Tilannepäivitys keskiiviikkona klo 13:22:41

Lienee aika listata nykyisen elämän kuulumisia yleisölle jakoon. Edellisestä varsinaisesta tarinasta on kuitenki vierähtänyt päivä jos kuukausikin. Pidän oikeuden kertoa nyt vain mukavia ja hassuhkoja juttuja. Ihan viime aikaina olen päätynyt ajatukseen, että internet on rikki. Jotain on varmasti hajonnut, kun lukee heikkolaatuisia uutisia ja varsinkin kommentteja niihin liittyen. Mies ajaa autolla tahallaan pyöräilijän yli ja kommenteissa kaivetaan poterot eri joukkueille. Solvaukset lentävät. Törkeys toisensa perään. Tyttö laskee vaijeriin ja kommenteissa huudellaan syytöksiä tytön ja viranomaisten suuntaan. Taas nökötetään eri joukkueissa solvaten mitä mielikuvituksellisemmin toista puolta. Vähänkin järkevät mielipiteet hukkuvat mölinän joukkoon. Milloin internet on mennyt näin rikki? Niinpä jätän mölinäyttävät jutut pois mun tarinoista.

Siinä Siika sabailee. Taitaa olla kesäkuu ja Parkin kenttä Turussa. Ensimmäisiä shortsikelejä ja ulkoharkkojen keventäviä osuuksia. Herään nyt toista viikkoa tilanteesta, jossa olen mukana lajitoiminnassa päivittäin. Keväällä päätin jatkaa erkkaryhmän parissa, koska se on aidosti palkitsevaa vapaaehtoistyötä. Lähes joka kerta poistun joukkueen parista hyvällä tuulella. Ensi viikolla on luvassa yksi suuri palkinto työstä, kun osallistumme kutsuvieraana Eduskunnan urheilukerhon 70-vuotisjuhlatapahtumaan. Luvassa on harjoitusottelu kansanedustajia vastaan ja erkkaryhmäläiset ovat ihan täpinöissään. Heidän piirissään kun titteli on jotain erityisen arvostettavaa.

Lupauduin keväällä vetämään seuran kahta lastenryhmääkin. 6-9 vuotiaat ja siitä teini-ikäisiin asti. Lasten parissa toimiminen on yhtä palkitsevaa työtä kuin erkkaryhmäily. Loppukesästä mulle nakitettiin vielä miesten edarin valmennus, joten se ainut valmennusvapaa viikossa on muuten tänään ja olen menossa kakkosjoukkueen mukana pelaamaan. Peukku pystyyn sählylle. Salielämässä on kesällä ollut käynnissä massanlisäyskuuri. Saksalainen volyymi tuli taas tutuksi kesäloman aikana. Nyt kokeilussa on harjoittelun jaksottamisen vaikutus tuloksiin. Palataan kuitenkin lihaksiin tuonnempana.

 

Rankka salibandyily vaatii rankat huvit. Yllä itsekylvetyt mökkiporkkanat sekä ensimmäinen kuva omasta avokadosta. Parvekkeella kasvaa tompsuja, chilejä, papuja, koriatenria, tilliä, timjamia, nokkosta, salaattia, ... mökin mullissa retiisejä, pottuja, papuja, ... Rankat huvit! Nyt asia tuntuu arkipäiväiseltä, mutta alkuun oli todella ihmeellistä maustaa oma ruoka oman viljelyksen tuotteilla.

Kesän aikana tuli monesti eteen tilanne, että tästä voisi päivittää jutun blogiin. Yleenstä tilanne oli päällä keittiössä. Jokin hyvä tuoksu leijailee nenään ja lautaselle koostuu näyttävä annos. Tästä ruoka jakoon ja Siika kohti keittiögurun mainetta. Jäi jutut tekemättä, kun ei mukamas ollut aikaa tai konetta saatavilla. Yllä kuvassa yksi suuri ilon lähde. Juustohöylällä potusta höylätyt mikroaaltouunisipsit. MMMM. Enää ei tarvitse ostaa isoa pussia, vaan yksi peruna ja voit kaiken lisäksi itse säätää öljyn sekä suolan määrän. Mausteetkin kasvaa omalla parvekkeella, joten parempaa tulee kuin Tafferellan tuotantolinjalta. 

