Säpähemmon opetuslapset

Aina välillä elämässä tulee vastaan vanhoja luurankoja, joita ei enää ees muistanut. Mulla kävi näin viime viikolla, mutta tällä kertaa luun päällä oli aika kasa lihaa. Olin salilla ja tuijottelin perinteiseen tapaan seiniä. Yhtäkkiä viereen tuli ulko-oven kokoinen lihakasa ja kysyi, että olenko Siika? Hmm hämmenys ensin siitä, että joku ei anna mun syrjäytyä rauhassa. Hmmm hämmennys myös siitä kaverin ilmeestä, että eksä tiedä kuka mä luulen olevani? Öö en, mulla on maailman kolmanneksi huonoin nimimuisti. Sitten lähempi tutkailu kamun naamaa ja ööö en tunnista suoraltaan nassustakaan, että ootko Pentti vai Erkki. Sitten päässä alkaa filmi pyöriä; onkos tää joku naapuri tai jonkun naikkosen poikaystävä tai joku, jonka autoa päin oon ajanut. Hmmm pelottavaa.

Sitten nopea ryhdistäytyminen ja suusta ulos jykevästi Joo olen. En antaudu ainakaan ilman taistelua. Toki musta jäis jäljelle pelkkä märkä läntti pienen painimatsin jäljiltä. Vapaaehtoisesti en kuitenkaan aio lähteä. Kaveri siinä sitten alkaa selittää: "Et ehkä muista mua, mutta oon ollu sun salibandykerhossa joskus pienenä". AAAA! Pelastus, oon tän muksun idoli 8) Nonii kynä ja lehtiö esiin. Vai laitellaanko nimmari suoraan rintalihakseen? Sitten alkaa pohdinta. Miten vanha mää oon jos tää on mun opetuslapsi vuodelta 2002 tms? Ja mitä toi on vetäny, et se on ton kokonen :D

Alotin sählykerhon pitämisen vuonna 2001 ja toimin koutsina kuusi tai seitsemän vuotta. Siihen väliin mahtuu paljon kerholaisia ja paljon iloisia hetkiä. Sitoutumista, hyvää työtä, nuorten ryhmäyttämistä, jne. Kaikenlaista hyvää on joskus tullut tehtyä. Monta kesää putkeen oon miettinyt ja pohtinut peliuran lopettamista. Olen Turun oma Selänne, ilman kaikkia urheilijan ominaisuuksia vain. Kertaakaan ei ole lopettaminen ollut niin lähellä kuin nyt. Nilkat ei oikein kestä lajin vaatimuksia. Vauhti ei oikein enää riitä kilpatasolla pelaamiseen. Mmm ehkä menen paikalliseeen hallisarjaan jäähdyttelemään. Samalla aukeaa seurassa tarve uudelle sählykerholle ja voi olla, että teen paluun ohjaajan hommiin. Kuka muu muka ne hoitaa?

Ei tämä ollut ensimmäinen tapaaminen opetuslasten kanssa, mutta yksi mieleenpainuvimmista. Paras silti lienee, kun olin paikallisessa teinibaarissa viettämässä iltaa ja menin pikkupoikien huoneeseen asioimaan. Siinä housut kintuissa seistessä viereiseen seinäpyttyyn tuli joku teini, joka morjensti myös kovaan ääneen ja alkoi huutaa kavereilleen, että tässä on mun vanha koutsi! Pienet läpyt siinä, ravistelut päälle ja takasin tanssilattialle 8)