perjantai 20. helmikuuta 2015

Hiekkakakkuja ja käpykoiria

Ulkona vallitseva harmaus on kuin Harry Potterin olotila Ankeuttajan lähellä. Tuntuu siltä, että ei enää koskaan olisi onnellinen.Ihan hetken annoin mun eilisen päivän ollakin harmaa. Kaikki alkoi siitä, kun mietin päivän ruokalistaa. Oisko ulkolounas vai työruokalan puntarisalaatti. Selasin menuja läpi puhelimesta ja tallustin autolle päin. Sitten se ankeuttaja oli siinä. Kompastuin Ankeuttajaan (oikeasti liukastuin) ja mätkähdin istuinalusta edellä vesilammikkoon. Siinä perse märkänä ehdin homotella talkkarin ja mietin erilaisia kostotapoja, kun ei ole sepeliä jään päällä. Istuin lammikossa miettien Nipsun kakkapussin tunkemista talkkaritoimiston postiluukusta sisään, kun mieleen tuli, että vikahan saatttaa olla mun oma. Eikä tässä edes käynyt mitään. Onhan mulla housuissa tätä, jota laihat läskiksi kutsuvat, pehmustamassa pudotusta. Siispä tein muutaman kuraisen jääkakun siihen, kun hiekkaa ei ollut, ja painelin töihin kuivattelemaan.
 

Vaikka ulkona on tosi kurjaa, ei itse pidä antaa itsensä vaipua synkkyyteen. Itse sen tajuaa parhaiten nyt, kun hankin aktiivisuusrannekkeen ja koitan saada prosentit täyteen; ikkunasta katsoen raitis ilma näyttää paljon pahemmalta kuin miltä se tuntuu. Sinne vaan märkään ja loskaan tallustamaan! Saan poikkeuksetta hyvän fiiliksen kaikesta ulkotouhusta. Viimeksi innostuin Nippen kanssa askartelemaan lenkkiseuraksi käpykoiran. Okei, mä rakensin ja Nipsu hajoitti. Tasajako.



 Pari postausta sitten haaveilin urheilu-uran uudelleenkäynnistämisestä. Nyt takana on vajaa kaksi viikkoa oikein itselaatimaa saliohjelmaa sekä sikana lenkkeilyä koiran kanssa. SIKANA. Päätin aloittaa kuntoutuksen harjoitelemalla salilla lihaskestävyyttä kolmiosaisella ohjelmalla ja lisäksi sulattaa sitä laihojen kadehtimaa läskiä intensiivisellä kuntopiirillä kerran viikossa. Siis 3+1 viikossa höystettynä parilla sählyreenillä. Saliohjelmissa on paljon isoja liikkeitä käsittäen 3 sarjaa, joissa kussakin 20 toistoa. Painot on hyvinkin maltilliset, noin 40 % maksimista. Tätä toteutan nyt neljä täyttä viikkoa, jonka jälkeen nostetaan painoja ja pudotetaan toistomäärät 8-12. Alla kuva työkavereiden jäynästä, joka odotti mua Kiinasta palatessa. Sika SIKANA. Laitetaan nyt sika sulatuskuurille ja kesällä sua vastaan kävelee fitti Nasu. 





maanantai 16. helmikuuta 2015

Adopt a barn

Käytiin eilen Nipsun kanssa adoptoimassa meille kotiin lato. Okei, se oli niin iso, että piti jättää tien pieleen nököttämään. Suuri ja punainen lähilato. Linnuntietä tuosta on kotiin 927 metriä ja 60 senttimetriä. Valittiin siis tämän viikon bongaukseksi helpoimmalta kuulostava kohde, mutta tosiasiassa talsitiin kuutisen kilometriä ladolle. Jännässä paikkaa sijaitsee tämä yksilö; vieressä on monenlaista teollisuusyritystä, autokorjaamoa, katsastuskonttoria sekä suurehko ammattikoulu. Ja sitten iät ja ajat paikkaallaan punoittanut puuhökkeli, jonka seinissä paistaa ajan patinat. Merkki kivijalkaan ja näin ollen lato on meidän.

Touhuttiin me viikonloppuna muutakin. Lauantaina kävin häviämässä pari salibandyottelua ja alkaa rassata mieltä jatkuva häviäminen. Viimeisin voitto on marraskuulta ja nytkin hukattiin johtoasema lopussa tasapeliksi. Enää ei ollut edes kyse siitä, että pelattaisiin huonosti vaan ei yksinkertaisesti voitettu. Ei. No. Siinä tämän bloggauksen ainoat kieltosanat ja jatkossa positiivisia ajatuksia. Parempia juttuja viikonlopussa oli kaikki kokkaamiseen liittyvät tarinat. Ystävänpäiväksi tein kasan suklaisia suolarinkilöitä, jotka muistuttavat sydäntä. Römppäsukat jalassa väkersin jokaiselle myös oman banoffeen. Pohjalle keksimurua, seuraavaksi kinuskia, sitruunalla marinoitua banaania ja päälle turkkilaista jogurttia sekoitettuna pieneen kermavaahtoon. Pinnalle ripottelin vielä väriksi kaakaota ja siihen keksit nököttämään.