 

Hienoa! Ei vieläkään möyhättävää näkyvissä. Hyvä jos olet jaksanut lukea näin pitkälle. Itse oisin luovuttanut jo tuolla sabailuosiossa. Mennään päivän viimeiseen tarinaan. Elmo. Viikko sitten tuli kotona puheeksi, että oisko koira kiva. Oli puhetta ollut aiemminkin. Ollut paljon. Oli mietitty myös sopivia rotuja. Puheet eskaloituivat nopeasti siihen, että olikin tutulla tarjolla pentua. Ja sopivasti rahaakin tilillä. Ai että! Vauhti vain kiihtyi. Torstaina katsomaan pentuja. Torstaiyönä lisää puhetta ja mietintää. Perjantaina päätös. Perjantai-illalla pentu kotiin. 48 tuntia puheista kusi-paskarallin alkuun. En edes tiennyt, että pystyn päättämään jotain noin isoa asiaa noin vauhdikkaasti. Siinä se nyt nököttää. Muistuu vähitellen mieleen kaikki tilanteet Nipsun pentuajoilta. Reiät lahkeissa, revityt pissapaperit lattialla ja jatkuvan silittäjien tulvan. Hieno poika! Tässä tilanteet tältä osin. Nyt miettimään illan sabareenien jalkakyniä.

Kaikki paitsi frisbeegolf on turhaa

BOOM! Aloitin uuden harrastuksen tuosta noin vain. BOOM! Jouduin sähköpostimainoksen uhriksi. Satuin kurkkaamaan Roskaposti-laatikkoon ja siellä oli paikallisen halpahintamyymälän mainos. Ajankulukseni sitä selailin ja BOOM. Frisbeegolf-kiekkosetti 7,99 €. Äkkiä puolisolle viestiä, että kipaisetkos kaupan kautta ja sijoitat mun uuteen harrastukseen alkupääoman.

Viikonloppuna sitten avasin kiekkosetin ja heittelin hieman lättyjä mökin takapihalla. Ihan mukavaa oli. Hiukan tuntuu kiekot kaartavan vasemmalle, mutta kai se heitto siitä suorenee, kun heittää vaan. Niin ainakin ajattelin. En tiedä voiko harrastaja edes kutsua kiekkoja lätyiksi. Otin kuitenkin riskin. Päätin siinä kohden poiketa mökiltäpaluumatkalla Maskun isolle kentälle kokemaan heittoa oikeassa ympäristössä. Ehkä siellä juuri ja juuri kehtaisi heitellä mun halpislättyjä, kun kerran päätin harrastuksen aloittaakkin. Otin siinäkin riskin. Lopulta koitti se päivä, kun parkkeerasin auton Maskun hiekkakuopille. Olin pukeutunut shortseihin ja teepaitaan, kun lämpöä oli se reilu 20 ja aurinko paistoi. Reteesti vielä lätsä päähän, kiekot käteen ja seuraamaan opasteita radalle. Sitten BOOM. Mun ohi puhisi tosiharrastaja. Oli lätsää, aurinkolasia, pitkää housua ja takkiakin, että voi rytikössä mennä rauhassa. Kengissäkin kivasti pitoa märälle kalliolle. Sitten laukkukassi, jossa vesipulloa, parikymmentä kiekkoa ja erillinen heittohanska. BOOM hävisin varusteurheilun jo kävelymatkalla. Henkisesti käännyin jo takaisin kotiin tässä kohden.

Fyysinen Siika jatkoi vielä matkaa, jotta tulisi luettua edes opastaulut. Todella pramea rata! Näköjään varusteurheilu on ainakin täällä perusteltua. 

Siitä taulukosta parit ylös ja etsimään ekaa rataa. Valitsin punaiset heittopaikat eli par 3 ja 88 metriä. Kuulostaa sopivalta haastelta ensimmäiselle ratasuoritukselle.

 

Eka heitto oranssilla driverilla kiersi taas vasemmalle ja kantomatka aika lyhyt. Okei, driverin piti hoitaa pidemmät matkat. Siispä toinenkin heitto vielä samalla lätyllä, että päästään korille asti. Mitvit! Taas vasemmalle kaartuva 30 metrinen! Vaihdetaas lätty keltaiseen mid-rangeen, jolla on tarkoitus kivasti lähestyä koria. Matkaa korille oli vajaa kaksikymmentä metriä. Kolmas heitto ja BOOM! Osuin sentään koriin. Siitä nostin lätyn pesään ja lopputulema yksi yli parin. Ajattelin tässä kohden, että menköön tämä ensimmäinen rata harjoittelun piikkiin. Samalla näin miten puhiseva varusteurheilija heittää puttilättyä heittohanska kädessään naapuriradalla. Uusiksi ja uusiksi samaa kahden metrin heittoa. Noi varusteurheilijat....

