Nykyään melkein kaikki on jännää

On se jännä! Ainakin, jos on kyse Nipsun elämästä. Jotenkin sitä aattelee, että on nähnyt jo kaiken tässä parin vuoden aikana. Elämän pitäisi olla tasapaksua nyt, kun koiruuden pahin teini-ikä on ohi ja pentuiänkin sähläykset kaukana historiassa.  Silti kivasti jännästi olen yllättynyt kahdesti viimeisen viikon aikana. Lähes leuka loksahtanut auki, kun on nähnyt mitä eläin on touhunnut.

Ensimmäinen kerta oli päivälenkillä lähimaaston puistossa. Kuulun semisti kakkankerääjiin huom. Huom. Nostan kyllä kaiken, mikä tulee ihmisten ilmoille ja saattaisi muita haitata. Metsästä, pelloilta ja muilta kaukomailta en jaksa jälkiä siivota, koska siellä on riittämiin jänönkakkaa ja kaikkea muutakin. Nyt kiireessä jäi uusi kakkapussi ottamatta mukaan, eikä taskussakaan ollut nessuja. Ei puissakaan lehtiä, jolla pökäleet siivoilla. Nipsu alkoi lenkillä oirehtia, että kohta olisi kiva päästä veskiin ja mieluusti läheisen talon pihaan. Iskä siinä sanoi kovasti NO. Ei siihen. Mennään vauhdilla, kiiruhdetaan kauas. Niinpä ravattiin läheiselle pellolle, jossa oli puskaa, puita ja sitä jänönkakkaakin. Mutta ei, ei kelvannun ne koiralle veskiksi. Kova oli toive päästä kävelytien varteen, johon kivasti voi kaapelit laskea. Mentiin pellolla eteenpäin ja koira haaveillen veti kovasti kohti kaukana häämöttävää kävelytietä. Pian hätä kävikin kovaksi ja koira päätti alkaa ulisemaan, että tyhmä isi nyt tulee housuun. Isi piti päänsä ja taapersi pellolla huutava koira narun päässä. Ei kelvannut puskat ei puunjuuret kakille. Huuto yltyi ja samalla vastaan tuli aita, joka oli pakko kiertää niin, että reitti päätyi kävelytielle. Ja eikö mitä huuto lakannut heti, kun oltiin metrin päässä hiekkatiestä. Siihen napakka punnerrus ja koira oli jälleen iloinen. Outoa, omituista.

Toinen jännittävä hetki oli perjantaina, kun tyhmä isi katseli koiran anturat läpi ja päätti pistää vähän kosteusvoidetta. Kaapista esiin tassurasva ja koira sai sätkyn. Ensin mentiin peräkanaa ympäri kämppää, kunnes nurkka hyökkäsi kätevästi koiran eteen. Sitten koira sohvalle ja VIUH koira oli jo mennyt. Sama takaa-ajo uudelleen, tällä kertaa lauantaimakkarapaketilla maustettuna. Ylläoleva kuva on lavastettu, koska sen ottamisen aikana meni 3 siivua makkaraa ja yhdet hermot. Heti kuvan jälkeen koira niin kovaa niin kauas, kuin vain purkista pääsi. Eikä koira tullut enää olohuoneeseen sinä aikana, minkä purkki oli pöydällä. Paha, PAHA PURKKI!

Nipsu on toki ennenkin yrittänyt  mennä luimistellen piiloon, kun korvanputsausaine otetaan esiin. Mutta sen ymmärtää, koska se tökötti tuntuu ilkeältä. Mitä pahaa voi tassurasva tehdä? Tai miksi kakka haluaa tulla ihmisten ilmoille? Joka tapauksessa ihanaa, että vielä löytää uusia puolia rakkaastaan. Jännästi lisää pohdittavaa näin kevään korville!