Pulsupäivitys 2.0.5

Päässä soi elokuvista tuttu jännitysmusiikki, kun kiipeän metsään: DIDIDIDDDIDIDIIDDDIDI! Mun elämä on juuri nyt, tässä ja nyt. Ei mitään mistä kirjoittaisin. On mielipiteitä, mutta en halua aina avautua. Vaalitkin tulee ja äänestää meinaan. Ei kirjoiteta siitäkään. On tapahtuamiakin, mutta en niitä halua jakaa tällä kertaa. DIDIDIDI. Jännitysmusiikkia, kun tunnelma tiivistyy. Jännin asia pitkään aikaan on Pulsu. Päivitetään Pulsun elämysmaan tilanne.

Ei se maailma toimi niin, että metsään puut mätänemään jätetään. Hyvä siis, että joku niistä löytyy ilon. Katsokaa mitä edistystä viime kerrasta. DIDIDI!

Pulsun pesäkin löytyi. Melkoinen puska tuolla alla.

Jätetään Pulsu rauhaan ja mennään sittenkin pieneen avautumiseen. Oon tässä miettinyt erilaisia sanontoja sekä yhdyssanoja, kun sitten (dididi lisää jännitysmusiikkia) löysin aivan huikean suomen kielen satiirin NYT:n koluminista täältä. Tuossa tekstissä on pätkän vertaa järkeä! Olen valmis julistamaan yhdyssanataidottomuuden yhdeksi lukihäiriön merkiksi. Minäkään en osaa niitä täydellisesti, mutta en tuotakkaan tekstiä ammatikseni. Nykyään Facebookin avatessa törmää yhteen tai kahteen virheeseen joka kerta. Nykyään en mene enää lounaalle ravintolaan, jossa ruokalistassa on yhdyssanavirhe. Höyry nakit, kaali laatikko tai punajuuri peruna muusi ei mene alas, kun jo ruokalistaa lukiesssa tulee edellinen ruoka ylös.Tai miltä kuulostaa, kun yksi maan johtavista fitnessbloggaajista mainostaa itseään keikkajuontajana näin: "kokemusta löytyy aina festari juonnoista gaalatilaisuuksiin ja messu promoista jääkiekon MM-kisoihin."?

Elä tulkitse tätä nyt niin, että pidän heitä huonoina ihmisinä. Ei ole huono kokki tämä eikä varmasti huono juontajakaan tämä toinen. Kysynkin tässä sitä, että miksi antaa muille yrittäjille etumatkaa tämänkään vertaa? Mikset pyydä jotain toista henkilöä tarkastamaan tuottamasi tekstin, kun se liittyy ammattiisi? Tai käytä edes asiantuntijaamme Googlea? Ei tuloksia hakusanoilla "messu promoottori". Ei mua haittaa jos joku raiskaa yhdyssanan kertoessaan jostain elokuvasta. Se korkeintaan puistattaa. En vain ymmärrä sitä, että ei kunnioiteta virallista kieltä. Minkä kuvan annat myydessäsi itseäsi tai palveluksiasi. Miksi antaa tuumakin periksi? Olen moksiskin tästä.

Puoli kuuta peipon pesästä

Seuraavan kirjoituksen tarkoitus ei ole loukata ketään eikä arvostella kenenkään elintapoja. Jokaisella meillä on omat valintamme ja tarinamme kerrottavana. Haluan vain yksinomaan kertoa mitä kohtasin eilen koiran kanssa seikkaillessa. OMG! KÄÄK! Mitä se nyt meinaa kirjoitella? Antaa tarinan puhua puolestaa.

Tässä Siikan pesä. 

 

Ja tässä pesässä asuu murkkuja. Opetin Nipsua lausumaan sanaa mulkku, mutta ei nää kirput jaksanut koiraa kiinnostaa yhtä haistelua enempää. Sen sijaan Nipsu itsessään päätti toimia tämän seuraavan kirpun pesänä.

 

Vannon, lupaan ja vannon, että otin kuvan myös palokärjestä hakkamassa päätään puuhun. You know ihan kuin minä välillä töissä. Kuva kuitenkin päätti siirtyä ajasta bittiavaruuteen. Löysin siis monta kevään merkkiä eilen; kevään tunne tuli erilaisten luonnonotusten pesistä. Sitten eteen tuli merkillisin kaikista keväänkorvilla esiinryömivistä otuksista. Keskelle metsää oli pesiytynyt nykyään sukupuuton partaalla oleva Puli. Pulituuri-lakan mukaan nimetty luonnonkappale on nykyään paljon harvinaisempi näky, kuin 20 vuotta sitten. Asuinalue on silti yhtä laaja kuin ennen: Puli viihtyy niin metsässä kuin ihmisasutuksenkin keskellä.