Siitä sitten rämmin upottavan suon läpi kakkosradan heittopaikalle. Missä mun kunnon kengät hei? Opastekyltissä luki, että par 5 ja 257 metriä. Yllä kuva heittopaikalta. Kori on tuolla jossain puurajassa olevan reiän takana. Kyltissä vinkattiin, että avausheitto kannattaa ottaa varovasti, sillä radan alkuvaiheissa on kaksi lampea, joihin lättyä ei kannata heittää. Mmm en edes näe lampia tähän paikalle. Eka heitto tuonne puustoon vasemmalle. Toinen puustosta pois kivasti keskelle väylää. Kolmannen osasin jo tähdätä keskelle väylää aivan lampien reunaan. Varmasti jotain kusetusta toi opastekyltti, mukamas avausheitolla pitää varoa lampia.. Siitä sitten jatkoin kohti koria. Neljäs kivasti taas puihin. Viides keskelle väylää. Kuudes kiveen ja seiska sopivasti väylälle. Kasi osui jo viiden metrin päähän korista ja siitä puttasin ysin sisään. Huijausta! Mukamas par 5 hei. Hmph puhinaa.

Viidennen radan jälkeen fyysinen minänkin lähti kotiin. Ei näillä taidoilla hei. Lisää reeniä pimeässaä jossain syrjäseudulla. Sitten voittajana radalle uusiksi. Ja vasta sitten alan varusteurheilijaksi tässä lajissa. BOOM!

Kuinka kertoa kukista ja mehiläisistä?

Mun historia salibandyn parissa voitaneen laskea alkaneeksi viimeistään lukiossa, jossei jo aiemmin pihapeleissä. Mun ensimmäinen maila tuli tuliaisina Ruotsista 90-luvun alkupuolella. Se oli käytännössä sähköputken pätkä, jonka toiseen päähän oli niitattu lavan tapainen ja toisessa päässä oli sähköputken sulkutulppa. Se lämittiin aika pikaiseen loppuun se lapa. Alkulaukausten jälkeen on koettu monta eri joukkuetta, seuraa, sarjatasoa, turnausta, valmennustehtävää ja jopa oman seuran perustaminen. Kaiken tuon historian haminan listaaminen on sekä mun egon boostaamista että tehty kertomaan sulle, että tämän tarinan pääosan esittäjä ei ole ihan nuori ja kokematon märkäkorva.

Tänään mun puhelin soi ja näytöllä luki: "Ei numeroa". Arvasin heti soittajan, koska näitä puheluita on ollut useampikin. Jännityksellä odotin, että koskeeko asia tän päivän reenejä vai kenties kysellään kesän kuulumisia. Meillä pyörii nyt kesällä aikuisjoukkueiden kesäharjoitukset, kun taas junnut viettävät kesänsä miten lystäävät. Muutama meidän junnuista on kasvanut niin isoksi ja vanhoiksi, että viimeistään ensi kauden jälkeen on siirryttävä aikuisten pariin. He ovat nyt jo yrittämässä mukaan miesten kakkosjoukkueeseen, johon ehkä itsekkin menen pelaamaan. Katsotaan nyt vielä, mutta edessä voi olla eläköityminen kilpajoukkueesta, junnujen valmentaminen ja pelaaminen toinen jalka haudassa -meiningillä,

Sovitaan tässä, että yksi junnuista on poika nimeltä Jonna. Soittaja oli kuin olikin Jonnan isä, isäpuoli, setämies tai joku vastaava perheenjäsen. Ovat kuulemma seuranneet miten Jonna on aika huonossa kunnossa ja kaipaisi enemmän lenkkeilyä, kuin mitä joukkue tarjoaa. Omatoimista juoksentelua. Tuntuvat kakkosjoukkueen 8-10 kilometrin lenkit aivan liian vaativilta, kun Jonnalle tulee seinä vastaan jo kolmen kilometrin jälkeen. Olen itsekkin vierestä harkoissa katsellut, kun väsy alkaa pojassa painaa. Setämies on kuulemma monesti koittanut pakottaa Jonnaa lenkille. "Pleikkari kiinni ja ulos", on sanoma kuulunut. Jonna on aina asiasta suuttunut ja mennyt ovet paukkuen omaan huoneeseen. Tiedäthän teinipojat hei? Mä en muista, mutta mun äiti jaksaa aina kertoa kuinka minulle ei voinut sanoa mitään ilman, että vedin rantapallon nenään. Pahimmassa tapauksessa meni oikein hiekkaa vakoseen. Teinipojat hei..

