Prinsessoja ja arkeologeja

Arvaa kuka olisin Arvaa kuka -hahmoista, jos voisin tästä näin päättää? Tumma Max gigoloviiksineen tai arvokkaasti harmaantunut Peter? Vanhan matemaatiikanopettajan näköinen Tom tai elähtänyt punapäinen hippi Alfred? Väärin meni! Olisin Bill; munapäinen pyöreä kalju ukkeli, jolla on poskillaan pahanteosta kiinnijääneen punoitus poskillaan. Bill maistuu nimenäkin suussa mukavan pehmeältä ja silti salaperäiseltä. Bill.

Vietän nyt kansallista prinsessaviikkoa. Mun mielestä tämä on jopa kansallisen liputusviikon arvoinen viikko. Suvivirret vielä tuoreesa muistissaan kirmaavat pienokaiset ovat täyttäneet leikkipihat ja urheilukentät. Eikä siinä vielä kaikki. Uskon siihen, että suomalainen lisääntyy kesäisin. On niitä Siikoja, jotka syntyvät maaliskuun 19 eli juhannuksen kieppeillä siitettyjä kansalaisia. Ja on niitä prinsessoja, joilla on synttärit kesäkuun alussa. Siinä ovat vanhemmat syttyneet vielä loppukesän lämpöön, kun syksy on jo painanut päälle. Siispä synttäreille mars!

Muista hei nauttia lasten seurasta. Rehellisempää ja antoisampaa seuraa saat etsiä. Vie prinsessa puistoon, askartele hänen kanssaan kruunu tai vaikka keinu pihalla. Jätä aikuisen huolet hetkeksi taakse ja elä ilossa. Prinsessaterveisin!

Paluu nyrkkeilykehään

Se on nyt tai ei ikinä. Lopetan mun motivaatioloman blogin osalta ja puran taas järjetöntä elämääni tänne. Koin suurta epämotivaatiota, kun muu elämä potki päähän. Ei siis niinkään tämä kirjoittelu ahdistanut, vaan se mitä kertoa vai kertoakko mitään. Otetaan pikakelaus maaliskuun lopusta tähän päivään; duunipaikka sama, harrasteet samat ja ihmiset ympärillä vielä hengissä. Cool män! Ihan kun en olisi poissa ollutkaan.

 

Pulsusta kirjoittelin viimeksi paljon ja tein hänelle oikeastaan aika ilkeän tempun. Kävin meinaan vappuna kamujen kanssa nauttimassa skumppaa pulsun linnassa! Huom., koska kyseessä on lapsiysvätällinen blogi niin kuvan skumppa on tietenkin alkoholitonta. Eikä herra itse edes ollut paikalla ja juuri viime kerralla hän haaveili isoista bileistä linnakkeessaan. No meitä oli 5 ja koera eli ei ehkä olleetkaan suurimmat mahdolliset paardit. Upea tuo rakennelma Npsun vieressä. Ihan selkeä lohikäärme, suomut ja kaikki olennaiset tuntomerkit selässä.

Palasin muutenkin tässä kevään aikana vuosia taaksepäin. Ei, en keksinyt aikakonetta, vaan mahtavan matopaikan pihalta. Onkiminen ja kalastus yleensä on houkuttanut miehen mukanaan. 

 

Siinä parhaat selfiet eri kalareisuilta tältä keväältä. Noi on räpsitty paikallisen joen uomalta. Meren rannalla tuuli sen verran, että kuvista tuli julkaisukelvottomat. Hyi! Otetaan tähän loppuun selfiekimara ja palataan seuraavissa postauksissa asiaan. Juttua tulee ainakin menneeltä salibandykaudelta ja jotain sapuskatarinaakin on kertoa. Huomaathan, että mun ja joukkuekaverin yhteiskuvassa ei sitten virtsata luontoon. Eihän lapsiystävällinen blogi sitäkään hyväksy. Siinä pojat muuten vaan halailevat joukkueen päätäjäisissä.

