Bongattu autolato

Eilen oli, paitsi naistenpäivä, niin myös meidän perheen latobongauspäivä. Nyt ei ollut hajuakaan siitä, että mistä löydettäisiin tämän viikon lato. Iltapäivällä oli mummin synttärikaffet Peltolassa, joten siitä läheltä mietittiin Nipsun kanssa mukava maaseutureitti ja toivottiin, että sieltä se lato tulla tupsahtaa eteen. TADAA!

Siellä se nököttää. Ruma. tuulenpieksemä ja maanantaisen harmaa puukasa keskellä aurinkoista, keväistä sunnuntaita. Oisko tää alue nyt sitten Rauvolanlahtea vai mitä lie. Taustalla Harittua. Kurkattiin latoon oikein sisäänkin, kun kakarat olivat oven meille jättäneet auki. Mitä löytöjä! Harmi vaan, että muksut olivat jo ehtineet toteuttaa taitellisuuttaan näiden autonromujen kylkeen. Kaunottaret aivan pilalla.

 

 

Nipsu halusi myös muistaa naislukijoita ja kaikkia narttuja kukkaisterkuilla.

#Dressgate: tämä lato on punainen

UUU! Internet kuohuu arvaillessaan mekon väritystä. Munkin aivot teki samat tepposet kuin miljoonien muidenkin. Ensin mekko oli tummansininen ja tunnin päästä selvästi valkoinen. Jännittävää miten aivot voivat huijata meitä. Selityksen ilmiölle löydät toki helposti googlella, mutta kyse on siitä, että kuvaa katsoessa sun silmät etsii oikean asteen päivänvalon akselilta. Siispä katsot mekkoa joko sinisessä päivänvalossa tai iltaruskon kajastuksessa. Sen jälkeen aivot hylkäävät joko sinisen tai kultaisen värin kuvasta. Eniveis #latobongaus jatkui viime viikonloppuna.

Tämä #lato tässä on punainen ja näet sen oikeissa väreissä, mikäli et ole puna-vihersokea. Tölli löytyy Ruissalosta Tammenterhon opastuskeskuksesta. Jotenkin jännittävästi numeroituja ovia, joiden tarkoitusta tuli mietittyä pidemmänkin aikaa. Koiraa taas kiehtoi ovien alaosissa olevat reiät. joista jokaiseen piti kuono tunkea. Tulee tuosta värisokeudesta aina kerrottua omat kärsimykset. En ole värisokea sanan varsinaisessa mielessä, mutta sählykentillä koen vääryyttä. Joskus toisinaan pelit pelataan parketeilla ja usein vielä vaaleilla parketeilla. Tällöin muiden mielestä valkoinen pallo ei erotu kentästä tarpeeksi, joten sääntöjen mukaan kaivetaan esiin värikkäät pallot ja valmistajat ovat suuressa viisaudessaan yleistäneet neonpunaisen väriset pallot joka paikkaan. Säännöt myös kieltävät neon-värityksen, mutta silti pallo on yleinen. Mun aivot eivät tunnista palloa, kun se liikkuu mua kohti vauhdikkaasti vaalealla parkettipinnalla kirkkaissa valoissa. Silloin pallo hukkuu lattiaan. Mikä tahansa muu liikesuunta, lattiamateriaali tai lattiaväritysei tuota ongelmia. Jännästi jännä juttu!

Tehtiin löytöjä tuolla bongausretkellä. Ruissalon rannalta alkoi jäät lähteä ja Nipsu koitti kovasti mennä perään. Oikeasti uskomaton koira! Keli kuin keli ja se on menossa uimaan. Ei haittaa pienet pakkaset ei jäälautat. Rannalta bongattiin kalojen joukkokuolema; siinä makoili useampi kala kuin mitä mä sain pyydystettyä viime vuonna. Varsinainen kalamies siis! Uskotaan, että onni kääntyy nyt. Löydettiin meinaan myös Roope Ankan ensilantti ja ollaan oltu siitä asti onnekkaita. 5 penniä vuodelta 1919 ja nyt se on kokonaan mun. Tie missä merillä seilannut ja kuinka monen kalan vatsassa ollut. Nyt se on vain mun. Mun aarre. Mun.

