Kuinka kertoa kukista ja mehiläisistä?

Mun historia salibandyn parissa voitaneen laskea alkaneeksi viimeistään lukiossa, jossei jo aiemmin pihapeleissä. Mun ensimmäinen maila tuli tuliaisina Ruotsista 90-luvun alkupuolella. Se oli käytännössä sähköputken pätkä, jonka toiseen päähän oli niitattu lavan tapainen ja toisessa päässä oli sähköputken sulkutulppa. Se lämittiin aika pikaiseen loppuun se lapa. Alkulaukausten jälkeen on koettu monta eri joukkuetta, seuraa, sarjatasoa, turnausta, valmennustehtävää ja jopa oman seuran perustaminen. Kaiken tuon historian haminan listaaminen on sekä mun egon boostaamista että tehty kertomaan sulle, että tämän tarinan pääosan esittäjä ei ole ihan nuori ja kokematon märkäkorva.

Tänään mun puhelin soi ja näytöllä luki: "Ei numeroa". Arvasin heti soittajan, koska näitä puheluita on ollut useampikin. Jännityksellä odotin, että koskeeko asia tän päivän reenejä vai kenties kysellään kesän kuulumisia. Meillä pyörii nyt kesällä aikuisjoukkueiden kesäharjoitukset, kun taas junnut viettävät kesänsä miten lystäävät. Muutama meidän junnuista on kasvanut niin isoksi ja vanhoiksi, että viimeistään ensi kauden jälkeen on siirryttävä aikuisten pariin. He ovat nyt jo yrittämässä mukaan miesten kakkosjoukkueeseen, johon ehkä itsekkin menen pelaamaan. Katsotaan nyt vielä, mutta edessä voi olla eläköityminen kilpajoukkueesta, junnujen valmentaminen ja pelaaminen toinen jalka haudassa -meiningillä,

Sovitaan tässä, että yksi junnuista on poika nimeltä Jonna. Soittaja oli kuin olikin Jonnan isä, isäpuoli, setämies tai joku vastaava perheenjäsen. Ovat kuulemma seuranneet miten Jonna on aika huonossa kunnossa ja kaipaisi enemmän lenkkeilyä, kuin mitä joukkue tarjoaa. Omatoimista juoksentelua. Tuntuvat kakkosjoukkueen 8-10 kilometrin lenkit aivan liian vaativilta, kun Jonnalle tulee seinä vastaan jo kolmen kilometrin jälkeen. Olen itsekkin vierestä harkoissa katsellut, kun väsy alkaa pojassa painaa. Setämies on kuulemma monesti koittanut pakottaa Jonnaa lenkille. "Pleikkari kiinni ja ulos", on sanoma kuulunut. Jonna on aina asiasta suuttunut ja mennyt ovet paukkuen omaan huoneeseen. Tiedäthän teinipojat hei? Mä en muista, mutta mun äiti jaksaa aina kertoa kuinka minulle ei voinut sanoa mitään ilman, että vedin rantapallon nenään. Pahimmassa tapauksessa meni oikein hiekkaa vakoseen. Teinipojat hei..

Setämies kysyi: "Kun Jonna luottaa sinuun kuin vuoreen, niin voitko puhua pojan kanssa? Nyt olisi hyvä sauma pistää elämä raiteilleen ja kasvattaa selkärankaa". Hämmästys! Mulla ei ole omia lapsia, mutta nyt pitäisi puhua pojalle kuin miehelle. Kerronko samalla kukuista ja mehiläisistä? Tässä on emi ja tässä hede. Sitten tarvitaan karvapallura pörräämään ja levittäämään siitospöllyt. Voi hertsumarepale! Hämmästys valtasi mielen; ei siitä ole pitkä aika, kun vielä ihailin esikuviani, ja nyt toimin muille sellaisena. Ihanan haastava tilanne! Pitää keksiä fiksu tapa ottaa asia puheeksi ilman, että juttelusta paistaa läpi setämiehen puhelu. Jonnassa on nähtävissä iso potentiaali, jonka esiinkaivaminen vaatii vain töitä. Kunto ja vauhti ylös, niin poika on valmis miesten peleihin. Hämmennys, ihana hämmennys!

