Viimeinen viikonloppu ennen tulevaa reissua tuli käytettyä irtiottoon perheen kera. Perjantai-illalla kävin näyttäytymässä vanhemmilla, kun kuulemma mun hengissäolon merkkejä havaitaan aivan liian harvoin. Höpsistä! Hyvin käy ja kukkuu, mitä nyt vaan aina menossa joka suuntaan. Lauantaina kävin pelaamassa seuran kakkosjoukkueen kanssa hallisarjasählyä ja se oli äärimmäisen kamalaa. Itse on niin kilpahenkinen, että löysin rantein oikeassa pelissä pelaaminen ei sovi yhtään luonnolle. Helposti tulee yritettyä kaikenlaista ylimielistä tai typerää temppua. YÖK. No peli meni miten meni, saldona häviö viimeisellä sekunnilla 8-7. Pelin jälkeen Hiivatin nokka kohden mökkiä ja aiemmista postauksista tuttuihin kettumaiseemiin,
Pakkaslunta ja pakkasen sumentamaa kameranlinssiä <3 Koiran halkorakkaus roihahti uuteen liekkiin, kun ensin isi paiski klapihommia ja sitten koira päästettiin irti klapivajaan. Sitä pureskellun puun määrää! Illalla mentiin kettumetsän läpi kodalle grillaamaan makkaraa ja juomaan minttukaakaota. Jotenkin synkin mielin sai taivaltaa metsässä, vaikka olikin kauniin valkoinen maa. Kettuja, kettuja joka puolella!
Ei mennyt sunnuntaikaan aivan levon puolelle, kun työlistassa luki sytykeruusujen askartelu. Joo, just ne partiossa askarrellut munakupit, joilla puukasa syttyy kivasti palamaan. Nättejäkin ovat vielä! Jos olet kunnon kansalainen, kuten minäkin, ja olet välttynyt partion ikeeltä, niin tässä vielä ohje kuvien kera. Ota munakupista se kuppiosa ja tee siitä ruusun ulkoreunat. Revi kansi suikaleiksi ja pyöritä tiukalle rullalle. Aseta rulla kuoppiin ja tilkitse kannen ylijäämäpaloilla niin, että sisukalut pysyvät paikallaan. Sitten tehdään kupista palava. Ota talon huonoin kattila ja pohjalle vettä 5 cm. Kun vesi kiehuu, niin joukkoon kaikki vanhat kynttilät. Kastellaan ruusukkeet sulassa steariinissa pari kertaa ja avot, siinä sulla on upea sytyke!
Siinä oli partion kirjekurssin osa 1. Jos jaksoit lukea loppuun asti, niin tässä juuri sinulle palkinnoksi teeveestä tuttu jäniskevennys! En ole aiemmin törmännyt itäneeseen tomattiin. Jotenki inhottava tämäkin juttu; leikkaat halki herkkua ja kappas, täällä kasvaa pieniä tomaattipuita. Puistattavaa!
maanantai 12. tammikuuta 2015
perjantai 9. tammikuuta 2015
Valkosipuliparmesaaniperunamuusirakkaus
Päätin yhdistellä yhden reissun parhaimmista ruuista pihvin viereen ja tällä kertaa jättää turhat kasvikset pois, koska ne rasittavat suolta yhtälailla. Key Westissä tilasin lankunmittaiset ribsit ja mashed potatoes with garlig. Pöytään tuli mielettömän kokoinen kylkisiivu ja pottumuusia, josta söin ensin muusin. Mieletöntä herkkua! Tässä ohje mun herkkuun: lehtipihvit valkosipuliperunamuusilla ja konjakkipippurikastikeella.
Valkosipuliperunamuusi
10 jauhoista perunaa
3 valkosipulikynttä
1 dl Crème fraîchea
Voita
Parmesaania
Maitoa
Suolaa
Keitä kuoritut potut ja valkosipulikynnet kypsisksi. Muussaa, kuten normaali perunamuusikin. Lisää voita maun mukaan ja ranskankerma. Raasta mukaan runsaasti parmesaania. Maistele suolat kuntoon ja viimeistele rakenne pienellä maitotilkalla, ettei muusi ole aivan tönkköä. Käytä toki luomua kaikissa, jotta maku on parhaimmillaan. Mun suoli kestää juuri tuon verran valkosipulia ilman mitään kummempaa oiretta.
Lehtipihvit
4-8 pihviä
Oliiviöljyä, voita
Suolaa, pippuria
Ota pihvit tuntia ennen lämpemään. Taputtele rakennetta ohuemmaksi kahden voipaperin välissä. Paista kuumalla pannulla, jossa on öljyä ja voita, noin 20-30 sekuntia per puoli. Mulla oli 8 pihviä, joten paistamisen jälkeen laitoin myllyistä suolat sekä pippurit pintaan ja lämpimään uuniin odottamaan toisia.
Konjakkipippurikastike
0.5 - 1 dl talouskonjakkia
2-4 dl luomukuohukermaa (pihvien määrän mukaan)
Suolaa, pippuria
Pihvien paiston jälkeen lorauta konjakki pannulle ja irroittele sen pinnasta kaikki maut mukaan. Parin minuutin sisällä kaikki alkoholi on palanut pois, joten kermat mukaan ja mausteet. Anna kiehua pari minuuttia ja sitten kasaamaan annosta lautaselle. Nam!
