Vuosipesun paikka

Musta on tässä vuosien varrella tullut tosi laiska kaikissa pesujutuissa. Kotona lattiaa jaksaa pestä kerran pari kuussa. Suihkussakaan ei todellakaan jaksa jalkoja saippuoida joka kerta. Taitaa miehillä muutenkin olla suihkut niin, että kainalot ja nivuset kuurataan huolella ja muut vesi hoitelee. Ikkunoiden pesu on taas yhtä helvettiä; on nykysessä asunnossa pessyt lasit kolmesti viiden vuoden aikana. Äiti ethän lue tätä? :D

Aikaisemmassa postissa oli kuva Nippen tassunjäljestä Hiivatin pyllyssä. Siitäkin voinee päätellä, että auto ei paljon pesuvettä näe. Auton kohdalla oon aina luottanut vuosipesutaktiikkaan. Ei se pikkuauto siitä kasva, vaikka kuinka kastelee, ja heti pesun jälkeen se kuitenkin on aivan kurainen. Tai joku pullasorsa jättää terveisensä katolle. Kevään korvilla, kun kesärenkaat on alla, näytän peltipinnoille vahapesuainetta ja sisällekkin imurin putkea. Joskus jaksaa jopa muoviosatkin pestä kirkastavalla pesuaineella. Huhhu! Ihan joka vuosi ei sitäkään tule tehtyä!

Eilen koitti Nipsun ensimmäinen painajaispäivä tälle vuodelle. Raksi kalenteriin. Iskä oli vihdoin saanut haettua shampoota apteekista ja mentiin oikein porukalla kylpyyn. Aika pelottava paikka se amme, tuumii Nippe. Liukas, kaikuva, ikävästi märkäkin. Jotain pahanhajusta möhnää hierotaan joka paikkaan ja ällöttää. Hyh, joko täältä pääsis pois?

Jälkikäteen se ällöttävä uusi haju pitää peittää, selvähän se. Hinkataan nahkaa vähän iskän pyllyn hajuiseen sohvaan. Hierotaan kuonoa eteisen mattoon. Peppua heilutetaan tietenkin sängyssä, missäs muualla. Vartti ahkeraa touhuumista ja olo alkaa olla siedettävä. Jee! Sitten on tukkakin kivasti kuin kreppiraudalla laitettu, joten voidaan alkaa keskittymään lätkäpeliin. Go Suomi!

Hei teillä on täällä kerrassaan oivallinen hiihtomäki

Eilen koitti talven suurin päivä tähän mennessä: Siika kävi hiihtelemässä kuin Reippailija-Hemuli konsanaan. Isipappa täytti pyöreitä ja juhlan kunniaksi isi laskemaan mäkeä Paippiin, koska ulkoladut olivat astetta märemmät. Viime hiihtoreissusta olikin aikaa pari talvea ja ensikosketus suksiin aina yhtä vaikeaa. Ei aivot ymmärtäneet, että jalat eivät liiku vaan vitsi on siinä, että liikuttaa suksia. No oli miten oli, ainakin mun hiihto oli olympiatason show! Heti ensimmäinen tiukka mutka suoraksi ja päin betoniseinää :D Pari kertaa tuli myös nojattua sauvaan vähän kovemmalla kädellä, etten muksahtanut tantereeseen. Hiki oli aivan mieletön, vaikka vauhti jäikin vaatimattomaksi. Silti aivan huippufiilis maalissa!

Yllätyshiihtojen jälkeen juhlimukset vedettiin läpi lähiperheen kanssa. Lahjaksi pukki toi tällä kertaa uutta monoa, hiihtoasua, villapaitaa ja pipoa. Taisi konjakkipullon pahvilaatikostakin löytyä pötkö lauantaimakkaraa :) Korttiin hain fiilistä isin palvelusajasta merivoimissa ja tunnistettavista viiksistä.  Kertakaikkiaan hyvät bileet! Hillokin maistui, kuten Hemulille suorituksen jälkeen.