  

Pulsupäivitys 2.0.5

Päässä soi elokuvista tuttu jännitysmusiikki, kun kiipeän metsään: DIDIDIDDDIDIDIIDDDIDI! Mun elämä on juuri nyt, tässä ja nyt. Ei mitään mistä kirjoittaisin. On mielipiteitä, mutta en halua aina avautua. Vaalitkin tulee ja äänestää meinaan. Ei kirjoiteta siitäkään. On tapahtuamiakin, mutta en niitä halua jakaa tällä kertaa. DIDIDIDI. Jännitysmusiikkia, kun tunnelma tiivistyy. Jännin asia pitkään aikaan on Pulsu. Päivitetään Pulsun elämysmaan tilanne.

Ei se maailma toimi niin, että metsään puut mätänemään jätetään. Hyvä siis, että joku niistä löytyy ilon. Katsokaa mitä edistystä viime kerrasta. DIDIDI!

Pulsun pesäkin löytyi. Melkoinen puska tuolla alla.

Jätetään Pulsu rauhaan ja mennään sittenkin pieneen avautumiseen. Oon tässä miettinyt erilaisia sanontoja sekä yhdyssanoja, kun sitten (dididi lisää jännitysmusiikkia) löysin aivan huikean suomen kielen satiirin NYT:n koluminista täältä. Tuossa tekstissä on pätkän vertaa järkeä! Olen valmis julistamaan yhdyssanataidottomuuden yhdeksi lukihäiriön merkiksi. Minäkään en osaa niitä täydellisesti, mutta en tuotakkaan tekstiä ammatikseni. Nykyään Facebookin avatessa törmää yhteen tai kahteen virheeseen joka kerta. Nykyään en mene enää lounaalle ravintolaan, jossa ruokalistassa on yhdyssanavirhe. Höyry nakit, kaali laatikko tai punajuuri peruna muusi ei mene alas, kun jo ruokalistaa lukiesssa tulee edellinen ruoka ylös.Tai miltä kuulostaa, kun yksi maan johtavista fitnessbloggaajista mainostaa itseään keikkajuontajana näin: "kokemusta löytyy aina festari juonnoista gaalatilaisuuksiin ja messu promoista jääkiekon MM-kisoihin."?

Elä tulkitse tätä nyt niin, että pidän heitä huonoina ihmisinä. Ei ole huono kokki tämä eikä varmasti huono juontajakaan tämä toinen. Kysynkin tässä sitä, että miksi antaa muille yrittäjille etumatkaa tämänkään vertaa? Mikset pyydä jotain toista henkilöä tarkastamaan tuottamasi tekstin, kun se liittyy ammattiisi? Tai käytä edes asiantuntijaamme Googlea? Ei tuloksia hakusanoilla "messu promoottori". Ei mua haittaa jos joku raiskaa yhdyssanan kertoessaan jostain elokuvasta. Se korkeintaan puistattaa. En vain ymmärrä sitä, että ei kunnioiteta virallista kieltä. Minkä kuvan annat myydessäsi itseäsi tai palveluksiasi. Miksi antaa tuumakin periksi? Olen moksiskin tästä.

Puoli kuuta peipon pesästä

Seuraavan kirjoituksen tarkoitus ei ole loukata ketään eikä arvostella kenenkään elintapoja. Jokaisella meillä on omat valintamme ja tarinamme kerrottavana. Haluan vain yksinomaan kertoa mitä kohtasin eilen koiran kanssa seikkaillessa. OMG! KÄÄK! Mitä se nyt meinaa kirjoitella? Antaa tarinan puhua puolestaa.

Tässä Siikan pesä. 

 

Ja tässä pesässä asuu murkkuja. Opetin Nipsua lausumaan sanaa mulkku, mutta ei nää kirput jaksanut koiraa kiinnostaa yhtä haistelua enempää. Sen sijaan Nipsu itsessään päätti toimia tämän seuraavan kirpun pesänä.

 

Vannon, lupaan ja vannon, että otin kuvan myös palokärjestä hakkamassa päätään puuhun. You know ihan kuin minä välillä töissä. Kuva kuitenkin päätti siirtyä ajasta bittiavaruuteen. Löysin siis monta kevään merkkiä eilen; kevään tunne tuli erilaisten luonnonotusten pesistä. Sitten eteen tuli merkillisin kaikista keväänkorvilla esiinryömivistä otuksista. Keskelle metsää oli pesiytynyt nykyään sukupuuton partaalla oleva Puli. Pulituuri-lakan mukaan nimetty luonnonkappale on nykyään paljon harvinaisempi näky, kuin 20 vuotta sitten. Asuinalue on silti yhtä laaja kuin ennen: Puli viihtyy niin metsässä kuin ihmisasutuksenkin keskellä.