eroavaimosta.fi

Nyt tästä bisnesideaa juuri sinulle! Mulla on ollut hirveä härdelli, kun olen hankkinut eroa vaimosta. Hetkinen, ei mulla ole vaimoa eikä eroprosessikaan päällä juuri nyt. Ploki on muutaman päivän paistatellut tyhjyyttään, koska sählyvastuut painaa päälle. Ylihuomenna lähden kehitysvammaisten joukkueen kanssa Kuopioon peli- ja kylpylämatkalle. Ymmärräthän, pitää sovittaa uusia uikkareita ja hoitaa vaikka mitä.  Mulla on viikonloppuna bongattu latokin ihan esittelemättä. Palataan siihen jossain kohden.

Nyt sitä rahaa hei! Mun bisnesidea on pieni kopio toisten ideasta. Siis kenen? Köh, köh eroakirkosta piste fi.Tässä ensimmäisessä versiossa erotaan vaimosta. Ryyditän tätä postia muuten näillä kivoilla rakkauteen ja sen loppumiseen liittyvillä kuvilla. Oi sitä onnea, kun morsian astelee luoksesi alttarille tai kun saat ensikukkaset sulholta. Kaikki on kaunista ja ihanaa. Toisinaan alamäki alkaa jo kirkon portailta; viimeksi ainakin hääauto lähti mäkeä alaspäin. Toisilla vastamäet tulevat eteen myöhemmin. Lähes varmaa on, että mäkeen joudutaan. Sen jälkeen punnitaankin ihmisen selkärankaisuus ja tahtotila; joko on tahtoa opetella rakastamaan uusiksi tai annetaan liiton muuttua mädäksi omenaksi.

Jos nyt sattuu käymään niin ikävästi, että mielessä pyörii jo naapurin Mervi tai Hello Kitty Kiinasta, niin sitten helposti avaa googlen ja kirjoittaa sinne avioero. Tässä kohden mun ehdottama sivusto pomppaa esiin. Siitä kivasti saat infopaketin eron eri vaiheista. Mitä käy lapsille, omaisuudelle, mitä pitää ottaa huomioon, jne. On jopa lomake, jolla laitat eron alkuun. Tässä kohden lukijana, että mistä rahat sivun ylläpitäjälle?

 

Ylläpitäjä tietenkin järjestää mainokset niin, että eroava aviomies tarttuu sivuston ehdottaman asianajajan palveluksiin. Rekisteröityy samalla myös eri deittisivustoille ja latailee Tinderinkin automaattisesti. Tämän jälkeen ruutuun pomppaakin jo asunnonvälittäjän mainos, josta kivasti saa hommattua väliaikaisen kämpän ja samalla etsittyä uutta kotia. Rahan tuloa ei voi estää hei, päättyyhän joka toinen avioliitto eroon.

Tätä sivustoa brainstormatessa en jaksanut alkaa googlettamaan avioeroa. Voihan olla, että mun bisnesidea on jonkun muunkin idea joskus ollut. Joka tapauksessa voit laatia joukon sivuja, joilta hoituu kaikki tarvittava: eroatöistä.fi, eroanaapurista.fi, ... Siitä bisnes pystyyn ja rahavirrat auki!

Sekametelisoppaa ja kermavaahtoa

Mulla on menossa töissä luova rahkatauko ja selailen viime aikojen otoksia kuvakansioista. Eläinrikasta elämää on näköjään viime aikoina ollut. Mun takapihalla kulkee joki(virallisesti oja), jossa asuu jokiankkoja ympäri vuoden. Siellä missä ankkoja, siellä mummoja. Joen pohjassa lienee useampikin diabetekseen kuollut ankka, kun katselee sitä pullamäärää, jonka mummot ankoille syytävät. No kukin tyylillään. Kävin Nippen kanssa myös tatuointitorneilla viime viikolla. Tulin ensimmäistä kertaa torneille eri reittiä ja silmiin osui yksi betonikasa, joka on lähes alkuperäisessä loistossaan. On siinä jotain pientä tussisuttua kyljessä, mutta eivät peitä kokonaiskuvaa. Surullisen jylhä näky on. Tatuoinnit tornien kyljessä vie ajatukset pois sodan synkkyydestä. Teksti "kännis vittu" lyö koko tornit leikiksi. Näin rauhan aikana kannatan ehdottomasti eläväisiä torneja. Teksti oikeestaan selittää tatuointien laatuakin.