Adopt a barn

Käytiin eilen Nipsun kanssa adoptoimassa meille kotiin lato. Okei, se oli niin iso, että piti jättää tien pieleen nököttämään. Suuri ja punainen lähilato. Linnuntietä tuosta on kotiin 927 metriä ja 60 senttimetriä. Valittiin siis tämän viikon bongaukseksi helpoimmalta kuulostava kohde, mutta tosiasiassa talsitiin kuutisen kilometriä ladolle. Jännässä paikkaa sijaitsee tämä yksilö; vieressä on monenlaista teollisuusyritystä, autokorjaamoa, katsastuskonttoria sekä suurehko ammattikoulu. Ja sitten iät ja ajat paikkaallaan punoittanut puuhökkeli, jonka seinissä paistaa ajan patinat. Merkki kivijalkaan ja näin ollen lato on meidän.

Touhuttiin me viikonloppuna muutakin. Lauantaina kävin häviämässä pari salibandyottelua ja alkaa rassata mieltä jatkuva häviäminen. Viimeisin voitto on marraskuulta ja nytkin hukattiin johtoasema lopussa tasapeliksi. Enää ei ollut edes kyse siitä, että pelattaisiin huonosti vaan ei yksinkertaisesti voitettu. Ei. No. Siinä tämän bloggauksen ainoat kieltosanat ja jatkossa positiivisia ajatuksia. Parempia juttuja viikonlopussa oli kaikki kokkaamiseen liittyvät tarinat. Ystävänpäiväksi tein kasan suklaisia suolarinkilöitä, jotka muistuttavat sydäntä. Römppäsukat jalassa väkersin jokaiselle myös oman banoffeen. Pohjalle keksimurua, seuraavaksi kinuskia, sitruunalla marinoitua banaania ja päälle turkkilaista jogurttia sekoitettuna pieneen kermavaahtoon. Pinnalle ripottelin vielä väriksi kaakaota ja siihen keksit nököttämään.

Sunnuntaina, kun muut talon asukit kärsivät krapulaa, kävin salilla tekaisemassa tunnin kuntopiirin keskivartalolle. Viikon ahkeran treenaamisen jälkeen alkaa kroppakin toimia kuten ennen reissuja ja sairasteluja. Oksu tuli toki nytkin suuhun, mutta kuolemantunne pysytteli poissa. JEE! Siihen päälle sauna ja kuivatellessa googleen hakusanaksi lohi. Ensimmäinen resepti oli lohihampurilainen hölskytyskurkuilla (Liemessä-ruokablogi). Siispä saunasta kaupan kalatiskille ja kotiin tekemään omaa versiota burgerista. Sämpylänä käytin valmista kaurasämpylää, olin laiska ja nälkäinen. Pihvin päälle paistoin vielä siivun pekonia ja kastikkeeksi turkkilaista jogurttia tillillä ja valkosipulilla maustettuna. Viereen salaattikääröt ja nauttimaan.

Tämä ruokaisa päivitys on hyvä päättää kuvaan koiran ja kissan kohtaamisesta. Tämä, jos mikä, on varma merkki kevään tulemisesta. Peukkua sille!

Smile laulaa Mikky

Mun maanantai alkaa uuden musiikin tahdissa töissä. Keräsin kasan artisteja soittolistalle, joita en tietoisesti ole kuunnellut ennen. Yhteensä 18 erilaista muusikkoa ja monensorttisia biisejä. Ezra Vinen Marrow, MisterWivesin Reflections ja Mikky Ekkon Smile toimivat mun aamuun parhaiten. Kokeile ihmeessä hei itsekkin!

Smile, the worst is yet to come
We'll be lucky if we ever see the sun.

Mennyt viikko oli yhtä perseilyä. Toin Kiinasta itselle tuliaiseksi jonkun kivan viruksen, joka täytti röörit räällä ja nielun kaktuksilla. Samalla hirvittävät himot päästä liikkumaan. Salia, lenkkiä, hikeä! Kunto on aivan rapistunut verrattuna marraskuuhum. Sitten kolme viikkoa kaukomailla, aikaeroa ja joulua ja perään taas pari viikkoa toisessa ääripäässä. 14 viikkoa ja urheilupuolella noin 8 harjoitusta. Sanomattakin selvää, että aktiivinen mieli ja kroppa kaipaa tekemistä. Loppuviikosta alkoi jo seinätkin kaatumaan päälle, kun aina oli vain kotona kotona kotona.

Masennusta estämään keksittiin Nipsun kanssa uusi harrastus. Jatkossa ollaan ehkäpä historian ensimmäisiä latobongareista. Ylläkuvattu notkokattoinen, punainen kaunotar on kuvattu Nousiaisten laakeilta pelloilta. Vain vähän vinoja seiniä koristaa nyt koiran merkkipissi ja kertoo samalla meidän ensimmäisestä valloituksesta. Jatkossa saatte lisää latosia arvioitavaksi. Nyt lounasta ja miettimään sporttailua tytttydyy.