torstai 13. helmikuuta 2014

Säpähemmon opetuslapset

Aina välillä elämässä tulee vastaan vanhoja luurankoja, joita ei enää ees muistanut. Mulla kävi näin viime viikolla, mutta tällä kertaa luun päällä oli aika kasa lihaa. Olin salilla ja tuijottelin perinteiseen tapaan seiniä. Yhtäkkiä viereen tuli ulko-oven kokoinen lihakasa ja kysyi, että olenko Siika? Hmm hämmenys ensin siitä, että joku ei anna mun syrjäytyä rauhassa. Hmmm hämmennys myös siitä kaverin ilmeestä, että eksä tiedä kuka mä luulen olevani? Öö en, mulla on maailman kolmanneksi huonoin nimimuisti. Sitten lähempi tutkailu kamun naamaa ja ööö en tunnista suoraltaan nassustakaan, että ootko Pentti vai Erkki. Sitten päässä alkaa filmi pyöriä; onkos tää joku naapuri tai jonkun naikkosen poikaystävä tai joku, jonka autoa päin oon ajanut. Hmmm pelottavaa.

Sitten nopea ryhdistäytyminen ja suusta ulos jykevästi Joo olen. En antaudu ainakaan ilman taistelua. Toki musta jäis jäljelle pelkkä märkä läntti pienen painimatsin jäljiltä. Vapaaehtoisesti en kuitenkaan aio lähteä. Kaveri siinä sitten alkaa selittää: "Et ehkä muista mua, mutta oon ollu sun salibandykerhossa joskus pienenä". AAAA! Pelastus, oon tän muksun idoli 8) Nonii kynä ja lehtiö esiin. Vai laitellaanko nimmari suoraan rintalihakseen? Sitten alkaa pohdinta. Miten vanha mää oon jos tää on mun opetuslapsi vuodelta 2002 tms? Ja mitä toi on vetäny, et se on ton kokonen :D

Alotin sählykerhon pitämisen vuonna 2001 ja toimin koutsina kuusi tai seitsemän vuotta. Siihen väliin mahtuu paljon kerholaisia ja paljon iloisia hetkiä. Sitoutumista, hyvää työtä, nuorten ryhmäyttämistä, jne. Kaikenlaista hyvää on joskus tullut tehtyä. Monta kesää putkeen oon miettinyt ja pohtinut peliuran lopettamista. Olen Turun oma Selänne, ilman kaikkia urheilijan ominaisuuksia vain. Kertaakaan ei ole lopettaminen ollut niin lähellä kuin nyt. Nilkat ei oikein kestä lajin vaatimuksia. Vauhti ei oikein enää riitä kilpatasolla pelaamiseen. Mmm ehkä menen paikalliseeen hallisarjaan jäähdyttelemään. Samalla aukeaa seurassa tarve uudelle sählykerholle ja voi olla, että teen paluun ohjaajan hommiin. Kuka muu muka ne hoitaa?



Ei tämä ollut ensimmäinen tapaaminen opetuslasten kanssa, mutta yksi mieleenpainuvimmista. Paras silti lienee, kun olin paikallisessa teinibaarissa viettämässä iltaa ja menin pikkupoikien huoneeseen asioimaan. Siinä housut kintuissa seistessä viereiseen seinäpyttyyn tuli joku teini, joka morjensti myös kovaan ääneen ja alkoi huutaa kavereilleen, että tässä on mun vanha koutsi! Pienet läpyt siinä, ravistelut päälle ja takasin tanssilattialle 8)

torstai 6. helmikuuta 2014

Pellet rakastuivat Lidoon

Käväisin kuukausi sitten työpellejen kanssa Riikassa viettämässä eräänlaisia polttareita, tuplana. Yksi duunipelle ehti jo naimisiin syksyllä ja toinen on ehkä menossa tulevana syksynä. Päätettiin käyttää polttareita verukkeena ja lähteä pidennetylle viikonlopulle johonki halpalentomaahan. Loppusuoralla valinnassa oli Gdansk ja Riika, joista nyt jälkimmäiseen päädyttiin, koska osa pelleistä oli jo ollut Puolassa.

Tammikuun alku ei ollut sään puolesta paras aika reissata, koska taivaalta vihmoi vettä ja kylmä tuuli oli erittäin purevaa. Nooh, sisäistä villasukkaa kuppilasta ja reissussa ei aivan pystyyn jäätyä.


Hotellimme oli Radi un draugi aivan vanhan kaupungin keskellä. Sijainti oli loistava, huoneet viihtyisiä ja aamupalakin syötävää mättöä. Hintakin oli 15 € yöltä per pellenenä, joten siinä hintalaatusuhde oli kohdillaan. Heti ekana päivänä kierrettiin paikalliset suuremmat nähtävyydet vapaidenpatsas ja Stalinin hammas.