Katsoin Metsämäen tarjontaa ja seuraavat ravit olisi ensi viikon perjantaina. Hitto aivan väärä päivä, kun Florida lähenee vauhdilla. Palataan siis mun aiempaan rakkaaseen harrastukseen. Kävin eilen tuomaroimassa seuran kehitysvammaisten joukkueen ystävyysottelua. En oikein tiennyt mitä odottaa, koska näin pojat todellisessa kilpailutilanteessa ensimmäistä kertaa. Hyvällä fiiliksellä siellä menivät molemmat joukkueet, joten tuomarina jouduin viheltämään ehkä 5-6 vapaalyöntiä. Harkoissa olen pyörinyt useammankin kerran ja joukkueen asioita hoidan päivittäin. Huipputyyppejä täynnä koko joukkue. Perttikin, joka vääntelee mun naamaa tuossa alla, peruutti kuulemma mun lomat, jotta pääsen poikien kanssa sählyä pelaamaan. MMM kiitos siitä! Huomaa jokaisen päässä uudet suojalasit, joiden hankintaa eräs vakuutusyhtiö lähti tukemaan. Peukkua peukkua tukijoille!

Tajusin nenäpäivää miettissäni, että on piirrustelu jäänyt kovasti paitsioon. Mun bravuuri on se sininenäinen nalle tekemässä jotain. Ei punainen, vaan vaaleansininen nenu. Se on mulle sellanen kuva, että voin piirtää sen vaikka "kännis vittu". Enhän mä oikeasti mitään osaa piirtää, mutta kopioinnissa olen keskivertoa parempi. Nalle on niin palanut verkkokalvoille kiinni, kun yhteen aikaan piirsin niitä joka korttiin ja lappuun. Isosena ollessa piirtelin noita leireillä tytöille, jotka olivat heti "UUUUUUUUUU". Sain itseasiassa takaisin valokuvan yhdestä sellaisesta piirroksesta. Tuo keinuva nalle on suunnilleen 10 vuotta vanha. Kuka pölö noita säästää? Toisessa kuvassa on ipadin piirrosohjelman testauksessa tuherrettu eläin.

Aikuinen lapsi

Spotify toistaa mun korviin Jussi Kuoman Aikuinen lapsi -biisiä ja lapsuus pujahtaa ajatusten keskelle. Nyt uutisissa pyörii ministeritason keskustelua lastenohjelmien sopivuudesta lapsille. Ei jummijammi. Mäkin katoin pienenä Kolmoselta, kun Kipparikalle otti lauantai-aamuisin kurinpalautusta Olgalta, söi vähän pinaattia ja kostoksi rökitti Brutuksen. Olis syntiä moinen nykyään! Harvinaisen selväpäiseksi sitä on päätynyt, vaikka mun lapsuudessa telkkarista tuli Hapsiainen. Mieti nyt, keskisormi silmillä. Seikkailee ja tekee ties mitä pahuuksia. En pistä tähän linkkiä, koska lukijoiden joukossa on myös heikkohermoisia. Jokainen voi halutessaan itse googlettaa ja miettiä mun lapsuuden traumoja.

En oikeasti mene lupaan selväjärkisyydestä mitään. Mulla on hirvittävän huono muisti nimien ja muutaman sanan kohdalla. Monissa mun kuvissa on näitä, mitä nämä nyt on. Niin on näitä näitä tatuointeja. EIKU semmone tatuoitu seinä, mitä nämä nyt on? Osaako joku sanoa, että miksi mun pää sanoo graffittia tatuoinniksi? Hapsiainen! Varmasti sieltä asti perua mun kielitaidottomuus.