Kuvassa Puli kyykkii pesässään. Kohdatessamme ensin tuijoteltiin toisiamme tuimasti ja merkattiin omat reviirimme. Sitten Puli päästi äänen, joka oli tunnistettavissa ihan ihmiskorvalla. Kas meillä oli yhteinen kieli. Puli kertoi elintavoistaan hyvin itsevarmasti ja rehennellen; on kuulemma oppinut näppäräksi puusepäksi näinkin lyhyen kevään aikana. Olutta on ja paljon aikaa. Lisäksi metsässä on tehty voimalinjahakkuita, joiden jäljiltä puut ovat syystä tai toisesta jätetty lojumaan maahan. Niinpä Puli on päättänyt koristella pesänsä erilaisilla puurakennelmilla. Tuohon tulee kuulemma laavu ja tuossa on kodan pohjapuut. Tuon patsaan tein ensimmäisenä. Nuo puut tuossa odottavat tämän tölkin tyhjenemistä. Suurin huoli oli ravinnonsaanti. Nesteytys oli kuulemma hyvin hoidossa, mutta ruokailu oli viranomaisten säännösten vuoksi hankalaa. Oli Puli rakentanut itselleen oikein viimeistä muotia olevan grillipaikan ja kassissakin paketti ravinnerikasta grillikyrsää. Ongelma syömisessä on siinä, että kyseisessä metsässä avotulen tekeminen on kielletty ja näin ruuan valmistamista vaikeutettu huomattavasti.

 

Minulle tämä kohtaaminen oli erittäin pysäyttyvä! Jossain tuolla on luontokappale, jonka elämä ulospäin näyttää todella kurjalta ja silti todellisuus on aivan jotain muuta. Positiivinen elämänasenne huokui pitkälle. Tästä Pulin esimerkein onnelliseen loppuviikkoon mars!

Hengissä ollaan

Kääk! Aku Ankkaa lainatakseni. Hengissä ollaan vieläkin, vaikka edellisestä postauksesta on aikaa hippasen. Pitää heti alkuun ilmoittaa tai oikeastaan julistaa oma huonouteni. En käynyt latoilemassa viime viikolla. Säd :( Kävin toki tallustelemassa viikonloppuna, mutta ei latoa. Tyhjä arpa. Takalaiton. Pitkä kiekko. Mitä näitä nyt on. Kuvat kertokoot seikkailuista enemmän.

Kevätaurinko, kylmä merivesi, rakas koira ja kiinasta tuotu pötköleija. Mikä muukaan tekee miehen onnelliseksi lauantaina? Okei pötköleija kiristi vähän tunnelmia. 10 riisipaperista tehtyä pientä leijaa peräkkäin ja heti jo paketista avattuna solmussa. ARGH! Se on sitä kun ei vain osaa.

Sunnuntaina vähän sählyä, salia ja synttäreitä. Jee traktorikakku ja lahjatraktori!

Jääkööt kuvat nyt tähän ja loppupostaus kirjoitellaan. Jotenkin kevät iskee kauneudellaan mun tajuntaan. Vasta viikko sitten toitotin kotona, että ei vielä ole kevät vaan maaliskuu on talvikuukausi. Plaa meni sekin päteminen hukkaan. Lämmintä ja linnunlaulua hei! Vaikka onkin muutosta luvassa kylmemmäksi, niin kai tätä on pakosta alettava kutsumaan kevääksi. Siinä se kauneus sitten onkin. Peilissä on edessä pelkkää rumaa ja vanhaa. Ainakin rumaa! Torstaina synttärit ja taas täytän 24. Jo kolmas vuosi putkeen niin. Ensi vuonna on pakko jo sanoa, että 25. Säd :( Onnea mulle ja kummipojalle sekä kaikille muillekkin juhannuksena tehdyille ukkeleille ja akkeleille. PS. Turha tulla juhlapäivänä oven taakse; olen matkoilla. (Lue: kenties viimeisissä salibandytreeneissä). Piste.