lauantai 13. syyskuuta 2014

Hääpuhe

Tänään lauantaina rävähtää ja kunnolla. Toimin bestmäninä Antin ja Niinan häissä. Kunniakas tehtävä, olen otettu. Tässä puhe, jonka aion pitää hääparille. En ole esiintyjätyyppi ja järkevän kauniin tekstin tuottaminenkin on joskus hankalaa. Niinpä hoidan tämänkin omalla tyylilläni.


Hyvä naiset ja herrat. Upea hääpari. Nyt on luvassa se häiden varmasti noloin osuus eli puheiden pitäminen. Minua ainakin jännittää aivan hirveästi ja olenkin joutunut kuvittelemaan teidät kaikki alastomiksi. Täytyy sanoa, että hyvältä näyttää!

Olen jo pitkään odottanut tätä tilaistuutta, sillä vihdoin saan puhua ainakin muutaman minuutin ilman Antin keskeyttämistä. Kiitos, että.. Niin Antti keskeytä toki, jos höpöttelen joutavia. Kiitos, että saan osallistua teidän tärkeään hetkeen ja on kunnia saada toimia bestmanina. Suurin osa vieraista ei varmaankaan minua tunne, joten käytän tämän lyhyen hetken tuodakseni itseäni esille. Edessänne seisoo 180 senttiä komeutta, joka tuntee kutsumanimen Siika. Vietämme Antin kanssa oikein rattoisia hetkiä joka arkipäivä samassa työpaikassa ja välillä lähes yhtä mukavaa vapaa-ajallakin. Jos ei muuten ehditä olla tarpeeksi yhdessä, niin ylläpidämme oikein koukuttavaa puhelinsuhdetta.

Minulle musiikki on läsnä jokaisessa päivässä. Se antaa voimaa, tuo rytmiä elämään ja luo välillä elämää suurempia elämyksiä. Mietin pitkään, että mitä häät merkitsevät minulle? Mikä on tärkein tunne häissä? Vastaushan on helppo. Rakkaus. Niinpä kuuntelin monta, monta rakkauslaulua ennen tätä upeaa juhlaa ja keräsin niistä teille onnelliseen avioliiton tarinan.

Mä olen siinä nuorena kuin nurmet on
. Sä istut salin nurkkapöydässä
. Musiikki on rytmitettyä. Minä kysyn saanko luvan, sinä nyökkäät. Samuli Putro laulaa ensitapaamisen jännityksestä. Siitä tunteesta kuinka perhoset pyörivät vatsassa.

Kun katsoit minuun. Kaiken muun mä unohdin. Kun katsoit minuun. Vain sinun olla halusin. Kun katsoit minuun. Sytyin sylissäs ja paloin. Silloin rakastaa sua aloin. Anna Eriksson muuttaa ihastumisen rakkaudeksi.

Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen on puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen. Yö tuo tullessaan ensimmäiset vastoinkäymiset. Ne hetket, kun rakkautta koetellaan.

Jos sä tahdot niin, olen sulle joku aivan muu. Jos sä tahdot niin, olen virhe joita tapahtuu. Jos sä tahdot niin, tulen jouluksi kotiin. Silloin Hector kertoo mitä pitää tehdä. Pitää tahtoa, haluta. Vaikeudet voitetaan, jos tahdotaan.

Sinä vain, ei muut mua huomiseen saa jaksamaan. Sinä vain, yksin pystyt mulle voimaa antamaan. Sinä vain, joka kerran rakkauden sait syttymään. Sinä vain, olet aina ainoain. Tauski kertoo rakkauden tärkeimmän asian. Sinä vain.

Kauan katsoin sinua syvälle silmiin, Kauan katsoin, katsoin ja ajattelin. Puutteen, murheen, yhteisen riemun jaamme. Kunnes pois häivymme unholaan. Näistä on onnellinen avioliitto tehty. Hyvä hääväki, voitte jälleen pukeutua, sillä on aika antaa muillekkin suunvuoro. Kiitos Antti, kun et keskeyttänyt ja paljon onnea vielä tuoreelle avioparille.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Hohdokasta elämää

Elin viime viikonlopun todella hohdokasta ja vauhdikasta elämää. Tietkös ensin täysi työviikko pienillä ylitöillä. Sitten perjantaina kamun polttarit, joissa piti leikkiä sitä bestmania. Vähän olutta, sitten hohtavaa golffia, lisää olutta, palomiesleikkejä ja Hiileen syömään. MMMM! Hyvä burgeri oli. Lisää olutta saunassa ja sitten messuille katsomaan niitä alastomia naisia. Yök. Lisää olutta ja sitten unta. Tärähtänyttä menoa kuten kuvista käy ilmi. Ja hohtoa piisaa!




Siihen kivat viiden tunnin unet ja sitten töihin. Huippufiiliksellä tietty. 8 tuntia ahkerointia ja olikin aika lähteä kaupan kautta kotiin. Illalla lisää hohdokasta menoa, tällä kertaa pukeutuneiden naisten kera.





















S niinkuin Siika. Kaksi kaatoa heti alkuun ja sitten ränniputki :D Hohdon jälkeen mukavat pienet unet ja sunnuntaiaamuna kivasti takaisin töihin. 10 tuntia asiakaslaitteiden parissa ja mies oli valmis. Laitteetkin kai. Ja Nippeliinikin, koska isi laittoi liikaa rajoja työpaikalla seikkailulle. Varmasti jossain olis halko ollut jemmassa, jota ei nyt saanut etsiä.