Jossain kohtaa lapsuutta tuli mukaan isojen poikien jutut. Ensin purettiin sellanen Coca-Cola -jojo ja vaihdettiin toiselle puoelle Spriten kuori. Uuu oli pahiksen jojo se. Seuraavaksi jalkkiskentällä oltiin Pjärsepalloa: heitettiin kiveä ringissä ja pudottaja joutui maaliin pyllistään housut kintuissa. Kiven heittäjä sai potkaista rankkaripisteeltä pallolla ihan just niin kovin kuin jalasta lähti ja osuman kivun mukaan naurettiin joukolla. Hapsiainen pelas tätä jossain jaksossa, olen aivan varma,Kovin isojen poikien juttu tuli mukaan vähän niinkuin huomaamatta. Jossain kohtaa isot pojat alkoivat heittää ylävitosia ja pikkupojat ihasteli vieressä, että onpa COOL. Mua ei ole ikinä kiusattu niin paljon, kuin silloin kun naapurinpoika pyysi heittään ylävitosen. Käsi ylös, vähän vauhtia ja LÄPS. Paitsi, että Hapsiainen opetti naapurinkeljun vetämään käden pois alta ja Siika löi tyhjää. Yhyhyhyyyyy!

En ole vieläkään kasvanut aikuiseksi, enkä aiokkaan. Isojen maailmassa on aivan liikaa ressiä, velvoitteita ja paheita tarjolla. Kaikkiin paheisiin ei edes kelpaa syyksi Hapsiainen. Eikä noi lastenohjelmat vaikuta lapsiin niin paljon, jos muuten on perustat kunnossa. Hyvä kasvatus ja jokapäiväinen kontakti luulisi riittävän selväjärkiseen elämään nykyäänkin. Nyt nautin piipusta (lakupahe) ja etsin jostain katsottavaksi jakson Kippari Kallea.

Joojoomies tekee hyvää

Kehitys henkisestä joojoo-miehestä mieheksi, joka sanoo useimmin JOO on vasta aluillaan, mutta tulokset on jo tässä vaiheessa hyvin kannustavia. Eilen sain aikaiseksi niiin paljon hyvää, että voinen kattaa loppuvuoden pahuudet sillä.

Meille tuli seuraan sattuman kautta aikuisten kehitysvammaisten säbäilijöiden joukkue, joka reenailee kerran viikossa. Joukkue oli ennen kaupungin toiminnan alla, mutta siellä joku virkaintoinen päätti aloittaa pyllyilyn ja hajoittaa porukan vedoten uusiin ikä- ja sukupuolisääntöihin. Meille peluri on peluri siinä, missä kuka tahansa muukin ja päätin itse järjestää joukkueen asiat kuntoon. Meillä on myös nimellinen kausimaksu 60 € jokaiselle jäsenelle, joka on tähän mennessä osoittautunut juuri sopivaksi noin 15 hengen harrasteryhmille. Työssäkäyvälle jäsenelle tai vanhemmalle toi summa ei ole tähän mennessä ollut kynnyskysymys, mutta juuri kehitysvammaisille se on iso raha. He kun saattavat työkseen tehdä sitä samaa työtä vaikka kukka-auton kuskina ja nauttia kunnan maksamaa työosuusrahaa 0-12 € päivässä. Siitä samasta duunista, mistä toinen saa 12 € tunnissa. No mun pointti tuli varmasti selväksi: tämä joukkue tarvitsee jelppiä muilta, kun tuo reenivuoro maksaa vuodessa sen 550 €. 

Porukalla on tulossa kauden päätapahtuma marraskuussa eli Kiikku-turnaus alueen muita kehitysvammaisjoukkueita vastaan. Peleistä on puhuttu viikkotolkulla ja mailoja käyristellään kovaa vauhtia. Järjestin jo keräyksen seuran muiden joukkueiden kesken, jossa vaatekaapin perukoille unohtuneet vanhat mailat ja muut varusteet saivat uuden elämän tuolla uudessa porukassa. Nyt eilen sain yhden alueen ison kauppaketjun sponsoroimaan joukkueelle peliasut turnaukseen. Tsingtsing 250 € hyvää! Lisäksi on mulla anomus vetämässä eräälle vakuutusyhtiölle, että jos saataisin lahjoituksena suojalasit tai edes osa hankintasummasta. Turvallista, ehkäisevää hyvää työtä. Hyvän mielen juttuja.

