Salkkarit-hahmon salaperäinen paluu

Koulujen alku on vahva merkki, paitsi syksyn saapumisesta, myös televisiotarjonnan parantumisesta. Tänään maanantaina on monelle luvassa herkkua, kun Salatut elämät jatkuvat. Uuu! Voidaan kohta lopettaa spekulointi siitä, että ketä on kevään päätösjakson murjaaha. Hui kauheeta. Okei voin myöntää, että googlasin esiin uutiset viime kauden päätösjaksosta. Ei oikein ole jaksanut napostella kyseinen ohjelma enää Kentsun kuoleman jälkeen.

Sen sijaan mulla on kotona päällä ohjelma nimeltä Salatut eläimet. On hahmoa jos toista. Muutama tuttu viime kaudelta ja uusikin hahmo. Tutustutaanpa heihin paremmin. Tässä esittelyssä ensin Nipsu. Tuo tummanpuhuva pötkö, joka on sulattanut monet sydämet ympäri maata. Puoliksi mäykkä, puoliksi sakemanni. Vanha konkari näissä karkeloissa.

 

Mukana on myös Amanda. Amanda asustelee kesät laitumella ja talvet karsinassa landella. On pikkutyttöjen suosikki. Heppa on aina nälässä. Välillä vetää Siikaa narussa kohti ojan herkkuja. Suhtautuu epäilevästi joutseniin pellolla. Tiedä mitä pahuuksia ne pienelle hepalle keksivät.

Shown uusin tähti on 7 viikkoinen skotlanninpaimenkoira. Pitkäkarvaista sorttia. Starbaa kutsutaan kansankielellä Elmoksi. Suloinen nappisilmä. Vauvan vatsa ja jatkuvasti kuperkeikkoja heittävät miniatyyritassut. Sulattanee useimpien lukijoiden sydämet.

 

Näillä eväillä jatkamme tarinoita Salatuista eläimistä. Pysy kanavalla!

Virheitä äidin oomme kaikki

Jokainen meistä tekee virheitä. Äiditkin! Jopa minäkin olen virheen tehnyt. Joskus, ehkä. Tai mietitääs nyt vielä, en taidakkaan olla niin varma virheistä. No okei, olen ollut heikko. Onhan meillä kaikilla heikkoutemme, eikä vahvuuksia lainkaan. Kaikki klassiset miehen heikkouden merkit löytyvät peilistä. On väsymystä ajaa partaa, inhoa laittaa tiskit, toivetta asioiden muuttumisesta ja laiskuutta muuttaa asiat itse. Oluestakin tulee näköjään välillä haaveiltua.

En mä heikko ole. Merkit olivat naapurin Joonan peilistä. Tein kuitenkin virheen Kiinassa. Yritin ostaa elämääni muutosta. 20 rämpylää, RMB:tä, maksoi tämä virhe. Euroopan rahaa melkein 3 yksikköä. Aattele! Kolmella eurolla rahaa kasoittain, niin luvattiin. Ai mitäkö mä ostin? Ostin Maneki Nekon. Onnenkissan!

Näitä oli Kiinan jokaisessa liikkeessä, koska tassun heiluessa raha kuulee kutsun ja tulee luokse. Ovista ja ikkunoista pursuaa rahaa, tuota elämän eliksiiriä. Laitoin heti ensimmäisenä iltana kissaan tuoreet paristot ja niin alkoi tassu heilua. Heti alkuun löysin farkkujen taskusta 2 € kolikon. WUHUU! Hyvä alku mun suloiselle virheelle. Sitten alkoi hiljaisempi kausi. Ei tullutkaan rahaa, ei mainetta eikä kunniaa. Tuli perjantai ja uutiset suuresta lottopotista. Niinpä pistin kissan koetukselle. Tulos tai ulos oli ajatuksena. Ensin marinoisin lottokupongit kissan ässillä ja sitten arpomaan numeroita lapulle. Kaikki muut kävivät paitsi 4:n sisältävät luvut, onhan se huonon onnen luku Kiinassa. Samaan syssyyn laitoin vielä Totoa oikein 15 € edestä, kun tulin päivällä lukeneeksi viimeisein päälle olevat vinkit kuumasta hepasta.

Kuinkans sitten kävikään? Mun kuuma heppa hävisi lähdön heikoimmaksi arvioidulle voittajalle lopulta 4 (!!) sekuntia. Kiva, kiitos tästä. Lotossa taas sain yhteensä viiteen riviin 4 oikein. Neljä! VIRHEVIRHEVIRHE. Virheitä kissan oomme kaikki. Nyt kissa istuu nurkassa häpeämässä ja huitoo tassulla pölypalleroita.

Se talvinen tarina

Tänään aamulla heräsin omaan tämän talven pakkasennätykseen ja kaiholla muistelin Floridan rantoja. Toki rakastan talvea, lunta, pientä viimaa ja poskipäiden nipistelyä. Nyt vaan pakkanen tuntuu tekevän pahaa ihan luissa asti. HYRR!

 

 

 

Koitan vilusta huolimatta ottaa kaiken irti vallitsevasta talvisäästä. Lunta ja lumisadetta! Vaikka taivaalta satelee vähän, niin ei tarvitse koiraa pestä joka lenkin jälkeen. Karvakuonokin tykkää, kun lumi peittää turhat hajut ja narttujen sekä pupujen jäljitys on niin helppoa! Kuono menee syvällä hangessa ja tuhisee, kun lunta menee sieraimeen. Löydettiin kasa talviomenoitakin, kun seikkailtiin Luolavuorella. Viuh joku pyöräilijäkin ajoi jäistä rataa pitkin alas. Nipsu ei arvosta pyörää yhtään; tätänkin pomppivaa pelleä olis pitänyt päästä kurittamaan, kun häkkyrän selkään uskaltautuu.

 

Ihana joulu on takana. Paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, herkkuja, lahjoja ja rauhallista olemista. Himosilakkaa! Mun joulun uusi herkku! Netti näyttää olevan täynnä ohjeita, esim tällainen vaiktutaa hyvältä. Mun syömässä versiossa oli pippureiden sijaan pelkästään rosepippuria. Juustoja, kinkkua ja riisipuuroa. Käytiin Nipsun kanssa jakamassa rakkautta Sandy-mammalle ja Amanda-hepalle. Jouluiloa on niin helppo jakaa, kun vähän karvakuonoa rapsuttaa ja antaa porkkanaa.

Palataan taas blogin merkeissä, kunhan sulan tästä syväjäästä!

Talven pipomuoti

Meikäreikä on tunnettu siitä, että päässä on milloin mikäkin viritys peittämässä haivenia ja hörökorvia. On lätsää, on lapsekasta myssyä, hipihtävää isoa pipoa, alumiinifoliotakin joskus. Ihan siinä määrin tunnettu, että kanssakulkijat häpeillen kysyvät etukäteen minkä päähineen kulloinkin puen. Et kai vaan, et kai vaan laita sitä autopipoa? Alla esimerkkejä eri nuppisuojista. Huomaathan, että mukana myös viime vuoden movember-kuvaa ja tän vuoden Kari Vepsää halloweenjuhlista. En aina sentään noin nolo ole.

 

 

Jos osaisin virkata, niin alkaisin tältä istumalta hipsteriksi. Juma mikä pipo-ohje täällä! Tuosta tekaisisi aikuisen mukulan kokoisen myssyn ja elämä hymyilisi. Jos lukijoiden joukossa on joku virkkaustaitoinen, joka omaa pitkät hermot, niin hanska pystyyn. Täällä odottaa yksi tumpelo uutta rakasta pipoaan <3. Jos ei, niin viikonloppuja kaikille!

Heppatyttöpojan paluu

Heti alkuun paljastan, että oon taas tänään menossa tallille. Tällä kertaa Nipsu tulee mukaan haukkumaan heposia ja totuttelemaan maalaisilmaan.

Siinä todisteita mun toisesta heppaharrastuksesta. Olin eilen raveissa ensimmäistä kertaa ikinä. Voi pojat ja tytöt miten viihtyisää se oli! Oli kaikkea mitä odotinkin: pelihimoa, lihistä kahdella nakilla, hevonpaskaa ja jopa stereotypiamustalaisia. Aika surkea keli joka paikkaan tunkevine sateineen ja silti ei ollut hetkeäkään tylsää.

