Salkkarit-hahmon salaperäinen paluu

Koulujen alku on vahva merkki, paitsi syksyn saapumisesta, myös televisiotarjonnan parantumisesta. Tänään maanantaina on monelle luvassa herkkua, kun Salatut elämät jatkuvat. Uuu! Voidaan kohta lopettaa spekulointi siitä, että ketä on kevään päätösjakson murjaaha. Hui kauheeta. Okei voin myöntää, että googlasin esiin uutiset viime kauden päätösjaksosta. Ei oikein ole jaksanut napostella kyseinen ohjelma enää Kentsun kuoleman jälkeen.

Sen sijaan mulla on kotona päällä ohjelma nimeltä Salatut eläimet. On hahmoa jos toista. Muutama tuttu viime kaudelta ja uusikin hahmo. Tutustutaanpa heihin paremmin. Tässä esittelyssä ensin Nipsu. Tuo tummanpuhuva pötkö, joka on sulattanut monet sydämet ympäri maata. Puoliksi mäykkä, puoliksi sakemanni. Vanha konkari näissä karkeloissa.

 

Mukana on myös Amanda. Amanda asustelee kesät laitumella ja talvet karsinassa landella. On pikkutyttöjen suosikki. Heppa on aina nälässä. Välillä vetää Siikaa narussa kohti ojan herkkuja. Suhtautuu epäilevästi joutseniin pellolla. Tiedä mitä pahuuksia ne pienelle hepalle keksivät.

Shown uusin tähti on 7 viikkoinen skotlanninpaimenkoira. Pitkäkarvaista sorttia. Starbaa kutsutaan kansankielellä Elmoksi. Suloinen nappisilmä. Vauvan vatsa ja jatkuvasti kuperkeikkoja heittävät miniatyyritassut. Sulattanee useimpien lukijoiden sydämet.

 

Näillä eväillä jatkamme tarinoita Salatuista eläimistä. Pysy kanavalla!

Puoli kuuta peipon pesästä

Seuraavan kirjoituksen tarkoitus ei ole loukata ketään eikä arvostella kenenkään elintapoja. Jokaisella meillä on omat valintamme ja tarinamme kerrottavana. Haluan vain yksinomaan kertoa mitä kohtasin eilen koiran kanssa seikkaillessa. OMG! KÄÄK! Mitä se nyt meinaa kirjoitella? Antaa tarinan puhua puolestaa.

Tässä Siikan pesä. 

 

Ja tässä pesässä asuu murkkuja. Opetin Nipsua lausumaan sanaa mulkku, mutta ei nää kirput jaksanut koiraa kiinnostaa yhtä haistelua enempää. Sen sijaan Nipsu itsessään päätti toimia tämän seuraavan kirpun pesänä.

 

Vannon, lupaan ja vannon, että otin kuvan myös palokärjestä hakkamassa päätään puuhun. You know ihan kuin minä välillä töissä. Kuva kuitenkin päätti siirtyä ajasta bittiavaruuteen. Löysin siis monta kevään merkkiä eilen; kevään tunne tuli erilaisten luonnonotusten pesistä. Sitten eteen tuli merkillisin kaikista keväänkorvilla esiinryömivistä otuksista. Keskelle metsää oli pesiytynyt nykyään sukupuuton partaalla oleva Puli. Pulituuri-lakan mukaan nimetty luonnonkappale on nykyään paljon harvinaisempi näky, kuin 20 vuotta sitten. Asuinalue on silti yhtä laaja kuin ennen: Puli viihtyy niin metsässä kuin ihmisasutuksenkin keskellä.