Eilen illalla käväisin lahjoittamassa vielä aikaani vapaaehtoistyöhön. Alunperin mun piti tehdä kasvomaalauksia lapsille, mutta se homma oli jo myyty teinityttösille. Niinpä musta tehtiin ylin banaaninleikkaaja, mehunkaataja, muksujenkaitsija ja mainoskuvaaja. Tän postauksen kuvat on omaan käyttöön kuvattuja ja tietenkin luvalla julkaistuja taiteellisia otoksia.

Tehkää ihmiset hyvää! Anna paljon, saa paljon. Tai ota edes käsinukkeselfieitä, josset hyvään tekoon kykene!

Heppatyttöpoika

Välillä sitä koittaa tuijotella elämäänsä ulkopuolisen silmin. Ihan kuin olisi kärpäsenä seinälankussa ja näkisi kaiken, mutta ei sanoisi mitään. Mä saan aina siitä jotenkin sellasen mielikuvan, että ulkopuolisena ihmettelisin kovasti mun elämän ratkaisuja ja sattumuksia. Pessimistipeikon ajatuksia. Koitan kovasti muuttaa elämää siihen suuntaan, että aina sanotaan kyllä. Luulen, että se on reitti positiivisempaan mieleen ja onnistumisiin elämässä.

Kun nainen kysyy multa: "haluatko lähteä tallille" oli vastaus simppeli. Hyvin mielelläni. Mielikuvani hevosista rajoittuu lähinnä mukulana luettuihin heppakirjoihin ja pureviin poneihin, joita oli mummolassa kalastusreissujen varrella. Okei järkytys varmaan monelle, mutta luin varmaankin kaikki tyttöjen heppakirjasarjat läpi. Olin nopea lukeamaan ja ahmin kirjoja piittaamatta aiheesta. MMMM Nummelan ponitalli. No se vanhoista mielikuvista ja nyt uusia hankkimaan.

Aikuisen miehen sisäinen heppahullu höristää korviaan ja esittelee Amandan. Ensinäkeminen oli varmasti yhtä jännää molemmille. 16 v teiniheppa ja vanha Siika tuijottelee toisiaan ja miettii, että mitähän toi aikoo. Pitäisköhän juosta karkuun vielä, kun pääsee? Tähän kysymykseen ei pidä vastata "JOO", vaan kaivaa ne munat esiin. Ja sitten kaivetaan namit esiin. Tie teinin sydämeen käy antamalla omenan tai lakritsin makuisia namuja. Ai että! Sen jälkeen ollaan bestiksiä loputtomiin tai ainakin niin kauan, kun namusia riittää.

Kärpänen miettii tässä kohtaa, että mies mitä hittoa puuhaat? Kuka aloittaa tallielämän kolmekymppisenä? Et kai vaan juokse naisen pillin mukaan? Kärpäsellähän ei ollut lupa kommentoida mitenkään, joten hyss moisille ajatuksille. Elämä on liian lyhyt kaavoihin kangistumiselle ja eiei-meiningille. Amanda alkaa tottua mun läsnäoloon ja ollaan oikeestikin jo ihan kamusia. Ja mitä maailma olisi ilman uusia frendejä? Nii justiinsa, hys hys kärpänen. Sitä paitsi heppa oppii multa olemaan COOL. Kato vaikka!

Mua hajottaa toi viiminen kuva :D. Tuo ilme, asento, maailmanmiehen meisinki ujon pojan hymyllä. Pitää äkkiä julkaista tää tarina tai poistan sen vielä. Se kärpänen ainakin kuoli jo nauruun....