Sunnuntaina, kun muut talon asukit kärsivät krapulaa, kävin salilla tekaisemassa tunnin kuntopiirin keskivartalolle. Viikon ahkeran treenaamisen jälkeen alkaa kroppakin toimia kuten ennen reissuja ja sairasteluja. Oksu tuli toki nytkin suuhun, mutta kuolemantunne pysytteli poissa. JEE! Siihen päälle sauna ja kuivatellessa googleen hakusanaksi lohi. Ensimmäinen resepti oli lohihampurilainen hölskytyskurkuilla (Liemessä-ruokablogi). Siispä saunasta kaupan kalatiskille ja kotiin tekemään omaa versiota burgerista. Sämpylänä käytin valmista kaurasämpylää, olin laiska ja nälkäinen. Pihvin päälle paistoin vielä siivun pekonia ja kastikkeeksi turkkilaista jogurttia tillillä ja valkosipulilla maustettuna. Viereen salaattikääröt ja nauttimaan.

Tämä ruokaisa päivitys on hyvä päättää kuvaan koiran ja kissan kohtaamisesta. Tämä, jos mikä, on varma merkki kevään tulemisesta. Peukkua sille!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Rehellinen raikulipoika ilman tarinoita

Jokaisella meillä on yksi tai kaksi sellaista ystävää, joilla on usein menossa maanantai. Tiedäthän: ruoka maistuu astetta pahemmalta, joka paikassa viluttaa, viikonloppukin väsyttää vielä ja töihin joutuminen ottaa aivoon. Maanantai tulee väkisin esiin, vaikka kalenterissa lukee tiistai. Keskiviikkonakin löytyy asioita, joita kuvaillaan adjektiiveilla tylsä, paska,.. Torstaina voisi muuten odotella viikonloppua, mutta kun kotona on niin kamalaa, vaimokin töissä ja jalat ristissä ja urheilumotivaatiokin on kateissa.

Harvemmin avaudun täällä blogissa, mutta nyt lienee munkin mitta tullut täyteen. Niinpä sinä, joka purat omaa pahaa oloasi mulle, muista että aion tukea sinua aina. Kerro pois pahasta olosta, kun se iskee. Herää silti tähän peliin. Miksi kaikki asiat painaa? Voitko itse tehdä niille jotain? Monesti se negatiivisuus on vain tapa. Uskon, että voit yleensä päättä itse omat fiiliksen, Oletko :) vai :(. Internetsissä pyörii kuva: Choose your mood :):Kun olet päättänyt, että negailu saa riittää, niin on kaikki helpompaa.
 

Lähetin sulle kuvat mun ensimmäisistä dumplineista, joita Kiinanmatka innosti mua askartelemaan. Joo, näkeehän sen kaikki, että lopputulos ei ollut täydellinen. Tein virheitä mm siinä, että en antanut taikinan levätä tarpeeksi kylmässä ja mun ympyrämuottikin oli aavistuksen liian pieni. Opin paljon niitä tehdessä, mutta silti onnistuin niin hyvin, että jäi halu tehdä uusiksi. Paremmin tietenkin. Miksi sun piti ensimmäisenä tyrmätä nämä? Maistamatta paskaa, kuulemma. Kuittailla todellakin pitää, kun nuo näyttävät niin epämääräisiltä. Mutta ei tosissaan, vaan kannustaen.

Mun elämään on tullut iso määrä uusia ystäviä mun harrastuksen kautta. Olen paljon tekemisissä seuran kehitysvammaisten joukkueen kanssa. Olen, koska pidän joukkueen ihmisistä. En ole ennen tavannut näin rehellisiä ja iloisia ihmisiä. Jos joku vituttaa, se sanotaan. Asia hoidetaan ja sen jälkeen se on siinä. Sitten taas ollaan iloisia ja nautitaan kaikesta mitä tehdään. Ollaan :), koska päätetään olla. Ja mun on hyvä olla täällä. koska positiivisuus tarttuu. Tänään menen kyläilemään toisen hyvän ystävän luokse, joka saa mun olon positiiviseksi. Ilmassa on hyväntahtoista kettuilua. Alla kuva, jonka hän lähetti mulle kesken pahimman työstressin. Oikealla Siika 6 v, vasemmalla kuulemma mun isukki "Jethro". Siihen aikaan parhaimpia huumorinkukkia! Kannustavaa vittuilua hei, muistathan sen.

