Olipa kerran aikuisten elämä

Kaikki muistavat sen sata vuotta vanhan animaatiosarjan, jossa punasolut ja valkosolut riehuvat ihmisen sisällä. Olipa kerran elämä. Sen alussa muistaakseni mies ja nainen halailevat. Halailevat niin, että lähtevät lentoon. Tapahtuu alkuräjähdys ja taivaasta putoaa lapsi maan päälle. Voin muistaa väärinkin, sarjaa kun katselin joskus kymmenenvuotiaana viimeksi.

Olipa kerran aikuisten elämä. Sain kutsun työkaverin 40+40 vuotisjuhliin. Oli vaimonsa kanssa tullut aikuisten ikään. Mitä hittoa nyt oli mun ensimmäinen ajatus, kun availin kutsukorttia. Tähän sellainen epäaikuismainen hymiö, jossa keltapallopää irvistää. Samana päivänä oli jo meidän seuran, köhh köhh mun, järjestämä sählyturnaus kehitysvammaisille. Mietin, että onko liian rankka päivä jos ensin myy sielunsa sabajumalille ja sitten menee sosialisoitumaan vieraiden ihmisten pariin. Huom., aikuisten ihmisten pariin. Kuulosti turhan suurelta sosiaaliselta harppaukselta.  Lähdin silti, luultavasti takaraivossa ajatus, että on mukava tuulettua tuon turnaushässäkän jälkeen.

Ei se lopulta ollutkaan niin kamalaa. Olen aiemmassa elämässä tottunut olemaan juhlien ikäloppu vakiokaluste: Lapsellinen wannabe-teini. Nyt tilanne oli aivan toinen; olin juniori. Nuorukainen, jolla olikin yllättävän paljon sanottavaa huolimatta siitä, että ei ollut omista lapsista puheenaiheeksi. Kertoilin salibandysta, koirista, työstä. kokkailusta, mielipiteet pakolaisongelmista, vähän alapäähuumoria saunan oksattomilla lauteilla, .. Juhlien aikataulu oli tiukka, mutta ilmeisen tarpeellinen. Mitä olisi tullut jos polkuveneily olisikin venynyt? Turvavyöt eikun pelastusliivit takasivat aikuisten selviytymisen jälkipolvien kiusaksi. Kakkukahvihetki. Yöpala. Puusepän kanssa käyty keskustelu skeittilautojen veistämistekniikasta.

Mikä teillä kaikilla on huomenna? 3. Krapula. Ehhe, hyvä selitys upposi vieraihin kuin kuuma kolvi tinaan.

Olin hyvä. Pärjäsin hienosti. Osasin olla ihmisiksi ja silti kiinnostava. Hyvä poika, hyvin tehty. Olipa kerran aikuisten elämä alkoi mun osalta viimeistään näistä juhlista.

Tyttö tanssii vaan

Posket punottaa
Alkaa janottaa
Ajantajun kadottaa
Hän koettaa ottaa
Tilanteen haltuun
Kun humalluttaa.

 

Kohnasin viikonloppumökin vaatehuoneesta aarteita ja tein todellisen löydön. Tanssiva kaunotar suljettuna harmaantuneen lasin taakse. Pohjassa pienenpieni kampi, josta pyörittämällä balleriina herää eloon kuin taikaiskusta. Huoneen täyttää soittorasioista kumpuava melodia. Straussin Blue danube -valssi. Balleriina pyörii ympäri. Jalat maassa, jalat ilmassa. Tanssi on lumoavaa. Kaunista.

Tyttö tuo, tyttö tuo
Drinkkiään juo
Unohtaa kaiken
Kun beattiin sukeltaa
Katseen luo, katseen luo
Silmäilee nuo,
Joiden sekaan vaeltaa.