Viikonlopun tähtihetket luetaan korteista

Muistatko Muumeista jakson, jossa muumipeikko ennustaa korteista? Mulle saisi nyt ennustaa viikonlopun ohjelman etukäteen. Toistaalta en ole ollenkaan varma, että haluan edes tietää etukäteen mitä tulen tekemään. Tämä on mun ainut ohjelmaton aika noin kuukauteen. Viikon päästä on salibandyturnausta. Sitten polttareita ja heti perään häät. Sitten oli jotain ja taisi vielä olla Foamroller-koulutustakin syyskuun lopussa.

Olla nuori, kokea jälleen kaikki mielenailahdukset, tyttöystävät ja myöhään venyneet illat? Ei kiitos.

Hemuli

Ei kelvannut Hemulille Nipsun nuorennuslääke. Mulle saa kaataa tilkkasen, mikäli joudun paahtamaan tämänkin viikonlopun. Kumma miten sitä saa luotua itselleen pientä ressiä toisten häistä ja muista vastuullisista hommista. Koitan vakuutella itselleni, että siinä se menee, kuten edellisetkin, omalla painollaan. Kissimirri kaulaan ja kehys niskaan. Hyvältä näyttää, hyvältä tuntuu.

Kaksi asiaa on varmaa tänä viikonloppuna. Uhraan osan lauantaista jalkapalloa katsoen. Vielä parempi tekeminen on luvassa, kun Nippeliini palaa kesäleiriltä kotiin. Taidan viettää hetken pari pelkästään koiraa halien. Ei ole sen parempaa. Loppuohjelma sitten arvotaan: ehkä parturiin jos ei sada. Jos sataa niin ehkä ulos tanssimaan. Jonkun illan voisi venyttää myöhäiseksi. Joka tapauksessa huoletonta viikonloppua itse kullekkin!

On upeaa olla upea mies

Tänään salilla tulin miettineeksi miehenä olemisen ihanuutta. Sitä lähinnä, että miten mitataan miehen upeus. Päätin eilen aamusta, että päivä sujuu paremmin kun aion olla totaalisen upea kaikessa. Vaatimattomasti tietenkin. Ei mulla loppupeleissä ollut upeuteen matkaa, kuin asennemuutoksen verran. Ulkoisesti olen vähän pehmeä, ryppyinen ja harmaahapsinen suklaasilmä. Kun noita kuvia katsoo uusin silmin, niin olenhan aika upea mies.

Perinteiseen tapaan miehen upeutta mitataan sillä, että miten pidetään huolta lähimmäisistä. On ruokaa pöydässä, katto pöydän yllä ja turvaa pöydän ääressä. Mies joskus puhuu ja pussaakin. Uskon näissä siihen, että jos annat niin saat takaisin. Nipsu saa multa suurimman rakkauden ja mä häneltä kaiken. Ja työt, rahat ja asumiset järjestyy jos niin haluaa. Suomessa on nykyään aika kovat työttömyyslukemat, mutta samalla järjetön määrä vapaita työpaikkoja. Jos oikeesti haluat, niin kyllä jotain työtä löydät.

Suurin miehisyyden testi on kuvassa alla. Lahkeesta pilkottaa megginssit. Oh my gosh! Kuinka se voi pitää sellasia julkisesti? Upea mies ei välitä mitä muut ajattelee. Mä pidän megginssejä, koska ne pitää parhaimmin paikat lämpiminä. Pidän, koska voin.

Aikasemmin tällä viikolla kamu kertoi kuinka hän saa herutusviestejä mieheltä. Mies lähettää itsestään kuvia megginsseissä parvisänkynsä edessä. Huvitti silloin mielikuva aikuisesta miehestä parvisängyssä. Nyt näillä silmillä siinä on yksi rohkea mies! Okei, hänellä on syystä tai kolmannesta parvisänky, mutta se ei estä yrittämästä. Hän yrittää, koska haluaa. Hattu pois tän kaverin eessä! Inspiroiduin upeudessani lisää, kun luin aiheesta toiselta kantilta täällä.

Sami siellä esittä fiksuimman lauseen moneen aikaan. "Elä, kuin kuolisit huomenna ja kuin eläisit ikuisesti." Elän upeana joka päivä tästä eteenpäin.