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Ei Muumitkaan nuku talvella
Kesä, kesä, kesä! Mun kesäloman viimeinen päivä oli aurinkoinen ja KYLMÄ. Maanantai ennen loppiaista ja mittarissa ihanat -15 astetta. Mutta ei Muumitkaan nuku talvella, joten ei ole meilläkään syytä jättää hyvää seikkailua kokematta!
Suurin seikkailu odotti meitä jo parkkipaikalla; rakas punainen Hiivatti oli antautunut talvelle totaalisest. Lukot jäässä, tiivisteet jäässä, lukkomekanismit jäässä. Nipsun ideasta murtauduttiin omaan autoon kartanlukijan puolelta ja kappas, oltiin pian sisällä. Moottori hyrähti käymään kuin palmun alta. Huolellinen skrabaus ikkunoiden sisä- ja ulkopinnalta ja ajovalot kohden Vanhalinnaa.
Oletko koskaan leikkinyt koiran kanssa lumisotaa? Ei sitä, missä heitetään palloa ja koira hakee. Oikeassa sodassa potkitaan lunta koiran päälle ja katsotaan montako hiutaletta tapetaan ennen seuraavaa potkua. Murinaa, haukkua ja painia! Sen jälkeen tehdään sovinto ja äärimmäisen iso lumienkeli. Ja nautitaan talven ihmeestä <3

perjantai 2. tammikuuta 2015
Kiss my Turku
Turku Touring ylläpitää Kiss my Turku -kampanjaa, jossa paikalliset ihmiset julistavat kotikaupungin mahtavuutta ja markkinoivat erilaisia tapahtumia. En nyt itse ole liittymässä kampanjaan, vaan liityn ylistäjien kerhoon. Ylistyssanoja piisaa; Suomen vanhin kaupunki täynnä historiaa, kaunis saaristo, upeat nähtävyydet Tuomikirkosta alkaen jne. Onhan noi kivoja juttuja, mutta mun ylistysvirret sisältävät ihan erilaisia sanoja.
Mun koko maailma on täällä Turussa. Koti, rakkaus, työt, harrastukset. Kaikki on sopivasti lähellä. Ainakin jos vertaa Miamiin, jossa ajoin tunnin ajan motarilla ja päädyin silti Miamiin. Joka päivä voit astua ovesta ulos ja lähteä näkemään Turkua. Kävellen olet pian irvistelemässä vuohille Kupittaan lintupuistossa. Vartin autoilu koiran kanssa ja olet ylittämässä jäätynyttä jokea Förillä. Puolessa tunnissa olet Ruissalon päädyssä varpaat meressä tai nauttimassa Suomen parhaimpia ruoka-annoksia Kaskiksessa.
Aurajoki, Turun sydän, on kaunis myös talvella. Joen rannalla kokee kulttuurin, historian ja kulinarismin hyökyaallon. Upeita nähtävyyksiä ja kokemuksia on tarjolla lähes kaikkialla muuallakin, mutta tämä jokiranta on ainutlaatuinen. Ihan kuin se sitoisi kaupungin paikalleen.
Näkemistä riittää mun silmille joka kerta, vaikka piirit on pienet. Tämäkin kaupunki sykkii elämää. Ihmiset, huhujen mukaan hiljaiset ja sisäänpäinkääntyneet, maustavat kokemusta. Useimmat antavat sun nauttia näkymistä ihan yksinäsi, mutta ai että niitä hetkiä, kun istut konservatorion pihalla syömässä kinkkuvoileipää sekä muna-pekonikuppeja ja viereen pöllähtää naikkonen päivittelemään kaunista auringonpaistetta Suomen joutsenen kyljissä. Hetken kuluttua huomaat kiroavasi mielessäsi, että olisipa toinen muki, josta jakaa tätä minttukaakaota. Vähän kerrallaan turkulaisuuskin muuttuu, merkit on niin ilmassa. Oli jotain lintujakin ilmassa iso parvi, josta mummeli tuli mulle, koiraakuljettavalle pipopäälle, päivitttelemään, että mitä on nuo linnut? Nuo linnut, joita on jumalattomasti? Siinä mieli palailee ala-asteen biologian tunnille hahmottamaan kottaraisen ja tilhen eroja ja koet palan sosiaalista kanssakäymistä, jollaista ei vanha turkulaisuus sisältänyt lain.
Kotiinpalaaminen on kerta kerran jälkeen sydäntä lämmittävää. Mulle tuli vartti sitten matkatoimistosta postia lentolipuista, jotka suuntautuvat Shanghaihin 17.1. Kuukausi edellisestä reissusta ja lähden toiselle puolelle maapalloa. Pienenä kaivoin hiekkalaatikolla kuoppaa, jotta pääsisin Kiinaan. Nyt mun sydän jää tänne hiekkalaatikolle, vaikka silmät menevät seikkailemaan muualle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)