Kuvassa Puli kyykkii pesässään. Kohdatessamme ensin tuijoteltiin toisiamme tuimasti ja merkattiin omat reviirimme. Sitten Puli päästi äänen, joka oli tunnistettavissa ihan ihmiskorvalla. Kas meillä oli yhteinen kieli. Puli kertoi elintavoistaan hyvin itsevarmasti ja rehennellen; on kuulemma oppinut näppäräksi puusepäksi näinkin lyhyen kevään aikana. Olutta on ja paljon aikaa. Lisäksi metsässä on tehty voimalinjahakkuita, joiden jäljiltä puut ovat syystä tai toisesta jätetty lojumaan maahan. Niinpä Puli on päättänyt koristella pesänsä erilaisilla puurakennelmilla. Tuohon tulee kuulemma laavu ja tuossa on kodan pohjapuut. Tuon patsaan tein ensimmäisenä. Nuo puut tuossa odottavat tämän tölkin tyhjenemistä. Suurin huoli oli ravinnonsaanti. Nesteytys oli kuulemma hyvin hoidossa, mutta ruokailu oli viranomaisten säännösten vuoksi hankalaa. Oli Puli rakentanut itselleen oikein viimeistä muotia olevan grillipaikan ja kassissakin paketti ravinnerikasta grillikyrsää. Ongelma syömisessä on siinä, että kyseisessä metsässä avotulen tekeminen on kielletty ja näin ruuan valmistamista vaikeutettu huomattavasti.

 

Minulle tämä kohtaaminen oli erittäin pysäyttyvä! Jossain tuolla on luontokappale, jonka elämä ulospäin näyttää todella kurjalta ja silti todellisuus on aivan jotain muuta. Positiivinen elämänasenne huokui pitkälle. Tästä Pulin esimerkein onnelliseen loppuviikkoon mars!

Hengissä ollaan

Kääk! Aku Ankkaa lainatakseni. Hengissä ollaan vieläkin, vaikka edellisestä postauksesta on aikaa hippasen. Pitää heti alkuun ilmoittaa tai oikeastaan julistaa oma huonouteni. En käynyt latoilemassa viime viikolla. Säd :( Kävin toki tallustelemassa viikonloppuna, mutta ei latoa. Tyhjä arpa. Takalaiton. Pitkä kiekko. Mitä näitä nyt on. Kuvat kertokoot seikkailuista enemmän.

Kevätaurinko, kylmä merivesi, rakas koira ja kiinasta tuotu pötköleija. Mikä muukaan tekee miehen onnelliseksi lauantaina? Okei pötköleija kiristi vähän tunnelmia. 10 riisipaperista tehtyä pientä leijaa peräkkäin ja heti jo paketista avattuna solmussa. ARGH! Se on sitä kun ei vain osaa.

Sunnuntaina vähän sählyä, salia ja synttäreitä. Jee traktorikakku ja lahjatraktori!

Jääkööt kuvat nyt tähän ja loppupostaus kirjoitellaan. Jotenkin kevät iskee kauneudellaan mun tajuntaan. Vasta viikko sitten toitotin kotona, että ei vielä ole kevät vaan maaliskuu on talvikuukausi. Plaa meni sekin päteminen hukkaan. Lämmintä ja linnunlaulua hei! Vaikka onkin muutosta luvassa kylmemmäksi, niin kai tätä on pakosta alettava kutsumaan kevääksi. Siinä se kauneus sitten onkin. Peilissä on edessä pelkkää rumaa ja vanhaa. Ainakin rumaa! Torstaina synttärit ja taas täytän 24. Jo kolmas vuosi putkeen niin. Ensi vuonna on pakko jo sanoa, että 25. Säd :( Onnea mulle ja kummipojalle sekä kaikille muillekkin juhannuksena tehdyille ukkeleille ja akkeleille. PS. Turha tulla juhlapäivänä oven taakse; olen matkoilla. (Lue: kenties viimeisissä salibandytreeneissä). Piste.

Varaudu selfietulvaan

Tadaa! Nyt se paljastuu: Siika on niiiiiiiiiiiiiiin turhamainen narsisti, sillä tämä postaus pitää sisällään sikamonta selfietä. Tässä Siika kiipeää metsään, tässä slaavikyykkää kalliolla ja tässä kivasti taivas korostaa silmien väriä.