Kuvassa Puli kyykkii pesässään. Kohdatessamme ensin tuijoteltiin toisiamme tuimasti ja merkattiin omat reviirimme. Sitten Puli päästi äänen, joka oli tunnistettavissa ihan ihmiskorvalla. Kas meillä oli yhteinen kieli. Puli kertoi elintavoistaan hyvin itsevarmasti ja rehennellen; on kuulemma oppinut näppäräksi puusepäksi näinkin lyhyen kevään aikana. Olutta on ja paljon aikaa. Lisäksi metsässä on tehty voimalinjahakkuita, joiden jäljiltä puut ovat syystä tai toisesta jätetty lojumaan maahan. Niinpä Puli on päättänyt koristella pesänsä erilaisilla puurakennelmilla. Tuohon tulee kuulemma laavu ja tuossa on kodan pohjapuut. Tuon patsaan tein ensimmäisenä. Nuo puut tuossa odottavat tämän tölkin tyhjenemistä. Suurin huoli oli ravinnonsaanti. Nesteytys oli kuulemma hyvin hoidossa, mutta ruokailu oli viranomaisten säännösten vuoksi hankalaa. Oli Puli rakentanut itselleen oikein viimeistä muotia olevan grillipaikan ja kassissakin paketti ravinnerikasta grillikyrsää. Ongelma syömisessä on siinä, että kyseisessä metsässä avotulen tekeminen on kielletty ja näin ruuan valmistamista vaikeutettu huomattavasti.

 

Minulle tämä kohtaaminen oli erittäin pysäyttyvä! Jossain tuolla on luontokappale, jonka elämä ulospäin näyttää todella kurjalta ja silti todellisuus on aivan jotain muuta. Positiivinen elämänasenne huokui pitkälle. Tästä Pulin esimerkein onnelliseen loppuviikkoon mars!

Katson autiota hiekkarantaa ja sineen taivaan

Elämän suuria heräämisen hetkiä koettu! Katri Helenalla on niin haroittanut silmissä. Ensin katsotaan taivaalle ja sitten heti perään rannalle. Mitä? Mä en ensinnäkään muistanut, että taivaansini on Katria parhaimmillaan. Ja nämä biisit löytyvät vieläpä samalta levyltä. Katson autiota hiekkarantaa, katosin sineen taivaan. Ei pysty pienen pojan aivot sulattamaan tätä outoutta.

On torstai ja päivitän juuri offline-soittolistaa reissulle mukaan. Julkaisen stoorin vasta nyt, jottei täälläkin olisi ihan kuollutta. Aikataulun mukaan vietän nyt kesäistä päivää Cocoa Beachilla, Space coatilla. Avaruusrannalla. Tässä lähistöllä on se kuuluista avaruuskeskus, josta sukkulat lentävät Venukseen. Tai taivaisiin taakse kuun, ohi linnunratojen. Sinne korkeuksiin CMX:n biisin mukaan. Astronautti on monen pienen pojan haaveammatti. Ei mun. Musta tulee isona arkeologi. Vitsi miten cool olis työntyä syvemmälle pyramidin uumeniin ja löytää vielä yksi muumio.

Katselen juuri tän viikon sääennustetta Floridaan ja kohtalaisen epävakaista on. Hämärä jo metsään hiipi, päivänsäde kultasiipi aikoi juuri lentää eestä sen. Ei ehkä niin hämärää luvassa, vaan ukkoskuuroja ja 20-30 astetta lämpöä siinä lomassa. Pakkasin mukaan jo alla näkyvät punaiset shortonkit! COOL! Meen vielä parturiin huomenna perjantaina, jotta saan koko kaljun palamaan kirkkaan punaiseksi. Odotan siis paahtavaa arskaakin johonkin väliin.

Mites toi uiminen onnistuu? Altaassa aivan varmaan, mutta että jotta koska ihan oikeassa meressä? En oikein välitä Suomessakaan uida, koska kalat puree. Täällä on astetta isompia kaloja. I S O J A. Hyi mua etoo otsikot "Hauki puri meidän Jani-Petteriä pohkeeseen".