Setämies kysyi: "Kun Jonna luottaa sinuun kuin vuoreen, niin voitko puhua pojan kanssa? Nyt olisi hyvä sauma pistää elämä raiteilleen ja kasvattaa selkärankaa". Hämmästys! Mulla ei ole omia lapsia, mutta nyt pitäisi puhua pojalle kuin miehelle. Kerronko samalla kukuista ja mehiläisistä? Tässä on emi ja tässä hede. Sitten tarvitaan karvapallura pörräämään ja levittäämään siitospöllyt. Voi hertsumarepale! Hämmästys valtasi mielen; ei siitä ole pitkä aika, kun vielä ihailin esikuviani, ja nyt toimin muille sellaisena. Ihanan haastava tilanne! Pitää keksiä fiksu tapa ottaa asia puheeksi ilman, että juttelusta paistaa läpi setämiehen puhelu. Jonnassa on nähtävissä iso potentiaali, jonka esiinkaivaminen vaatii vain töitä. Kunto ja vauhti ylös, niin poika on valmis miesten peleihin. Hämmennys, ihana hämmennys!

Prinsessoja ja arkeologeja

Arvaa kuka olisin Arvaa kuka -hahmoista, jos voisin tästä näin päättää? Tumma Max gigoloviiksineen tai arvokkaasti harmaantunut Peter? Vanhan matemaatiikanopettajan näköinen Tom tai elähtänyt punapäinen hippi Alfred? Väärin meni! Olisin Bill; munapäinen pyöreä kalju ukkeli, jolla on poskillaan pahanteosta kiinnijääneen punoitus poskillaan. Bill maistuu nimenäkin suussa mukavan pehmeältä ja silti salaperäiseltä. Bill.

Vietän nyt kansallista prinsessaviikkoa. Mun mielestä tämä on jopa kansallisen liputusviikon arvoinen viikko. Suvivirret vielä tuoreesa muistissaan kirmaavat pienokaiset ovat täyttäneet leikkipihat ja urheilukentät. Eikä siinä vielä kaikki. Uskon siihen, että suomalainen lisääntyy kesäisin. On niitä Siikoja, jotka syntyvät maaliskuun 19 eli juhannuksen kieppeillä siitettyjä kansalaisia. Ja on niitä prinsessoja, joilla on synttärit kesäkuun alussa. Siinä ovat vanhemmat syttyneet vielä loppukesän lämpöön, kun syksy on jo painanut päälle. Siispä synttäreille mars!

Muista hei nauttia lasten seurasta. Rehellisempää ja antoisampaa seuraa saat etsiä. Vie prinsessa puistoon, askartele hänen kanssaan kruunu tai vaikka keinu pihalla. Jätä aikuisen huolet hetkeksi taakse ja elä ilossa. Prinsessaterveisin!

Paluu nyrkkeilykehään

Se on nyt tai ei ikinä. Lopetan mun motivaatioloman blogin osalta ja puran taas järjetöntä elämääni tänne. Koin suurta epämotivaatiota, kun muu elämä potki päähän. Ei siis niinkään tämä kirjoittelu ahdistanut, vaan se mitä kertoa vai kertoakko mitään. Otetaan pikakelaus maaliskuun lopusta tähän päivään; duunipaikka sama, harrasteet samat ja ihmiset ympärillä vielä hengissä. Cool män! Ihan kun en olisi poissa ollutkaan.

 

Pulsusta kirjoittelin viimeksi paljon ja tein hänelle oikeastaan aika ilkeän tempun. Kävin meinaan vappuna kamujen kanssa nauttimassa skumppaa pulsun linnassa! Huom., koska kyseessä on lapsiysvätällinen blogi niin kuvan skumppa on tietenkin alkoholitonta. Eikä herra itse edes ollut paikalla ja juuri viime kerralla hän haaveili isoista bileistä linnakkeessaan. No meitä oli 5 ja koera eli ei ehkä olleetkaan suurimmat mahdolliset paardit. Upea tuo rakennelma Npsun vieressä. Ihan selkeä lohikäärme, suomut ja kaikki olennaiset tuntomerkit selässä.