 

Eilinen kylmä, mutta aunkoinen, keli innoitti meitä kantamaan selfiekepin ensimmäistä kertaa ovesta ulos. Ja se kannatti. Monta erilaista ja uutta kuvakulmaa täytti puhelimen kuvakansion! Kuvalaatu menkööt harjoittelun ja kuvattavan naaman piikkiin. Mulla soi Imagine Dragonsin Polaroid sattumalta juuri nyt, kun tätä kirjoitan. Oh, love is a polaroid. Better in a picture. Juuri näin.

 

 

 

 

Rankkaa puuhaa olla mannekiinina. Koira makaa jälkikäteen aivan raatona ja mä tankkaan protskuvohvelia. Hyvää vaihtelua toi vohveli, jos ainaiset banaanilätyt tökkivät. Laitoin desin mansikka Whey 80:stä ja puoli desiä maitoa. Psylliuimia joku suunnilleen teelusikallinen ja 4 ruokalusikallista mantelijauhoa. Päälle vielä pari munaa ja kaikki sekaisin. Tuli vähän isohko määrä taikinaa yhteen vohveliin, joten ensi kerralla pikkaisen joka aineesta pois.

 

 

Olipa kerran Mi Ka

Olipa kerran  米卡 (Mi Ka) 一個小男孩 (pieni poika) 大千世界 (isossa maailmassa). Isossa maailmassa oli kaikki isoa. Oli isot taajamat. Oli isot pilvenpiirtäjät. Oli isot housut rakennettuna kuvaamaan porttia itään. Isot kiinalaiset housut. Pieni poika oli siis Kiinassa.

Mi Ka koitti kovin pärjätä ison maailman menossa. Tietä ylittäessä varoi satoja skoottereita sekä oikealle punaisia päin kääntyviä autoja. Syödessä muisti olla laittamatta sormia suuhun, vaikka isosta kalasta tuli ruotoja. Ne hän sylki kauniisti pöydän asetille. Samoin luunpalat possunsorkista ja kanoista. Hän jopa söi pelkillä tikuilla ilman aihetta häpeään. Hän oli ruokapöydässä hyvin rohkea; alas meni niin vasikanmaksa, naudanmaha kuin musukalakin lonkeroineen. Millä iso maailma palkitsi rohkeuden? Järjestämällä ensitreffit alttarille; koko yön mittaisella läheisyyyshetkellä valtaistuimen kanssa hotellikodin wc-tilojen kylmien kaakeleiden katveessa.

Mi Ka oli matkannut suureen maailmaan ansaitsemaan lihaa leipänsä päälle. Ei hän leipää saanut syödä, joten ansaitsemaan pelkkää lihaa. Työssään hän opetti paikallisia tummahiuksisia pieniä ihmisiä kopipoimaan itse keksimänsä suuren laitteen. Rakentamaan monta, monta suurta laitetta suuressa maailmassa. Mi Ka viihdytti pieniä ihmisiä parhaansa mukaan. Kävi vaihtamassa kotoa tuomaansa suklaata kiinalaisiin karkkeihin. Kävi työntämässä pieniä kiinalaisia toimistotuoleissa ympäri taloa. Vitsailikin muista työkavereista, vaikka ei heillä ollut yhteistä kieltä käytössä. Kävi pelleilemässä biljardipöydällä monessa asennossa. Kävi kulauttamassa pienten ihmisten kanssa pienistä maljoista paikallista olutta (2%) ja hokemalla: Kippis! Opetti ihmisiä lausumaan nimeäänkin ja tuloksena oli monta erilaista yritelmää. Oli Mii Ka, Miu Ku, Mik Ki, Mik Ko. Kippis! Sai palkaksi riisistä keitetyn ruskean herkkupalan, joka tarttui kovasti hampaisiin. Kun Mi Ka kehui makua ja tarttuvuutta vastattiin, että sitä onkin tapana käyttää paperiliimana. Lisäämällä hieman vettä joukkoon riisikeitos liimaa mitä tahansa paperia. Nam!

Pienten ihmisten katalin juoni paljastui Mi Ka:lle matkan ollessa puolessa välissä. Mi Ka ummisti hetkeksi silmiään ja mieleen palautui tarinat pienistä kiinalaisita tytöistä pienine jalkoineen. Kuinka jalat sidottiin, jotta ne näyttäisivät pieniltä ja kauniilta. TSING! Mi Ka:n silmät avautuivat tuijottamaan omia jalkoja. Liian pienet kengät. Kaksi kokoa liian pienet työkengät. Ne Mi Ka sai ensimmäisenä päivänä tullessaan taloon, eikä pyynnöistä ja rukoiluistaan huolimatta saanut suurempia. Minusta koitetaan tehdä kaunisjalkaista kiinalaista tyttöä. Siksi minua nimitettiinkin Miu Ku:ksi.

妞 (Pien tyttö) suuressa maailmassa.