Vähän jäi fiilis, että keksimällä ollaan keksitty jotain nähtävää turisteille. Ruotsalainen porttikin oli reikä vallissa ja kävelimme siitä ensin alkuun ohikin. Vanhakaupunki oli kuitenkin upea ja varmasti jokaisen vieraan mieleen. Entisissä Zeppelinhalleissa sijaitseva kauppahalli oli mielenkiintoinen kokemus. Kalaosastolla tuoksu oli aivan hirveä, yöööökhyi. Muualla olot olivatkin siedettävät ja oli hauska seurailla mummojen hyörimistä eri tiskeillä ja siinä ulkopuolella olevalla torilla.



Matkaa varatessa ei osattu varautua tekemisen miettimiseen, sillä paikanpäällä tuli kauhea himo mennä katsomaan KHL-lätkämatsia. Viikonloppuun osuikin yksi Dynamon kotipeli, mutta juuri lähtöiltana, joten se ei aikataulullisesti ollut mitenkään mahdollista nähdä. Harmi :( Lippujen hinnat oli noin puolet kotimaisten lätkämatsien hinnoista. Kävimme paikallisessa Finnkinossa katsomassa uusimman nälkäpelin ja siinäkin oli jännä hinnoitteluperiaate. Alkuun liput olivat 4 € maissa ja hinta lähti kasvamaan, kun lippuja meni kaupaksi. Omamme ostimme neljä tuntia ennen esitystä vähän reilulla kuudella eurolla.







 






Jälkikäteen mietittynä koko reissun paras hetki oli, kun hypättiin paikallisbussiin ja matkattiin Lidoon. Bussi kierteli ohi lähes asumiskelvottomien talojen ja viimein päädyimme paratiisiin. Ainakin köyhille latvialaisille Lido lienee ainut kunnon hupi. Ison hirsitalon pihalla oli luistelualue ja tivoli. Sisällä oli tarjolla noin 500 eri ruokalajiketta, joita valittiin omaan makuun sopivat ainekset lautaselle ja kassatäti löi jokaisesta eri hinnan koneeseen. Kätevää, halpaa ja hyvää! Jos nyt Latviaan vielä joskus eksyn, niin takulla poikkean Lidon kautta <3










lauantai 1. helmikuuta 2014

No tears, sweetheart

Tittidii aloitetaan helmikuu heti uudella tarinalla. Voinkin sitten loppukuun ajaksi hiljentyä seuraamaan kevättä. Ah rakastan sitä tunnetta, kun nenu jäässä kuljet koiran kanssa ulkona ja astut aurinkoiseen kohtaan. Se lämpö, se rakkaus <3

Eilen lupailin tarinaa Nipsun operaatiosta ja tässä puolityhjentävä selitys. Nipsulla oli selässä suuri patti, joka tuntui kasvavan. Kävin näyttämässä eläinlääkäritädille ja hän ei osannut sanoa varmaksi patin olomuotoa. Rasvapatti, erikoisen suuri karvatupin tulehdus tai kasvain oli ensimmäiset arvaukset. Nooh sen jälkeen oli helppo vastata kyllä, kun eläinlääkäri suositteli patin poistoa ja patologisia tutkimuksia. Operaatio lykättiin seuraavalle maanantaille ja koko viikonloppu meni kyllä haikeissa mietteissä :( Järjestin Nipsun kyläilemään koirakaverinsa Maurin synttäreitä viettämään. Ruokakuppiin pistin parempaa Seppälää eli oikeen Cesar-ruokaa. Yöksi viekkuun tiukkaan haliin ja muuta samanlaista hempeilyä.

Koitti maanantai ja koiruuden jättäminen eläinlääkäriin. Surullinen, tunteikas maanantaiaamu siitä tulikin. Vaikka operaatio oli pieni ja lyhyt, niin hyvin vaikeaa oli jättää murunen sinne häkkiin. Siitä matka kävi töihin ja kolvasin kovalla innolla odottaen kolmea. Sitten kiireellä hakemaan murua. Ei tarvinut kuin ulko-ovi avata ja surullinen ulvonta kuului :( Nööy, Nipsu se siellä kaipasi kotiin.


Onneksi koira oli pirteä ja iloinen, kun pääsi pois häkistä. Ihana isi sai paljon pusuja ja loputkin surut hävisivät heti ulko-ovella. Leikkaus oli pari viikkoa sitten ja nyt loppuviikosta vietiin tikitkin. Lääkärin lausuntokin oli helpotus: patti oli talirauhasen tukkeuma ja aivan vaaraton. Ihanaa! Nipsukin on jo unohtanut tikit ja leikkaushaavan. Life is good, sanois poika tähän.




Nipsun elämä hymyilee. Isikin vähän jo :)

perjantai 31. tammikuuta 2014

Tipaton tammikuu

Hups, ehdin juuri ja juuri synnyttämään tammikuuksikin tekstin. Joulukuussakin sormista irtosi vain yksi tarina. Nyyh laiska mies! Laiskuuden lisäksi kirjoitusintoa syö se, ettei mulla ole tietokonetta kotona. Pädillä ja luurillakin saa toki tekstiä, mutta ei kovin pitkää tarinaa niillä viitsi taikoa.