Säpähemmon opetuslapset

Aina välillä elämässä tulee vastaan vanhoja luurankoja, joita ei enää ees muistanut. Mulla kävi näin viime viikolla, mutta tällä kertaa luun päällä oli aika kasa lihaa. Olin salilla ja tuijottelin perinteiseen tapaan seiniä. Yhtäkkiä viereen tuli ulko-oven kokoinen lihakasa ja kysyi, että olenko Siika? Hmm hämmenys ensin siitä, että joku ei anna mun syrjäytyä rauhassa. Hmmm hämmennys myös siitä kaverin ilmeestä, että eksä tiedä kuka mä luulen olevani? Öö en, mulla on maailman kolmanneksi huonoin nimimuisti. Sitten lähempi tutkailu kamun naamaa ja ööö en tunnista suoraltaan nassustakaan, että ootko Pentti vai Erkki. Sitten päässä alkaa filmi pyöriä; onkos tää joku naapuri tai jonkun naikkosen poikaystävä tai joku, jonka autoa päin oon ajanut. Hmmm pelottavaa.

Sitten nopea ryhdistäytyminen ja suusta ulos jykevästi Joo olen. En antaudu ainakaan ilman taistelua. Toki musta jäis jäljelle pelkkä märkä läntti pienen painimatsin jäljiltä. Vapaaehtoisesti en kuitenkaan aio lähteä. Kaveri siinä sitten alkaa selittää: "Et ehkä muista mua, mutta oon ollu sun salibandykerhossa joskus pienenä". AAAA! Pelastus, oon tän muksun idoli 8) Nonii kynä ja lehtiö esiin. Vai laitellaanko nimmari suoraan rintalihakseen? Sitten alkaa pohdinta. Miten vanha mää oon jos tää on mun opetuslapsi vuodelta 2002 tms? Ja mitä toi on vetäny, et se on ton kokonen :D

Alotin sählykerhon pitämisen vuonna 2001 ja toimin koutsina kuusi tai seitsemän vuotta. Siihen väliin mahtuu paljon kerholaisia ja paljon iloisia hetkiä. Sitoutumista, hyvää työtä, nuorten ryhmäyttämistä, jne. Kaikenlaista hyvää on joskus tullut tehtyä. Monta kesää putkeen oon miettinyt ja pohtinut peliuran lopettamista. Olen Turun oma Selänne, ilman kaikkia urheilijan ominaisuuksia vain. Kertaakaan ei ole lopettaminen ollut niin lähellä kuin nyt. Nilkat ei oikein kestä lajin vaatimuksia. Vauhti ei oikein enää riitä kilpatasolla pelaamiseen. Mmm ehkä menen paikalliseeen hallisarjaan jäähdyttelemään. Samalla aukeaa seurassa tarve uudelle sählykerholle ja voi olla, että teen paluun ohjaajan hommiin. Kuka muu muka ne hoitaa?

Ei tämä ollut ensimmäinen tapaaminen opetuslasten kanssa, mutta yksi mieleenpainuvimmista. Paras silti lienee, kun olin paikallisessa teinibaarissa viettämässä iltaa ja menin pikkupoikien huoneeseen asioimaan. Siinä housut kintuissa seistessä viereiseen seinäpyttyyn tuli joku teini, joka morjensti myös kovaan ääneen ja alkoi huutaa kavereilleen, että tässä on mun vanha koutsi! Pienet läpyt siinä, ravistelut päälle ja takasin tanssilattialle 8)

Pellet rakastuivat Lidoon

Käväisin kuukausi sitten työpellejen kanssa Riikassa viettämässä eräänlaisia polttareita, tuplana. Yksi duunipelle ehti jo naimisiin syksyllä ja toinen on ehkä menossa tulevana syksynä. Päätettiin käyttää polttareita verukkeena ja lähteä pidennetylle viikonlopulle johonki halpalentomaahan. Loppusuoralla valinnassa oli Gdansk ja Riika, joista nyt jälkimmäiseen päädyttiin, koska osa pelleistä oli jo ollut Puolassa.

Tammikuun alku ei ollut sään puolesta paras aika reissata, koska taivaalta vihmoi vettä ja kylmä tuuli oli erittäin purevaa. Nooh, sisäistä villasukkaa kuppilasta ja reissussa ei aivan pystyyn jäätyä.

Hotellimme oli Radi un draugi aivan vanhan kaupungin keskellä. Sijainti oli loistava, huoneet viihtyisiä ja aamupalakin syötävää mättöä. Hintakin oli 15 € yöltä per pellenenä, joten siinä hintalaatusuhde oli kohdillaan. Heti ekana päivänä kierrettiin paikalliset suuremmat nähtävyydet vapaidenpatsas ja Stalinin hammas.

Vähän jäi fiilis, että keksimällä ollaan keksitty jotain nähtävää turisteille. Ruotsalainen porttikin oli reikä vallissa ja kävelimme siitä ensin alkuun ohikin. Vanhakaupunki oli kuitenkin upea ja varmasti jokaisen vieraan mieleen. Entisissä Zeppelinhalleissa sijaitseva kauppahalli oli mielenkiintoinen kokemus. Kalaosastolla tuoksu oli aivan hirveä, yöööökhyi. Muualla olot olivatkin siedettävät ja oli hauska seurailla mummojen hyörimistä eri tiskeillä ja siinä ulkopuolella olevalla torilla.

Matkaa varatessa ei osattu varautua tekemisen miettimiseen, sillä paikanpäällä tuli kauhea himo mennä katsomaan KHL-lätkämatsia. Viikonloppuun osuikin yksi Dynamon kotipeli, mutta juuri lähtöiltana, joten se ei aikataulullisesti ollut mitenkään mahdollista nähdä. Harmi :( Lippujen hinnat oli noin puolet kotimaisten lätkämatsien hinnoista. Kävimme paikallisessa Finnkinossa katsomassa uusimman nälkäpelin ja siinäkin oli jännä hinnoitteluperiaate. Alkuun liput olivat 4 € maissa ja hinta lähti kasvamaan, kun lippuja meni kaupaksi. Omamme ostimme neljä tuntia ennen esitystä vähän reilulla kuudella eurolla.

 

Jälkikäteen mietittynä koko reissun paras hetki oli, kun hypättiin paikallisbussiin ja matkattiin Lidoon. Bussi kierteli ohi lähes asumiskelvottomien talojen ja viimein päädyimme paratiisiin. Ainakin köyhille latvialaisille Lido lienee ainut kunnon hupi. Ison hirsitalon pihalla oli luistelualue ja tivoli. Sisällä oli tarjolla noin 500 eri ruokalajiketta, joita valittiin omaan makuun sopivat ainekset lautaselle ja kassatäti löi jokaisesta eri hinnan koneeseen. Kätevää, halpaa ja hyvää! Jos nyt Latviaan vielä joskus eksyn, niin takulla poikkean Lidon kautta <3

No tears, sweetheart

Tittidii aloitetaan helmikuu heti uudella tarinalla. Voinkin sitten loppukuun ajaksi hiljentyä seuraamaan kevättä. Ah rakastan sitä tunnetta, kun nenu jäässä kuljet koiran kanssa ulkona ja astut aurinkoiseen kohtaan. Se lämpö, se rakkaus <3

Eilen lupailin tarinaa Nipsun operaatiosta ja tässä puolityhjentävä selitys. Nipsulla oli selässä suuri patti, joka tuntui kasvavan. Kävin näyttämässä eläinlääkäritädille ja hän ei osannut sanoa varmaksi patin olomuotoa. Rasvapatti, erikoisen suuri karvatupin tulehdus tai kasvain oli ensimmäiset arvaukset. Nooh sen jälkeen oli helppo vastata kyllä, kun eläinlääkäri suositteli patin poistoa ja patologisia tutkimuksia. Operaatio lykättiin seuraavalle maanantaille ja koko viikonloppu meni kyllä haikeissa mietteissä :( Järjestin Nipsun kyläilemään koirakaverinsa Maurin synttäreitä viettämään. Ruokakuppiin pistin parempaa Seppälää eli oikeen Cesar-ruokaa. Yöksi viekkuun tiukkaan haliin ja muuta samanlaista hempeilyä.

Koitti maanantai ja koiruuden jättäminen eläinlääkäriin. Surullinen, tunteikas maanantaiaamu siitä tulikin. Vaikka operaatio oli pieni ja lyhyt, niin hyvin vaikeaa oli jättää murunen sinne häkkiin. Siitä matka kävi töihin ja kolvasin kovalla innolla odottaen kolmea. Sitten kiireellä hakemaan murua. Ei tarvinut kuin ulko-ovi avata ja surullinen ulvonta kuului :( Nööy, Nipsu se siellä kaipasi kotiin.

Onneksi koira oli pirteä ja iloinen, kun pääsi pois häkistä. Ihana isi sai paljon pusuja ja loputkin surut hävisivät heti ulko-ovella. Leikkaus oli pari viikkoa sitten ja nyt loppuviikosta vietiin tikitkin. Lääkärin lausuntokin oli helpotus: patti oli talirauhasen tukkeuma ja aivan vaaraton. Ihanaa! Nipsukin on jo unohtanut tikit ja leikkaushaavan. Life is good, sanois poika tähän.

 

Nipsun elämä hymyilee. Isikin vähän jo :)