Jos peliä yhtään seurasi, niin näki kyllä miten pallo pystyttiin pelaamaan oman pelaajan jalkaan vastustajan boksin sisään läpi koko ottelun. Maalinteko oli lähinnä kiinni siitä, että laukaisupaikoissa epäonnistuttiin karkeasti. Kaiken lisäksi takaiskumaali ei lannistanut joukkuetta, vaan peli oli samaa yritteliästä sekoilua viimeiset 5 minuuttia ennen taukoa. Miksi siis on pakko olla niin pessimistinen suhtautuminen tähänä? Toki pelaajat tiesivät, että oltiin pakkovoiton edessä mikäli lopputurnaukseen halutaan. Muistissa oli myös viime kausien huonot pelit altavastaajia vastaan. Miksi siis on pakko lyödä lisää löylyä ja itkeä heti, kun kohdataan ensimmäinen takapakki? Musta oli hienoa katsoa Susijengin kamppailuja ja sitä kannustusta, fiilistä ja energiaa katsomossa. USAlta otettiin takkiin tuplakorein ja silti jengi jaksoi riehua katsomossa. Ei se kannustaminen sen vaikeampaa ole jalkapallossa ja jääkiekossakaan.
Rutistaan nyt samantein koko rahan edestä. Toinen mielensänpahoittava asia on joukkueiden taktiikka. Suomi siirtyi eilen johtoon ja kun vastustaja sai vapaapotkun läheltä puolta kenttää, niin kaikki miehet valuivat omaan päähän. En oo ikinä ymmärtänyt sitä, että ensin pelataan hyvää pallollista peliä 70 minuttiia ja stten vedetään totaaliseksi puolustamiseksi. Mun koutsi jaksaa aina toitottaa, että ei ole olemassa täysin pitävää puolustusta. Hyvä puolustus vaan pitää maalilaukaukset vähissä sekä poissa laatupaikoilta. Siispä miksi ottaa käyttöön koko joukkueen puolustus? Eikö vastustajan pidä parhaiten poissa maalipaikoilta pitämällä pallon itse? Pallonmenetyksen jälkeen karvataan pallo takaisin ihan kuten koko alkupeli. Tähän vähän tsemppiä ja päätöstä pitää se oma pelitapa. Joitakin virheitä tulee joskus, mutta loppuviimein joukkuetta ja pelaajia eniten kehittää se. että pystytään pelaamaan pallollisena myös jännissä paikoissa. Täältä tähän, Siika kuittaa.