Kiinalaiset housut ja muita itämaisia höpinöitä

Wuhuu! Hotellin verkko kivasti kiertää jonkun muun maan kautta, joten Facebook ja Googlen palvelut toimivat. Mua ei siis ole eristetty sivistyksestä. Kirjoitan tätä eräällä piirilevytehtaalla, koska pitää näyttää asiantuntevalta ja tekeväiseltä, vaikkei mulla ole juuri täällä mitään työtehtävää. Ei mennä sen enempää työjuttuihin, kun ei niistä sovi muutenkaan mitään kirjoitella. Saavuttiin eilen Shanghaihin ja ajeltiin sieltä pari tuntia, noin 120 kilometriä, Suzhouhun. En edes huomannut sitä rajaa, jossa kaupungit vaihtuivat. 30 miljoonan ihmisen keskus muuttui vain 13 miljoonan tuppukyläksi. Välimaastossa oli maaseutua, jonka asukasmäärä on jotain 7-14 miljoonaa. Jotain kokosuhteista kertonee se, että ohitettiin Turun keskustan kokoinen kerrostalolähiö, jossa asui tuplasti Turun asukasmäärän verran jengiä. Täällä kasvaa muuten pieniä ja äärimmäisen maukkaita mandariineja. Small as Suzhou, sanotaan.

Heti tuli tunne, että ei maailma sillä pelastu kun mä kierrätän tunapurkin metallinkierrätykseen. Täällä ei edes ole koko metallikeräystä. Täällä joku poimii sen tunapurkin kaatopaikalla, koska siitä saa rahaa. Ei sitäkään siis vihreiden arvojen perusteella kerätä. Ja niitä tunapurkkeja on 30 miljoonan edestä vain tällä alueella. Kaupungit leijuvat sumun keskellä. Välillä on parempaa näkyvyyttä ja näkee kaukanakin olevat pilvenpiirtäjät, välillä näkee vain läheiset talot. Sumu tulee, kun kosteus kerääntyy ilmansaasteiden ympärille. MMM maailma on niin tuhon partaalla.

KFC-treffit oli menestys. Paikalliset eivät välitä mäkkäristä, vaan tykkäävät enemmän kanamestasta. Ensin pöytään tuotiin joku semitulinen burger ranskalaisilla. Kohta naapuriliikeestä tuli kulho sipulikeittoa, lautanen soijaa ja höyrytettyjä nyyttejä, joissa oli sisällä keittoa ja jonkin eläimen lihaa. Miten saadaan soppa pysymään taikinanyytin sisällä ja vielä lihakin kypsäksi? Jännästi jännä ruoka ja hyvänmakuinenkin. Treffien jälkeen meitä kierrätettiin jonkun vanhan kaupungin maisemissa. Taisi joku talo olla tuhannen vuoden ikäinen ja ympärillä kauniita kanaaleja. Jännin juttu oli se, että täälläkin tehtiin rahaa. Joka paikassa oli krääsämyymälöitä ja toiveissa oli myydä turisteille mitä tahansa kelpaavaa. Ei länsimaalaisille turisteille, vaan keskikiinasta tulleille. Samat tyypit eivät myöskään ole ennen länkkäreitä nähneet, joten me oltiin tuijotuksista päätellen isompi nähtävyys kuin ne vanhat kivitalot.

Kuulemma en saa oikeaa kuvaa Kiinasta tällä matkalla. Asun viiden tähden hotellin 43:ssa kerroksessa pilvenpiirtäjien ja ostoskeskusten keskellä. Alueen ihmiset ovat varakkaampia kuin muualla lähistöllä. Aamupalastakin tunnisti yli puolet aineksista. Lucky me! Kävin juuri lounaalla täällä ja sitä ennen veskissä. Kokemus olisi ollut sekin, kun maassa on vain reikä ja posliiniset astinsijat jaloille. Asiointia varten piti tuoda omat paperit, koska talon paperit kulkeutuvat aina jonkun kotiin. Mä jätin tarjouksen väliin ja suuntasin pisuaarille. Lucky me! Lounasruualla oli possunsiivuja seesamissa ja valkosipulissa. Tiskirätin näköistä tofua paprikalla. Riisiä. Luinen paneroitu possupihvi. Tomaattikeitto. Sienikeitto. Marinoitua naurista. Jotain vihreää vihannesta ja vielä vihreämpää vihannesta sekä jälkiruuaksi purkillinen mansikkamaitoa, jonka kyljessä oli Kiinan Robin. Mulla on oikeasti hiukan tylsää, kun kirjoittelen ruokalistaa noin yksityiskohtaisesti. Tittidii pitää keksiä joku toinen tapa näyttää tärkeältä. Peace out.