Tähän otsikoksi vaikka susta enkelit pitävät huolta 2.0

Otsikosta huolimatta ketään ei ole käynyt sisään taivaan suurista porteista. Tai tietääkseni edes tavannut enkeleitä viime aikoina. Juuri soi Vartiaisen Jennin biisi, johon otsikko viittaa. Vaikka kulkisit varjojen puolta susta enkelit pitävät huolta. Taustalla konemusiikin rytkytystä ja laiska rumpukomppi.

Salibandy. Tuo ihana koko kansan lauantai-päivien liikuntamuoto. Halpa harrastaa, halpa aloittaa. Siihen sanaan kiteytyy pitkälti se, että mikset ole kuullut tällä palstalla minusta, koirasta tai mistään muustakaan sanaakaan. Joka arki-ilta painan duunia duunin jälkeen. Ei ole riittänyt energia edes koneen avaamiseen kotona. Itseasiassa olen joutunut priorisoimaan elämää aika rankalla kädellä. Ensin jätin pois kaikki turhanpäiväisyydet. Tämän jälkeen jäi pois ystäviin käytetyt hetket. Loppuviimein jopa oman fyysisen kunnon ylläpitäminen. Nyt maksan hintaa kaikesta tästä. Olin juuri reilu kolme viikkoa kuumeessa ja nyt jokin räkä tekee tuloaan. Ja juuri joululomalla, jolloin mun piti käyttää vapaa-aika akkujen lataamiseen, kuntoiluun ja sosiaalisen elämän jälleensyntymään.

 

Piristykseksi tähän vanhaan malliin pari koirakuvaa. Ei tässä kummempia siltikään. Kevätkausi starttaa ensi viikon jälkeen ja silloin Siika taas painaa päivittäin. Vappuna on suurin osa toiminnasta loppu. Silloin on edessä vakava pohdinta, että mitä ensi kaudella. Jaksaako vetää vielä lapsia. onko vielä energiaa edustuksen toimintaan ja pelaako kenties itse edes siellä kakkosjoukkueessa.

Nämä koirakuvat ovat muuten jouluna otettu. Aika vihreä maa. Ja joulurauha muutenkin kaukana. Pojat tulivat juttuun niin hyvin, että painittiin sellainen nelisen tuntia päivästä. Möykän saattelemana tietenkin. Nyt pitää mennä moi.

Tilannepäivitys keskiiviikkona klo 13:22:41

Lienee aika listata nykyisen elämän kuulumisia yleisölle jakoon. Edellisestä varsinaisesta tarinasta on kuitenki vierähtänyt päivä jos kuukausikin. Pidän oikeuden kertoa nyt vain mukavia ja hassuhkoja juttuja. Ihan viime aikaina olen päätynyt ajatukseen, että internet on rikki. Jotain on varmasti hajonnut, kun lukee heikkolaatuisia uutisia ja varsinkin kommentteja niihin liittyen. Mies ajaa autolla tahallaan pyöräilijän yli ja kommenteissa kaivetaan poterot eri joukkueille. Solvaukset lentävät. Törkeys toisensa perään. Tyttö laskee vaijeriin ja kommenteissa huudellaan syytöksiä tytön ja viranomaisten suuntaan. Taas nökötetään eri joukkueissa solvaten mitä mielikuvituksellisemmin toista puolta. Vähänkin järkevät mielipiteet hukkuvat mölinän joukkoon. Milloin internet on mennyt näin rikki? Niinpä jätän mölinäyttävät jutut pois mun tarinoista.

Siinä Siika sabailee. Taitaa olla kesäkuu ja Parkin kenttä Turussa. Ensimmäisiä shortsikelejä ja ulkoharkkojen keventäviä osuuksia. Herään nyt toista viikkoa tilanteesta, jossa olen mukana lajitoiminnassa päivittäin. Keväällä päätin jatkaa erkkaryhmän parissa, koska se on aidosti palkitsevaa vapaaehtoistyötä. Lähes joka kerta poistun joukkueen parista hyvällä tuulella. Ensi viikolla on luvassa yksi suuri palkinto työstä, kun osallistumme kutsuvieraana Eduskunnan urheilukerhon 70-vuotisjuhlatapahtumaan. Luvassa on harjoitusottelu kansanedustajia vastaan ja erkkaryhmäläiset ovat ihan täpinöissään. Heidän piirissään kun titteli on jotain erityisen arvostettavaa.

Lupauduin keväällä vetämään seuran kahta lastenryhmääkin. 6-9 vuotiaat ja siitä teini-ikäisiin asti. Lasten parissa toimiminen on yhtä palkitsevaa työtä kuin erkkaryhmäily. Loppukesästä mulle nakitettiin vielä miesten edarin valmennus, joten se ainut valmennusvapaa viikossa on muuten tänään ja olen menossa kakkosjoukkueen mukana pelaamaan. Peukku pystyyn sählylle. Salielämässä on kesällä ollut käynnissä massanlisäyskuuri. Saksalainen volyymi tuli taas tutuksi kesäloman aikana. Nyt kokeilussa on harjoittelun jaksottamisen vaikutus tuloksiin. Palataan kuitenkin lihaksiin tuonnempana.