Palasin muutenkin tässä kevään aikana vuosia taaksepäin. Ei, en keksinyt aikakonetta, vaan mahtavan matopaikan pihalta. Onkiminen ja kalastus yleensä on houkuttanut miehen mukanaan. 

 

Siinä parhaat selfiet eri kalareisuilta tältä keväältä. Noi on räpsitty paikallisen joen uomalta. Meren rannalla tuuli sen verran, että kuvista tuli julkaisukelvottomat. Hyi! Otetaan tähän loppuun selfiekimara ja palataan seuraavissa postauksissa asiaan. Juttua tulee ainakin menneeltä salibandykaudelta ja jotain sapuskatarinaakin on kertoa. Huomaathan, että mun ja joukkuekaverin yhteiskuvassa ei sitten virtsata luontoon. Eihän lapsiystävällinen blogi sitäkään hyväksy. Siinä pojat muuten vaan halailevat joukkueen päätäjäisissä.

  

Sekametelisoppaa ja kermavaahtoa

Mulla on menossa töissä luova rahkatauko ja selailen viime aikojen otoksia kuvakansioista. Eläinrikasta elämää on näköjään viime aikoina ollut. Mun takapihalla kulkee joki(virallisesti oja), jossa asuu jokiankkoja ympäri vuoden. Siellä missä ankkoja, siellä mummoja. Joen pohjassa lienee useampikin diabetekseen kuollut ankka, kun katselee sitä pullamäärää, jonka mummot ankoille syytävät. No kukin tyylillään. Kävin Nippen kanssa myös tatuointitorneilla viime viikolla. Tulin ensimmäistä kertaa torneille eri reittiä ja silmiin osui yksi betonikasa, joka on lähes alkuperäisessä loistossaan. On siinä jotain pientä tussisuttua kyljessä, mutta eivät peitä kokonaiskuvaa. Surullisen jylhä näky on. Tatuoinnit tornien kyljessä vie ajatukset pois sodan synkkyydestä. Teksti "kännis vittu" lyö koko tornit leikiksi. Näin rauhan aikana kannatan ehdottomasti eläväisiä torneja. Teksti oikeestaan selittää tatuointien laatuakin.

Katsoin Metsämäen tarjontaa ja seuraavat ravit olisi ensi viikon perjantaina. Hitto aivan väärä päivä, kun Florida lähenee vauhdilla. Palataan siis mun aiempaan rakkaaseen harrastukseen. Kävin eilen tuomaroimassa seuran kehitysvammaisten joukkueen ystävyysottelua. En oikein tiennyt mitä odottaa, koska näin pojat todellisessa kilpailutilanteessa ensimmäistä kertaa. Hyvällä fiiliksellä siellä menivät molemmat joukkueet, joten tuomarina jouduin viheltämään ehkä 5-6 vapaalyöntiä. Harkoissa olen pyörinyt useammankin kerran ja joukkueen asioita hoidan päivittäin. Huipputyyppejä täynnä koko joukkue. Perttikin, joka vääntelee mun naamaa tuossa alla, peruutti kuulemma mun lomat, jotta pääsen poikien kanssa sählyä pelaamaan. MMM kiitos siitä! Huomaa jokaisen päässä uudet suojalasit, joiden hankintaa eräs vakuutusyhtiö lähti tukemaan. Peukkua peukkua tukijoille!

Tajusin nenäpäivää miettissäni, että on piirrustelu jäänyt kovasti paitsioon. Mun bravuuri on se sininenäinen nalle tekemässä jotain. Ei punainen, vaan vaaleansininen nenu. Se on mulle sellanen kuva, että voin piirtää sen vaikka "kännis vittu". Enhän mä oikeasti mitään osaa piirtää, mutta kopioinnissa olen keskivertoa parempi. Nalle on niin palanut verkkokalvoille kiinni, kun yhteen aikaan piirsin niitä joka korttiin ja lappuun. Isosena ollessa piirtelin noita leireillä tytöille, jotka olivat heti "UUUUUUUUUU". Sain itseasiassa takaisin valokuvan yhdestä sellaisesta piirroksesta. Tuo keinuva nalle on suunnilleen 10 vuotta vanha. Kuka pölö noita säästää? Toisessa kuvassa on ipadin piirrosohjelman testauksessa tuherrettu eläin.