Kaikesta huolimatta en aio jättää sinua. Ystävyys on myös sitä, että tuetaan huonoina hetkinä. Muista, että ei elämä aina ole paskaa. Kokeile edes olla hetken :) ja jos ei toimi, niin keksitään jotain muuta.


tiistai 10. helmikuuta 2015

Virheitä äidin oomme kaikki

Jokainen meistä tekee virheitä. Äiditkin! Jopa minäkin olen virheen tehnyt. Joskus, ehkä. Tai mietitääs nyt vielä, en taidakkaan olla niin varma virheistä. No okei, olen ollut heikko. Onhan meillä kaikilla heikkoutemme, eikä vahvuuksia lainkaan. Kaikki klassiset miehen heikkouden merkit löytyvät peilistä. On väsymystä ajaa partaa, inhoa laittaa tiskit, toivetta asioiden muuttumisesta ja laiskuutta muuttaa asiat itse. Oluestakin tulee näköjään välillä haaveiltua.

En mä heikko ole. Merkit olivat naapurin Joonan peilistä. Tein kuitenkin virheen Kiinassa. Yritin ostaa elämääni muutosta. 20 rämpylää, RMB:tä, maksoi tämä virhe. Euroopan rahaa melkein 3 yksikköä. Aattele! Kolmella eurolla rahaa kasoittain, niin luvattiin. Ai mitäkö mä ostin? Ostin Maneki Nekon. Onnenkissan!
Näitä oli Kiinan jokaisessa liikkeessä, koska tassun heiluessa raha kuulee kutsun ja tulee luokse. Ovista ja ikkunoista pursuaa rahaa, tuota elämän eliksiiriä. Laitoin heti ensimmäisenä iltana kissaan tuoreet paristot ja niin alkoi tassu heilua. Heti alkuun löysin farkkujen taskusta 2 € kolikon. WUHUU! Hyvä alku mun suloiselle virheelle. Sitten alkoi hiljaisempi kausi. Ei tullutkaan rahaa, ei mainetta eikä kunniaa. Tuli perjantai ja uutiset suuresta lottopotista. Niinpä pistin kissan koetukselle. Tulos tai ulos oli ajatuksena. Ensin marinoisin lottokupongit kissan ässillä ja sitten arpomaan numeroita lapulle. Kaikki muut kävivät paitsi 4:n sisältävät luvut, onhan se huonon onnen luku Kiinassa. Samaan syssyyn laitoin vielä Totoa oikein 15 € edestä, kun tulin päivällä lukeneeksi viimeisein päälle olevat vinkit kuumasta hepasta.
Kuinkans sitten kävikään? Mun kuuma heppa hävisi lähdön heikoimmaksi arvioidulle voittajalle lopulta 4 (!!) sekuntia. Kiva, kiitos tästä. Lotossa taas sain yhteensä viiteen riviin 4 oikein. Neljä! VIRHEVIRHEVIRHE. Virheitä kissan oomme kaikki. Nyt kissa istuu nurkassa häpeämässä ja huitoo tassulla pölypalleroita.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Smile laulaa Mikky

Mun maanantai alkaa uuden musiikin tahdissa töissä. Keräsin kasan artisteja soittolistalle, joita en tietoisesti ole kuunnellut ennen. Yhteensä 18 erilaista muusikkoa ja monensorttisia biisejä. Ezra Vinen Marrow, MisterWivesin Reflections ja Mikky Ekkon Smile toimivat mun aamuun parhaiten. Kokeile ihmeessä hei itsekkin!
Smile, the worst is yet to come
We'll be lucky if we ever see the sun.


Mennyt viikko oli yhtä perseilyä. Toin Kiinasta itselle tuliaiseksi jonkun kivan viruksen, joka täytti röörit räällä ja nielun kaktuksilla. Samalla hirvittävät himot päästä liikkumaan. Salia, lenkkiä, hikeä! Kunto on aivan rapistunut verrattuna marraskuuhum. Sitten kolme viikkoa kaukomailla, aikaeroa ja joulua ja perään taas pari viikkoa toisessa ääripäässä. 14 viikkoa ja urheilupuolella noin 8 harjoitusta. Sanomattakin selvää, että aktiivinen mieli ja kroppa kaipaa tekemistä. Loppuviikosta alkoi jo seinätkin kaatumaan päälle, kun aina oli vain kotona kotona kotona.

Masennusta estämään keksittiin Nipsun kanssa uusi harrastus. Jatkossa ollaan ehkäpä historian ensimmäisiä latobongareista. Ylläkuvattu notkokattoinen, punainen kaunotar on kuvattu Nousiaisten laakeilta pelloilta. Vain vähän vinoja seiniä koristaa nyt koiran merkkipissi ja kertoo samalla meidän ensimmäisestä valloituksesta. Jatkossa saatte lisää latosia arvioitavaksi. Nyt lounasta ja miettimään sporttailua tytttydyy.