 

Rankka salibandyily vaatii rankat huvit. Yllä itsekylvetyt mökkiporkkanat sekä ensimmäinen kuva omasta avokadosta. Parvekkeella kasvaa tompsuja, chilejä, papuja, koriatenria, tilliä, timjamia, nokkosta, salaattia, ... mökin mullissa retiisejä, pottuja, papuja, ... Rankat huvit! Nyt asia tuntuu arkipäiväiseltä, mutta alkuun oli todella ihmeellistä maustaa oma ruoka oman viljelyksen tuotteilla.

Kesän aikana tuli monesti eteen tilanne, että tästä voisi päivittää jutun blogiin. Yleenstä tilanne oli päällä keittiössä. Jokin hyvä tuoksu leijailee nenään ja lautaselle koostuu näyttävä annos. Tästä ruoka jakoon ja Siika kohti keittiögurun mainetta. Jäi jutut tekemättä, kun ei mukamas ollut aikaa tai konetta saatavilla. Yllä kuvassa yksi suuri ilon lähde. Juustohöylällä potusta höylätyt mikroaaltouunisipsit. MMMM. Enää ei tarvitse ostaa isoa pussia, vaan yksi peruna ja voit kaiken lisäksi itse säätää öljyn sekä suolan määrän. Mausteetkin kasvaa omalla parvekkeella, joten parempaa tulee kuin Tafferellan tuotantolinjalta. 

 

Hienoa! Ei vieläkään möyhättävää näkyvissä. Hyvä jos olet jaksanut lukea näin pitkälle. Itse oisin luovuttanut jo tuolla sabailuosiossa. Mennään päivän viimeiseen tarinaan. Elmo. Viikko sitten tuli kotona puheeksi, että oisko koira kiva. Oli puhetta ollut aiemminkin. Ollut paljon. Oli mietitty myös sopivia rotuja. Puheet eskaloituivat nopeasti siihen, että olikin tutulla tarjolla pentua. Ja sopivasti rahaakin tilillä. Ai että! Vauhti vain kiihtyi. Torstaina katsomaan pentuja. Torstaiyönä lisää puhetta ja mietintää. Perjantaina päätös. Perjantai-illalla pentu kotiin. 48 tuntia puheista kusi-paskarallin alkuun. En edes tiennyt, että pystyn päättämään jotain noin isoa asiaa noin vauhdikkaasti. Siinä se nyt nököttää. Muistuu vähitellen mieleen kaikki tilanteet Nipsun pentuajoilta. Reiät lahkeissa, revityt pissapaperit lattialla ja jatkuvan silittäjien tulvan. Hieno poika! Tässä tilanteet tältä osin. Nyt miettimään illan sabareenien jalkakyniä.

Salkkarit-hahmon salaperäinen paluu

Koulujen alku on vahva merkki, paitsi syksyn saapumisesta, myös televisiotarjonnan parantumisesta. Tänään maanantaina on monelle luvassa herkkua, kun Salatut elämät jatkuvat. Uuu! Voidaan kohta lopettaa spekulointi siitä, että ketä on kevään päätösjakson murjaaha. Hui kauheeta. Okei voin myöntää, että googlasin esiin uutiset viime kauden päätösjaksosta. Ei oikein ole jaksanut napostella kyseinen ohjelma enää Kentsun kuoleman jälkeen.

Sen sijaan mulla on kotona päällä ohjelma nimeltä Salatut eläimet. On hahmoa jos toista. Muutama tuttu viime kaudelta ja uusikin hahmo. Tutustutaanpa heihin paremmin. Tässä esittelyssä ensin Nipsu. Tuo tummanpuhuva pötkö, joka on sulattanut monet sydämet ympäri maata. Puoliksi mäykkä, puoliksi sakemanni. Vanha konkari näissä karkeloissa.

 

Mukana on myös Amanda. Amanda asustelee kesät laitumella ja talvet karsinassa landella. On pikkutyttöjen suosikki. Heppa on aina nälässä. Välillä vetää Siikaa narussa kohti ojan herkkuja. Suhtautuu epäilevästi joutseniin pellolla. Tiedä mitä pahuuksia ne pienelle hepalle keksivät.

Shown uusin tähti on 7 viikkoinen skotlanninpaimenkoira. Pitkäkarvaista sorttia. Starbaa kutsutaan kansankielellä Elmoksi. Suloinen nappisilmä. Vauvan vatsa ja jatkuvasti kuperkeikkoja heittävät miniatyyritassut. Sulattanee useimpien lukijoiden sydämet.

 

Näillä eväillä jatkamme tarinoita Salatuista eläimistä. Pysy kanavalla!