 

Tuolla Metsämäessä oli eilen joku nostalgiailta, jossa esiteltiin vanhoja ravihevosia, ohjastajia ja menneitä sankaritekoja. Oli kuvia, lehtijuttuja, kuulutuksia ja missasin varmaan paljonkin juttuja. Mulle kaikki nykyinenkin oli tarpeeksi jännää ja uutta.

Mun ensimmäinen totolappu johonkin 15 vuoteen. Eka paikan päällä laitettu ainakin. Ja tietysti toi nro 4 Sidar laukkasi heti lähdössä :D Jotenkin myös koukuttavaa, kun voittamisen mahdollisuus oli koko ajan niiiiiiin lähellä. Pienet, maltilliset panokset ja etukäteen luetut tipsit estivät koko pelikassan hupenemisen ja taisin jäädä tappiolle suunnilleen sisäänpääsylipun ja lihiksen hinnan verran. Silti se tunne oli huikea, kun sai käsiin énsimmäisen Maksettu voitto -kuitin! Ai että! Todellakin tästä tuli sellainen harrastus, että menen toistekkin. Joskus jopa kolmannenkin kerran.

Heppatyttöpoika

Välillä sitä koittaa tuijotella elämäänsä ulkopuolisen silmin. Ihan kuin olisi kärpäsenä seinälankussa ja näkisi kaiken, mutta ei sanoisi mitään. Mä saan aina siitä jotenkin sellasen mielikuvan, että ulkopuolisena ihmettelisin kovasti mun elämän ratkaisuja ja sattumuksia. Pessimistipeikon ajatuksia. Koitan kovasti muuttaa elämää siihen suuntaan, että aina sanotaan kyllä. Luulen, että se on reitti positiivisempaan mieleen ja onnistumisiin elämässä.

Kun nainen kysyy multa: "haluatko lähteä tallille" oli vastaus simppeli. Hyvin mielelläni. Mielikuvani hevosista rajoittuu lähinnä mukulana luettuihin heppakirjoihin ja pureviin poneihin, joita oli mummolassa kalastusreissujen varrella. Okei järkytys varmaan monelle, mutta luin varmaankin kaikki tyttöjen heppakirjasarjat läpi. Olin nopea lukeamaan ja ahmin kirjoja piittaamatta aiheesta. MMMM Nummelan ponitalli. No se vanhoista mielikuvista ja nyt uusia hankkimaan.

Aikuisen miehen sisäinen heppahullu höristää korviaan ja esittelee Amandan. Ensinäkeminen oli varmasti yhtä jännää molemmille. 16 v teiniheppa ja vanha Siika tuijottelee toisiaan ja miettii, että mitähän toi aikoo. Pitäisköhän juosta karkuun vielä, kun pääsee? Tähän kysymykseen ei pidä vastata "JOO", vaan kaivaa ne munat esiin. Ja sitten kaivetaan namit esiin. Tie teinin sydämeen käy antamalla omenan tai lakritsin makuisia namuja. Ai että! Sen jälkeen ollaan bestiksiä loputtomiin tai ainakin niin kauan, kun namusia riittää.

Kärpänen miettii tässä kohtaa, että mies mitä hittoa puuhaat? Kuka aloittaa tallielämän kolmekymppisenä? Et kai vaan juokse naisen pillin mukaan? Kärpäsellähän ei ollut lupa kommentoida mitenkään, joten hyss moisille ajatuksille. Elämä on liian lyhyt kaavoihin kangistumiselle ja eiei-meiningille. Amanda alkaa tottua mun läsnäoloon ja ollaan oikeestikin jo ihan kamusia. Ja mitä maailma olisi ilman uusia frendejä? Nii justiinsa, hys hys kärpänen. Sitä paitsi heppa oppii multa olemaan COOL. Kato vaikka!

Mua hajottaa toi viiminen kuva :D. Tuo ilme, asento, maailmanmiehen meisinki ujon pojan hymyllä. Pitää äkkiä julkaista tää tarina tai poistan sen vielä. Se kärpänen ainakin kuoli jo nauruun....