Eniveis, tekosyyt sivuun ja sisältöä tähänkin tarinaan. Joulu oli ja meni, ei niissä mitään ihmeellistä. Perhe, lahjoja, ruokaa, vatsakipuja, lumettomuus, .. Vuosi vuodelta joulun merkitys siirtyy odottamisesta kohti nautintoa ja rauhaa. Musta tulee siis vanha :( Paras joululahja oli tietenki se, jonka ostin itse itselle. Tämä kirjanen tässä näin:


Fuel Food - Hanna Skyttä. Teos on mun raamattu tähän vuoteen. Syksyllähän mulle arvattiin jatkuvien mahaoireiden syyksi ärtynyt paksusuoli (IBS). Cool, hirveä lista ruoka-aineita vältettäväksi. Rakkaat omenat, päärynät, kaalit, sipulit, paprikakin, .. Vieläkään en ole täysin sinut tämän kanssa, vaan toivon sen menevän joskus vielä ohi. Välillä tulee lähdettyä työkavereiden kanssa lounaalle ja poikkeuksetta aina palaa takaisin pahan olon tai kipeän vatsan kanssa. Perseestä koko touhu! Niin takasin kirjaan; päätin jouluna sivistää itseäni uusien ruokavaliovaihtoehtojen joukossa ja tämä Hannan konsepti iski heti. Syö puhdasta, ravinnerikasta ruokaa. Turhat aineet pois ja tarjotaan keholle vain aineita, joista se saa mahdollisimman paljon hyötyä. Samalla kropan ulkomuoto alkaa muuttumaan ja löysät lähtee.

Kätevää sanon ma! No toteutus hakee vielä uomiaan, kun testailen eri ruoka-aineiden sopimista mun suolelle. Paprika on iso no-no, vaikka monessa listassa olisi syötävien ainesten puolella. Oon kuitenkin tehnyt kirjan resepteistä niitä, joiden luulen sopivan, ja maukasta on ollut. Toivon kovasti, että kirjasta saan hyvän pohjan rakentaa oma ruokavalio, kunhan pääsen eteenpäin testailussa. Pakko edetä hitaasti, sillä toi massu tuntuu ottavan väärästä aineesta kunnolla nokkiinsa :( Samalla koko homma suoraan sanoen vituttaa. Suuri osa mun sosiaalisista kontakteista urheilun ulkopuolella pitää sisällään jonkin sortin syömistä ja juomista. Kiva mennä bileisiin asenteella "syökää te sipsiä, mulla on tässä tätä jauhelihariisimössöä". Jahas taas eksyin kirjasta, mutta tarkoituksella. Tossa tuntui olevan ohjeita myös itse mukaan otettaviin herkkuihin. Jee, jauhelihariisimössön sijaan itse tehtyjä protkiksia. Nam!



Titttidii, ensimmäiset sentit ovat karanneet! En juurikaan ole vielä diettiä aloittanut, mutta turhien kalorien pois jättäminen näkyy. Toinen kuva on kirjasta sovellettu Tunakas. Mantelijauhosta ja munasta tehty rulla, joka täytetään yrteillä ja tonnikalalla. Mättömättömättö.





Loppuun vielä kuvatodisteita Nispustakin. Hyvin menee, melkein. Nipsun selästä leikattiin juuri patti ja se lienee seuraavan tarinan aihe se. Vapise läski, lähden nyt töistä kotiin!

PS. Tipatonta en ole viettänyt, vaikka otsikossa niin uhittelinkin. Aivan kaikkea ei vielä tähän väliin. Katsotaan, kun otetaan kunnon dieetti kalenteriin..

torstai 5. joulukuuta 2013

Mr no life

Morjensta!

Arvatenkin hehkutan taas viikonloppua. Taidan olla aika tylsä tyyppi arkisin, sillä tuntuu elämä heittävän kuperkeikkaa aina viikonlopun lähestyessä.Nyt on ihana pitkä viikonloppu, hurraa! Keräsin tuohon alle viikonlopun ohjelman. Vähän nikkarointia Nipasanin kanssa. Itsenäisyyspäivän viettoa kavereiden luona, toivottavasti toi lapsuuden suosikkipeli kaivetaan taas esiin! Lauantaina joukkueen pikkujoulut. Tossa kuvassa on viimekertaisen saunomisen tulos. Tadaa 4 pientä pyllyä oli liikaa lauteille. Viimeinen kuva käsittääkin koko viikonlopun. Luvassa on melkoista kokkailun opettelua, kun päätin tehdä pelkästään uusia ruokia. Saa nähdä onko Siika hengissä lainkaan maanantaina.

PS. EI VIIKSIÄ HURRAAAA!