Hauskaa käydä viime kesää läpi ja etsiä tähän sopivia kuvia. Tää ei ole ranta viimeinen eikä loppu ihmisen. Discon Levottomat tuulet soi. Vaihdetaan! Pimppiksen matkalaulu ja fiilis ylös. Tein juuri viimisen duunihomman ja nyt ostamaan Nipsulle synttärilahjaa. Senkin olette nähneet jo. Nyt puss puss! Perillä on tuolla edessämme jossain. Mennään, mutta ajetaan hiljempaa. Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan. Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä. Ajetaan hiljempaa. Toivon, että matka jatkuu jatkuu vaan.

 

Minä minä minä minä

Minä, minä, minä. Minä olen ollut kiireinen tässä kesän lähestyessä. Lauantaina on edessä lähtö aurinkoon kolmeksi viikoksi ja se tarkoittaa, että kaikki, ihan kaikki, hommat kerääntyvät hoidettavaksi nyt. Minulla on minä-muotoinen tehtävälehtiö pöydällä, jossa lukee:
- minä ostan koiralle uutta ruokaa, jota hoitaja saa syöttää
- minä katsastan auton ja korjautan mahdolliset viat
- minä tulostan matkan laput ja pistän osoitteet ylös
- minä hoidan salibandyjoukkueen pelimatkan järjestelyt, peliasut, varusteyhteistyösopimuksen...
- ...

Minä, minä, minä. Listaa on tällä hetkellä 6 sivua, joista tekemättä 2 sivun verran.

Minä en ole siis ehtinyt blogia päivittämään tällä viikolla. Kauhistus ja anteeksi! Nyt pikaiset tunnelmat ennen reissua.

Edessä on kunnon seikkailu hei! Laittelen reisusta kuvia ja tunnelmia,  jos vaan suinkin pystyn. Ja murtovarkaille tiedoksi, että koirahoitsu muuttaa meille, joten Nipsu päivystää edelleen. Ei siellä kyllä mitään vietävää olekkaan. Kaikki on myyty tai pantattu, että päästään Amerikkaan. Pakkaaminen jää väistämättömästi perjantai-iltaan. Tosin paljoa en meinaa pakata mukaan; shortsit, arskalasit, lippiksen, pari t-paitaa, uikkarit, kiikarit, kamera, lyhytvartisia sukkia ja kalsareita. Päälle pitkät pökät, joku pitkähihainen ja syystakki messiin, Onhan tuolla yöt 16-19 asteisia. Loput ostan paikan päältä. Minä, minä! Ovi auki maailma, täältä tulen minä!

Tunnistamaton lentävä esine oli villasukka

Olen ennenkin puhunut siitä miten pienistä asioista onnellisuus voi olla kiinni. Viime viikonlopun jälkeen oikeastaan kaikki vastoinkäymiset on ollut pientä, koska helpotus Nipsun löytymisestä jyrää alleen kaiken muun. Mistä mä muuten edes täällä kirjottaisin, jos koira olisi muuttanut lopullisesti sinne metsään? Silti löytyy asioita, joista olen onnentunteita löytänyt tälläkin viikolla. Villasukat esimerkiksi.

Villasukat kuuluu mun mielestä jokaisen ihmisen perusoikeuksiin.Villan lämpö ja pehmeys tuo mielenrauhaa sekä turvan tunnetta. Munavoi on toinen mahtava asia. Olin eilen työmatkalla Itämerellä ja aamupalabuffassa oli karjalanpiirakkaa ja munavoita. Mitali pitäisi antaa hälle, joka on tajunnut munan ja voin yhdistää. Aku ja 7 ihmettä on muuten ainut televisio-ohjelma, jota olen jaksanut nyt katsoa kahtena viikkona peräkkäin. Peukkua sillekkin!

Eniten ilostuttaa mieltä tuleva kesäloma. Vertaa seuraavia kuvia. Joo tiedän, kuvat on hirveitä! Asia on kuitenkin tärkeä ja välittyy vain näistä.