Aika hohdokasta mulla siis. Onneksi asiakas arvosti ponnisteluja ja häätkin on jo ensi lauantaina. Ressi kerrallaan tulee hoidettua ja kesälomakin alkaa ehkä jo häämöttämään. Täältä tähän.


So blame it on the night

Don't blame it on me! Tytytytytdy annetaan kuvien tuoda tällä kertaa mun fiilikset. Sanoin ei juuri nyt pysty tuottamaan muuta kuin negatiivista kerrontaa.








maanantai 8. syyskuuta 2014

Jalkapalli iskee hermoon

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun eilen katsoin maaottelua ja käväisin erätauolla sosiaalisen median pyörteissä. Face auki. Neljä pessimististä juttua Moisanderin syötöstä. Jaha face kiinni. Perisuomalaista pessimismiä, kun kisat meni ohi jo. Ei taaskaan päästy lopputurnaukseen. Mmmm kautta pelattu 45 minuuttia ja nyt jo itketään.

Jos peliä yhtään seurasi, niin näki kyllä miten pallo pystyttiin pelaamaan oman pelaajan jalkaan vastustajan boksin sisään läpi koko ottelun. Maalinteko oli lähinnä kiinni siitä, että laukaisupaikoissa epäonnistuttiin karkeasti. Kaiken lisäksi takaiskumaali ei lannistanut joukkuetta, vaan peli oli samaa yritteliästä sekoilua viimeiset 5 minuuttia ennen taukoa. Miksi siis on pakko olla niin pessimistinen suhtautuminen tähänä? Toki pelaajat tiesivät, että oltiin pakkovoiton edessä mikäli lopputurnaukseen halutaan. Muistissa oli myös viime kausien huonot pelit altavastaajia vastaan. Miksi siis on pakko lyödä lisää löylyä ja itkeä heti, kun kohdataan ensimmäinen takapakki? Musta oli hienoa katsoa Susijengin kamppailuja ja sitä kannustusta, fiilistä ja energiaa katsomossa. USAlta otettiin takkiin tuplakorein ja silti jengi jaksoi riehua katsomossa. Ei se kannustaminen sen vaikeampaa ole jalkapallossa ja jääkiekossakaan.

Rutistaan nyt samantein koko rahan edestä. Toinen mielensänpahoittava asia on joukkueiden taktiikka. Suomi siirtyi eilen johtoon ja kun vastustaja sai vapaapotkun läheltä puolta kenttää, niin kaikki miehet valuivat omaan päähän. En oo ikinä ymmärtänyt sitä, että ensin pelataan hyvää pallollista peliä 70 minuttiia ja stten vedetään totaaliseksi puolustamiseksi. Mun koutsi jaksaa aina toitottaa, että ei ole olemassa täysin pitävää puolustusta. Hyvä puolustus vaan pitää maalilaukaukset vähissä sekä poissa laatupaikoilta. Siispä miksi ottaa käyttöön koko joukkueen puolustus? Eikö vastustajan pidä parhaiten poissa maalipaikoilta pitämällä pallon itse? Pallonmenetyksen jälkeen karvataan pallo takaisin ihan kuten koko alkupeli. Tähän vähän tsemppiä ja päätöstä pitää se oma pelitapa. Joitakin virheitä tulee joskus, mutta loppuviimein joukkuetta ja pelaajia eniten kehittää se. että pystytään pelaamaan pallollisena myös jännissä paikoissa. Täältä tähän, Siika kuittaa.


torstai 4. syyskuuta 2014

Huh hellettä ja helpotusta

Laitteen toiminta perustuu kiertyvän lasersäteen sähkölatauksen käänteisen keskipakoisvoiman hyväksikäyttöön. Niin sanottiin Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarjan jossain jaksossa. Mun tekemän laitteet duunissa toimii justiin noin. Kiertyvää lasersädettä on väännetty helmikuusta sellaiseksi, että se täyttää asiakkaan vaatimukset.

Eilen oli niin kurja olo. Asiakkaat tulossa katsomaan näytelaitteita ja viimeisessä tarkistuksessa löytyi vika. Vielä iso ja näkyvä vika. Paha, paha mieli oli kun kotiin menin. Toivoin ihmettä täksi aamuksi, sillä tänään oli viimeinen päivä laittaa laitteet kuntoon. Kappas aamusta se korjausidea tuli kuin tyhjästä. Mmm ei enää ylitöitä tänään. Ei viikonlopuksi töihin. En tiedä mistä idea syntyi, mutta kelpaa mulle. Kaikki otetaan vastaan.



















Keväällä tulee 10 vuotta täyteen täällä työskentelyä ja tämä on ollut ensimmäinen ressaava aika. Ikuna ennen ei ole työt tulleet kotiin. Nyt eilen mun piti jättää reenit välistä, kun harmitti. Olin kotona ja lusikoisin Nipsua. Se ei välitä töistä. Iloa on, kun saa palloa ja herkkua. Se ilo tarttuu herkästi ja piti mielen muuten positivisena. Kiitos siitä!




















Nipsu piti eilen muotinäytöstä kotona. Mä diggasin enemmän tuosta valkosesta. Musta oli liian synkkä noin ruskettuneelle nassulle. Nippe ei osannut valita ja päätti pitää molemmat. Koviskoira! Nyt kotiin, kun kerrankin pääsee ajoissa lähtemään. Adios!