Pullo on kuulemma tuliainen Pohjois-Amerikasta 60-luvulta. Tätä on katseltu lapsuudessa iltaisin ja aina mieleen tullut tyttömäisiä haaveita. Alkuperäinen likööri on ollut täynnä pikkuriikkisiä kultahippuja, jotka ovat saaneet ballerinan tanssin näyttämään kuin "balleriina tanssisi lumisateessa kuunvalossa".

 Tää ilta saa tytön nauramaan
Hän leijuu yö avaruudessa
Ja tähtien hiekkaa hiuksillaan kimaltaa
Tyttö tanssii vaan.

Kaksio - Tyttö tanssii vaan 

Olipa kerran Hannu, Terttu ja noi.. Heppa

Olipa kerran Hannu, jolla oli rakas Terttu-täti. Terttu oli tunnettu puunhakkaaja. Elettiin aikoja, jolloin maassa oli vähän ruokaa tarjolla. Ei ollut hampurilaisravintoloita lähimaillakaan, koska paikallinen burger-ketju perustettaisiin vasta kuuden vuoden päästä tarinan alkuhetkestä. Pizzaan oli aikaa vielä enemmän, noin 15 vuotta. Sanomattakin on selvää, että Hannu riutui nälissään. Pojan kuopalla oleva napa teki Tertun hyvin surulliseksi.

Tilanne vaati isoja tekoja ja näin Terttu päätti lähteä kaukomaille tuuheampien metsien perään. Enemmän puuta, enemmän palkkaa, parempaa ruokaa ja isompi vatsa veljenpojalle. Terttu matkasi Saharaan, jossa vielä tänäkin päivänä muistellaan kauhulla sitä pyörremyrskyä, joka autioitti koko tienoon. Sillä aikaa Hannu kaipaili kovasti rakasta tätiään. Hänellä oli kaiken lisäksi ilkeä äitipuoli, joka yritti monesti jättää Hannun keskelle Pääskyvuoren metsää. Suruissaan Hannu kirjoitti kirjeen tädilleen ja lähetti sen Afrikkaan kamelipostilla.

Kun kirje lopulta saavutti Tertun, nousi hänelle raivo. Puuta kaatui päivässä enemmän kuin koko viikossa. Sitten iski suru. Terttu päätti lohdutukseksi askarrella Hannulle jotain pientä kivaa. Terttu rakensi illan. Terttu jatkoi seuraavan aamunkin. Uuden illan koittaessa oli pöydällä valmiina Heppa. Sininen, täplikäs ja kaunis puinen heppa. Hän lastasi Heppa-hepan kamelin selkään ja käski karavaanin matkata kauas pohjoiseen. Oi sitä ilon hetkeä, kun Hannu näki kamelin keskellä Pääskyvuorea. Hän juoksi karavaania vastaan ja sai tädin tervehdyksen. Surrun kyyneleet pyyhkiytyivät pois sillä sekunnilla. Oi kuinka rakas hänen tätinsä olikaan <3 Hannu sai takaisin ruokahalunsa ja jaksoi sinnitellä seuraavat vuodet odottaen hampurilaisia, pizzaa ja kebabia. Terttu jäi Saharaan beduiinipäällikön vaimoksi.

54 vuotta myöhemmin Hannu päätti antaa Hepan jatkaa matkaa. Heppa vietiin Pääskyvuoren metsässä olevaan roskalavaan odottamaan nuorta, kaunista, komeaa ja aivan ihanaa miestä. Heppa odotti päivän. Odotti toisen. Viimein saapui Siika kantaen roskalavaan lastulevyhyllykköä. Katseet kohtasivat ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Siika syöksyi lavalle ja pelasti Hepan. Syntyi samantien suunnitelma: annan Hepalle rakkautta ja pidän hyvänä. Maalaan uusiksi ja kunnostan harjan. Kiinnitän kauniin narun ja annan Hepan syntymäpäivälahjaksi kaksvuotiaalle kummitytölle. Hepan matka saa jatkua. Ja Hannu saa kebabia syödäkseen.