Aivan eri meisinki talvisessa kuvassa. Silmäpussit, kalpea nahka, ajamattomat viikset. Kesäkuvassa olen koiralenkillä juoksutreenien jälkeen ja silti jaksaa hymyillä, vaikka on hyvinkin tyttömäinen seppele päässä. Oikeesti näitä kuvia ei pitäis julkaista, mutta menkööt onnentunteen mukana. Varasin meinaan juuri lennot Miamiin ja pääsen vihdoin viettämään kesälomaa kesäisissä fiiliksissä. JE!

Tätä et nähnyt TV:ssä

Mun kameran muistikortilla on hitokseen paljon enemmän tai vielä enemmän pieleen menneitä otoksia, jotka olisivat olleet aivan huikeita onnistuessaan. Nyt vaan hauskoja, sekopäisiä, pölöjä, surkeita, mitä näitä nyt on. Tässä kuvapainotteinen surulistaus hetkistä.

Hyvästit heinäkuulle

Silmäilin juuri seinäkalenteria ja BAMM. Tajuntaan tärähti fakta: heinäkuun toiseksi viimeistä iltaa viedään. Mitä? Mihin se on mennyt? Elän vieläkin niitä toukokuun hetkiä, kun odotin Ruisrockkia, serkun häitä ja mansikkasadon kypsymistä. Oli kylmä ja huono keli, koko ajan sai kulkea pitkissä housuissa ja hihatkin tuli tarpeeseen.

Ostin uuden kameran toukokuun loppupuolella ja nuo yllä olevat kuvat ovat ensimmäisiä otoksia. Nyt heinäkuun lopussa mittarissa on reilu 2400 näpsäystä. Huimat 35 per päivä. Hurahdin täysin tähän lajiin! Tuossa on muuten jalassa uudenkarheat Sketchers Gorun 3:t. Nyt nekin ovat nähteet kilometrejä yli 800. Niidenkin karheus on jäänyt asfalttiin aikoja sitten. Ja mun jalat voi päivä päivältä paremmin.

Selasin läpi kuvia ja heinäkuu näyttää olleen todella touhukas. Hyvä heinäkuu. Ei paras, koska kesäloma lurkkii jossain lokakuun puolella. Lokakuusta on siis tulossa kaikkien aikojen lokakuu. Heinäkuu on ollut hyvä. Haikein mielin lähden sitä hyvästelemään. Sain siltä paljon, vaikka toivoin enemmän. En kai koskaan ole täysin tyytyväinen. En halua ollakkaan, pitää olla olemassa jotain vielä parempaa. Ainakin unelmissani.

Motivoituneimmat työmiehet toteavat keskiviikkoisin, että ylihuomenna on jo viikonloppu. Mulle ylihuomenna on jo elokuu. Yksi kesä päättyy. Toki kesäiset helteet jatkuu elokuullekin, mutta mä näen jo pimeät yöt. Hämärät aamut. Aamulenkille puetaan päälle verskat ja pitkähihainen. Sadevarusteina pitää olla kumisaappaat tennareiden sijaan. Varhaiseperuna on vain perunaa. Kesäreenit loppuvat ja kaikki urheilu tapahtuu sisätiloissa. Metsässä juostessa ei enää tuoksu auringonpaiste puunruongoilla. Rakastan sitä tuoksua. Kohta päivitän blogiin kuvia Nipsusta leikkimässä pudonneilla lehdillä. Metsäkuvatkin ovat syksyisen värikkäitä.

Ei, en pelkää syksyä. En elokuuta. Otan vastaan kaiken tulevan. Enää 86 päivää ensilumeen. 146 päivää jouluun. Heinäkuuhun vain vähän enemmän.

Nuku hyvin äläkä sure. Ensimmäisen kevätpäivänä 

minä olen taas täällä luonasi.

Nuuskamuikkunen