Wuhuu! Hotellin verkko kivasti kiertää jonkun muun maan kautta, joten Facebook ja Googlen palvelut toimivat. Mua ei siis ole eristetty sivistyksestä. Kirjoitan tätä eräällä piirilevytehtaalla, koska pitää näyttää asiantuntevalta ja tekeväiseltä, vaikkei mulla ole juuri täällä mitään työtehtävää. Ei mennä sen enempää työjuttuihin, kun ei niistä sovi muutenkaan mitään kirjoitella. Saavuttiin eilen Shanghaihin ja ajeltiin sieltä pari tuntia, noin 120 kilometriä, Suzhouhun. En edes huomannut sitä rajaa, jossa kaupungit vaihtuivat. 30 miljoonan ihmisen keskus muuttui vain 13 miljoonan tuppukyläksi. Välimaastossa oli maaseutua, jonka asukasmäärä on jotain 7-14 miljoonaa. Jotain kokosuhteista kertonee se, että ohitettiin Turun keskustan kokoinen kerrostalolähiö, jossa asui tuplasti Turun asukasmäärän verran jengiä. Täällä kasvaa muuten pieniä ja äärimmäisen maukkaita mandariineja. Small as Suzhou, sanotaan.
Heti tuli tunne, että ei maailma sillä pelastu kun mä kierrätän tunapurkin metallinkierrätykseen. Täällä ei edes ole koko metallikeräystä. Täällä joku poimii sen tunapurkin kaatopaikalla, koska siitä saa rahaa. Ei sitäkään siis vihreiden arvojen perusteella kerätä. Ja niitä tunapurkkeja on 30 miljoonan edestä vain tällä alueella. Kaupungit leijuvat sumun keskellä. Välillä on parempaa näkyvyyttä ja näkee kaukanakin olevat pilvenpiirtäjät, välillä näkee vain läheiset talot. Sumu tulee, kun kosteus kerääntyy ilmansaasteiden ympärille. MMM maailma on niin tuhon partaalla.
KFC-treffit oli menestys. Paikalliset eivät välitä mäkkäristä, vaan tykkäävät enemmän kanamestasta. Ensin pöytään tuotiin joku semitulinen burger ranskalaisilla. Kohta naapuriliikeestä tuli kulho sipulikeittoa, lautanen soijaa ja höyrytettyjä nyyttejä, joissa oli sisällä keittoa ja jonkin eläimen lihaa. Miten saadaan soppa pysymään taikinanyytin sisällä ja vielä lihakin kypsäksi? Jännästi jännä ruoka ja hyvänmakuinenkin. Treffien jälkeen meitä kierrätettiin jonkun vanhan kaupungin maisemissa. Taisi joku talo olla tuhannen vuoden ikäinen ja ympärillä kauniita kanaaleja. Jännin juttu oli se, että täälläkin tehtiin rahaa. Joka paikassa oli krääsämyymälöitä ja toiveissa oli myydä turisteille mitä tahansa kelpaavaa. Ei länsimaalaisille turisteille, vaan keskikiinasta tulleille. Samat tyypit eivät myöskään ole ennen länkkäreitä nähneet, joten me oltiin tuijotuksista päätellen isompi nähtävyys kuin ne vanhat kivitalot.
Kuulemma en saa oikeaa kuvaa Kiinasta tällä matkalla. Asun viiden tähden hotellin 43:ssa kerroksessa pilvenpiirtäjien ja ostoskeskusten keskellä. Alueen ihmiset ovat varakkaampia kuin muualla lähistöllä. Aamupalastakin tunnisti yli puolet aineksista. Lucky me! Kävin juuri lounaalla täällä ja sitä ennen veskissä. Kokemus olisi ollut sekin, kun maassa on vain reikä ja posliiniset astinsijat jaloille. Asiointia varten piti tuoda omat paperit, koska talon paperit kulkeutuvat aina jonkun kotiin. Mä jätin tarjouksen väliin ja suuntasin pisuaarille. Lucky me! Lounasruualla oli possunsiivuja seesamissa ja valkosipulissa. Tiskirätin näköistä tofua paprikalla. Riisiä. Luinen paneroitu possupihvi. Tomaattikeitto. Sienikeitto. Marinoitua naurista. Jotain vihreää vihannesta ja vielä vihreämpää vihannesta sekä jälkiruuaksi purkillinen mansikkamaitoa, jonka kyljessä oli Kiinan Robin. Mulla on oikeasti hiukan tylsää, kun kirjoittelen ruokalistaa noin yksityiskohtaisesti. Tittidii pitää keksiä joku toinen tapa näyttää tärkeältä. Peace out.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti