Puoli kuuta peipon pesästä

Seuraavan kirjoituksen tarkoitus ei ole loukata ketään eikä arvostella kenenkään elintapoja. Jokaisella meillä on omat valintamme ja tarinamme kerrottavana. Haluan vain yksinomaan kertoa mitä kohtasin eilen koiran kanssa seikkaillessa. OMG! KÄÄK! Mitä se nyt meinaa kirjoitella? Antaa tarinan puhua puolestaa.

Tässä Siikan pesä. 

 

Ja tässä pesässä asuu murkkuja. Opetin Nipsua lausumaan sanaa mulkku, mutta ei nää kirput jaksanut koiraa kiinnostaa yhtä haistelua enempää. Sen sijaan Nipsu itsessään päätti toimia tämän seuraavan kirpun pesänä.

 

Vannon, lupaan ja vannon, että otin kuvan myös palokärjestä hakkamassa päätään puuhun. You know ihan kuin minä välillä töissä. Kuva kuitenkin päätti siirtyä ajasta bittiavaruuteen. Löysin siis monta kevään merkkiä eilen; kevään tunne tuli erilaisten luonnonotusten pesistä. Sitten eteen tuli merkillisin kaikista keväänkorvilla esiinryömivistä otuksista. Keskelle metsää oli pesiytynyt nykyään sukupuuton partaalla oleva Puli. Pulituuri-lakan mukaan nimetty luonnonkappale on nykyään paljon harvinaisempi näky, kuin 20 vuotta sitten. Asuinalue on silti yhtä laaja kuin ennen: Puli viihtyy niin metsässä kuin ihmisasutuksenkin keskellä.

Kuvassa Puli kyykkii pesässään. Kohdatessamme ensin tuijoteltiin toisiamme tuimasti ja merkattiin omat reviirimme. Sitten Puli päästi äänen, joka oli tunnistettavissa ihan ihmiskorvalla. Kas meillä oli yhteinen kieli. Puli kertoi elintavoistaan hyvin itsevarmasti ja rehennellen; on kuulemma oppinut näppäräksi puusepäksi näinkin lyhyen kevään aikana. Olutta on ja paljon aikaa. Lisäksi metsässä on tehty voimalinjahakkuita, joiden jäljiltä puut ovat syystä tai toisesta jätetty lojumaan maahan. Niinpä Puli on päättänyt koristella pesänsä erilaisilla puurakennelmilla. Tuohon tulee kuulemma laavu ja tuossa on kodan pohjapuut. Tuon patsaan tein ensimmäisenä. Nuo puut tuossa odottavat tämän tölkin tyhjenemistä. Suurin huoli oli ravinnonsaanti. Nesteytys oli kuulemma hyvin hoidossa, mutta ruokailu oli viranomaisten säännösten vuoksi hankalaa. Oli Puli rakentanut itselleen oikein viimeistä muotia olevan grillipaikan ja kassissakin paketti ravinnerikasta grillikyrsää. Ongelma syömisessä on siinä, että kyseisessä metsässä avotulen tekeminen on kielletty ja näin ruuan valmistamista vaikeutettu huomattavasti.

 

Minulle tämä kohtaaminen oli erittäin pysäyttyvä! Jossain tuolla on luontokappale, jonka elämä ulospäin näyttää todella kurjalta ja silti todellisuus on aivan jotain muuta. Positiivinen elämänasenne huokui pitkälle. Tästä Pulin esimerkein onnelliseen loppuviikkoon mars!

Olipa kerran Hannu, Terttu ja noi.. Heppa

Olipa kerran Hannu, jolla oli rakas Terttu-täti. Terttu oli tunnettu puunhakkaaja. Elettiin aikoja, jolloin maassa oli vähän ruokaa tarjolla. Ei ollut hampurilaisravintoloita lähimaillakaan, koska paikallinen burger-ketju perustettaisiin vasta kuuden vuoden päästä tarinan alkuhetkestä. Pizzaan oli aikaa vielä enemmän, noin 15 vuotta. Sanomattakin on selvää, että Hannu riutui nälissään. Pojan kuopalla oleva napa teki Tertun hyvin surulliseksi.

Tilanne vaati isoja tekoja ja näin Terttu päätti lähteä kaukomaille tuuheampien metsien perään. Enemmän puuta, enemmän palkkaa, parempaa ruokaa ja isompi vatsa veljenpojalle. Terttu matkasi Saharaan, jossa vielä tänäkin päivänä muistellaan kauhulla sitä pyörremyrskyä, joka autioitti koko tienoon. Sillä aikaa Hannu kaipaili kovasti rakasta tätiään. Hänellä oli kaiken lisäksi ilkeä äitipuoli, joka yritti monesti jättää Hannun keskelle Pääskyvuoren metsää. Suruissaan Hannu kirjoitti kirjeen tädilleen ja lähetti sen Afrikkaan kamelipostilla.

Kun kirje lopulta saavutti Tertun, nousi hänelle raivo. Puuta kaatui päivässä enemmän kuin koko viikossa. Sitten iski suru. Terttu päätti lohdutukseksi askarrella Hannulle jotain pientä kivaa. Terttu rakensi illan. Terttu jatkoi seuraavan aamunkin. Uuden illan koittaessa oli pöydällä valmiina Heppa. Sininen, täplikäs ja kaunis puinen heppa. Hän lastasi Heppa-hepan kamelin selkään ja käski karavaanin matkata kauas pohjoiseen. Oi sitä ilon hetkeä, kun Hannu näki kamelin keskellä Pääskyvuorea. Hän juoksi karavaania vastaan ja sai tädin tervehdyksen. Surrun kyyneleet pyyhkiytyivät pois sillä sekunnilla. Oi kuinka rakas hänen tätinsä olikaan <3 Hannu sai takaisin ruokahalunsa ja jaksoi sinnitellä seuraavat vuodet odottaen hampurilaisia, pizzaa ja kebabia. Terttu jäi Saharaan beduiinipäällikön vaimoksi.

54 vuotta myöhemmin Hannu päätti antaa Hepan jatkaa matkaa. Heppa vietiin Pääskyvuoren metsässä olevaan roskalavaan odottamaan nuorta, kaunista, komeaa ja aivan ihanaa miestä. Heppa odotti päivän. Odotti toisen. Viimein saapui Siika kantaen roskalavaan lastulevyhyllykköä. Katseet kohtasivat ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Siika syöksyi lavalle ja pelasti Hepan. Syntyi samantien suunnitelma: annan Hepalle rakkautta ja pidän hyvänä. Maalaan uusiksi ja kunnostan harjan. Kiinnitän kauniin narun ja annan Hepan syntymäpäivälahjaksi kaksvuotiaalle kummitytölle. Hepan matka saa jatkua. Ja Hannu saa kebabia syödäkseen.