Liikunnastako iloa?

Liikunnan ilo on kadonnut kilo. Breaking news: Multa itseltä on juuri nyt kateissa elämänilo ja syynä juurikin tuo pahamaineinen liikunta. Eilen oli lepopäivä saliohjelmasta ja en todellakaan pyhittänyt sitä levolle. Tällä viikolla on pari salibandypeliä ja kun kerran sain lääkäriltä luvan osallistua täysipainotteisesti salibandyharjoituksiin, niin tietenkin menin touhuamaan maila kädessä. En muista, että kerroinko täällä mun revähtäneestä pohkeesta. Se on pitänyt mut sivussa reeneistä kuutisen viikkoa, mutta ei ole estänyt salitreeniä. Kipu tuntui vaan nilkan liikeradan ääriasennossa ja se on helppo varoa salilla.

No viis kiloista, Siika nauttii muistakin liikunnan iloista. Oli kivaa ja ärsyttävää samanaikaisesti. Hauskaa pelata pitkästä aikaa. Samalla kuitenkin otti päähän se, että miten pelituntuma on aivan kateissa. Reenien jälkeen kotona ensin rullailin lihat kivasti Foamrollilla, sitten venyttelin kevyesti. Pesut, pisut, suihkut ja iltapalat. Sänky. Sitten se iski. Nivunen tai lonkankoukistaja aivan tulessa. JEE! Pyöri, hyöri, hiki, kylmä, kipu, särky. Kahden aikaan nousin venyttelemään ja syömään pari kolme buranaa. Ei töllöstä tullut edes NHL-peliä, jota ois voinut katsoa. Harkitsin jo itseamputaatiota siinä kohden, kun venyttäessä alkoi vähän oksuttamaan. Oi liikunnan ilo!

Nyt kipeys on muisto vain. Mitä nyt välistä vähän vihloo seisomaan noustessa. Kaikki muu tässä olotilassa on juoksukykyistä, paitsi järki. Tunnin yöunet on aivan liian vähän työntekoon, joten menen päiväunille johonkin nurkkaukseen zzz.

Oikeesti ei pitäisi valittaa. Yllä Nipsun osoitus talvisodan hengestä. Kun meressä näkyy keppi se uidaan pois. On sitten menossa kesäkuun helteet tai marraskuun pakkaset. Taitaa koiralla olla enemmän munaa, kuin mulla.

Huh hellettä ja helpotusta

Laitteen toiminta perustuu kiertyvän lasersäteen sähkölatauksen käänteisen keskipakoisvoiman hyväksikäyttöön. Niin sanottiin Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarjan jossain jaksossa. Mun tekemän laitteet duunissa toimii justiin noin. Kiertyvää lasersädettä on väännetty helmikuusta sellaiseksi, että se täyttää asiakkaan vaatimukset.

Eilen oli niin kurja olo. Asiakkaat tulossa katsomaan näytelaitteita ja viimeisessä tarkistuksessa löytyi vika. Vielä iso ja näkyvä vika. Paha, paha mieli oli kun kotiin menin. Toivoin ihmettä täksi aamuksi, sillä tänään oli viimeinen päivä laittaa laitteet kuntoon. Kappas aamusta se korjausidea tuli kuin tyhjästä. Mmm ei enää ylitöitä tänään. Ei viikonlopuksi töihin. En tiedä mistä idea syntyi, mutta kelpaa mulle. Kaikki otetaan vastaan.

Keväällä tulee 10 vuotta täyteen täällä työskentelyä ja tämä on ollut ensimmäinen ressaava aika. Ikuna ennen ei ole työt tulleet kotiin. Nyt eilen mun piti jättää reenit välistä, kun harmitti. Olin kotona ja lusikoisin Nipsua. Se ei välitä töistä. Iloa on, kun saa palloa ja herkkua. Se ilo tarttuu herkästi ja piti mielen muuten positivisena. Kiitos siitä!

Nipsu piti eilen muotinäytöstä kotona. Mä diggasin enemmän tuosta valkosesta. Musta oli liian synkkä noin ruskettuneelle nassulle. Nippe ei osannut valita ja päätti pitää molemmat. Koviskoira! Nyt kotiin, kun kerrankin pääsee ajoissa lähtemään. Adios!