viihtyisää se oli! Oli kaikkea mitä odotinkin: pelihimoa, lihistä kahdella nakilla, hevonpaskaa ja jopa stereotypiamustalaisia. Aika surkea keli joka paikkaan tunkevine sateineen ja silti ei ollut hetkeäkään tylsää.

 

Tuolla Metsämäessä oli eilen joku nostalgiailta, jossa esiteltiin vanhoja ravihevosia, ohjastajia ja menneitä sankaritekoja. Oli kuvia, lehtijuttuja, kuulutuksia ja missasin varmaan paljonkin juttuja. Mulle kaikki nykyinenkin oli tarpeeksi jännää ja uutta.

Mun ensimmäinen totolappu johonkin 15 vuoteen. Eka paikan päällä laitettu ainakin. Ja tietysti toi nro 4 Sidar laukkasi heti lähdössä :D Jotenkin myös koukuttavaa, kun voittamisen mahdollisuus oli koko ajan niiiiiiin lähellä. Pienet, maltilliset panokset ja etukäteen luetut tipsit estivät koko pelikassan hupenemisen ja taisin jäädä tappiolle suunnilleen sisäänpääsylipun ja lihiksen hinnan verran. Silti se tunne oli huikea, kun sai käsiin énsimmäisen Maksettu voitto -kuitin! Ai että! Todellakin tästä tuli sellainen harrastus, että menen toistekkin. Joskus jopa kolmannenkin kerran.