Seinälankun kärpänen tuijottaa Nipsua

Nipsusta paljastuu aina välillä yllättäviä juttuja. Jopa esikuvansa Muumilaakson Nipsu yllätti jengin apumiehen hommissa korjaamalla Muumitalon kuistin katon ja auttamalla Muumimammaa leipomisessa  Oli käynyt kirvesmiehen kirjekurssin muilta salaa. Nippelin intohimo puuhommissa kohdistuu enemmänkin tuonne halkopuolelle, joten yllätyksiä pitää järjestää muuten. Viimeksi mökillä ollessa kamu haukkaili ilmaa. Tai niin mä luulin, kunnes menin lähemmäs. Ei ilmaa, vaan hyttysiä. Nam nam maukkaita välipaloja!

Huomaa muuten yllä JOULUVERHOT. Porot hölkkäilee keittiössä jo lokakuussa! Niin asiaan: seinälankun kärpäselle Nipsun kiinnostus kaikkia lentäviä ötöksiä kohtaan on huono uutinen. Kuka nyt tuohon kitaan haluaa? Ei kärpänen ainakaan ja jäi tallille köllimään. Niinpä päätin satsata elektroniseen isoveljeen ja ostin alelaarista Tractive MOTION -aktiviteettimittarin valvomaan, että mitä kotona päivän aikana touhutaan.

Kevyt ja pieni killutin roikkuu kaulassa ja rekisteröi liikehdinnän. Lämpötilan ja valon myös. Kätevästi lähettelee tiedot Bluetoothilla Ipadille. Siellä käyttöliittymä selventelee datan insinöörille sopivaan muotoon. Alla kuvakaappauksia aiheesta.

Todella jännittävää miettiä, että mitä on mun työpäivän aikana tehty! Keskimmäisessä kuvassa vasemmanpuoliset siniset palkit ovat eilisen aamulenkin tiedot. Puoli tuntia köpöttelyä pilkkopimeässä ja kylmässä. Perään aamupalan syönti aktiviteettipallosta. Ysin aikoihin on pieni punainen palkki. Selkeästi siivooja kolistellut käytävässä ja sitä on pitänyt komentaa olemaan ihmisiksi. Pari tuntia kuorsausta. Olisko sitten käynyt murtovaras testailemassa, että onko ketään kotona. Sihen pimpotukseen vastaukseksi reippaat haukunnat, jotta voro menee matkoihinsa. Sitten perään on postipate jakanut kasan laskuja ja taas on pitänyt korvia höristellä. Kolmen aikoihin rappiksessa alkaa töistäpaluuliikenne ja vahtikoira on tietenkin valppaana. Seuraavat isot palkit ovat päivän kohokohta: JEE ISI TULI KOTIIN. Samantein tunniksi juoksemaan metsään ja syömään keppejä. Jälkiruuaksi pienet palloleikit ja sitten isukki jo nostaakin koiran pöydälle kuvausta varten. Taustan harmaat käyrät ovat maanantain vastaavat tiedot eli kätevästi voi vertailla päivärytmejä.

Jännittävää? Kyllä, hetken! Tarpeellista? Tuskin. Rahantuhlausta? Puoli-ilmaiseksi ostin. Nörttiä? Todellakin. "Hyvä hyvä" huusivat nörtit ja hieroivat karvaisia käsiään.

Joojoomies tekee hyvää

Kehitys henkisestä joojoo-miehestä mieheksi, joka sanoo useimmin JOO on vasta aluillaan, mutta tulokset on jo tässä vaiheessa hyvin kannustavia. Eilen sain aikaiseksi niiin paljon hyvää, että voinen kattaa loppuvuoden pahuudet sillä.

Meille tuli seuraan sattuman kautta aikuisten kehitysvammaisten säbäilijöiden joukkue, joka reenailee kerran viikossa. Joukkue oli ennen kaupungin toiminnan alla, mutta siellä joku virkaintoinen päätti aloittaa pyllyilyn ja hajoittaa porukan vedoten uusiin ikä- ja sukupuolisääntöihin. Meille peluri on peluri siinä, missä kuka tahansa muukin ja päätin itse järjestää joukkueen asiat kuntoon. Meillä on myös nimellinen kausimaksu 60 € jokaiselle jäsenelle, joka on tähän mennessä osoittautunut juuri sopivaksi noin 15 hengen harrasteryhmille. Työssäkäyvälle jäsenelle tai vanhemmalle toi summa ei ole tähän mennessä ollut kynnyskysymys, mutta juuri kehitysvammaisille se on iso raha. He kun saattavat työkseen tehdä sitä samaa työtä vaikka kukka-auton kuskina ja nauttia kunnan maksamaa työosuusrahaa 0-12 € päivässä. Siitä samasta duunista, mistä toinen saa 12 € tunnissa. No mun pointti tuli varmasti selväksi: tämä joukkue tarvitsee jelppiä muilta, kun tuo reenivuoro maksaa vuodessa sen 550 €. 

Porukalla on tulossa kauden päätapahtuma marraskuussa eli Kiikku-turnaus alueen muita kehitysvammaisjoukkueita vastaan. Peleistä on puhuttu viikkotolkulla ja mailoja käyristellään kovaa vauhtia. Järjestin jo keräyksen seuran muiden joukkueiden kesken, jossa vaatekaapin perukoille unohtuneet vanhat mailat ja muut varusteet saivat uuden elämän tuolla uudessa porukassa. Nyt eilen sain yhden alueen ison kauppaketjun sponsoroimaan joukkueelle peliasut turnaukseen. Tsingtsing 250 € hyvää! Lisäksi on mulla anomus vetämässä eräälle vakuutusyhtiölle, että jos saataisin lahjoituksena suojalasit tai edes osa hankintasummasta. Turvallista, ehkäisevää hyvää työtä. Hyvän mielen juttuja.

Eilen illalla käväisin lahjoittamassa vielä aikaani vapaaehtoistyöhön. Alunperin mun piti tehdä kasvomaalauksia lapsille, mutta se homma oli jo myyty teinityttösille. Niinpä musta tehtiin ylin banaaninleikkaaja, mehunkaataja, muksujenkaitsija ja mainoskuvaaja. Tän postauksen kuvat on omaan käyttöön kuvattuja ja tietenkin luvalla julkaistuja taiteellisia otoksia.

Tehkää ihmiset hyvää! Anna paljon, saa paljon. Tai ota edes käsinukkeselfieitä, josset hyvään tekoon kykene!

Heppatyttöpoika

Välillä sitä koittaa tuijotella elämäänsä ulkopuolisen silmin. Ihan kuin olisi kärpäsenä seinälankussa ja näkisi kaiken, mutta ei sanoisi mitään. Mä saan aina siitä jotenkin sellasen mielikuvan, että ulkopuolisena ihmettelisin kovasti mun elämän ratkaisuja ja sattumuksia. Pessimistipeikon ajatuksia. Koitan kovasti muuttaa elämää siihen suuntaan, että aina sanotaan kyllä. Luulen, että se on reitti positiivisempaan mieleen ja onnistumisiin elämässä.

Kun nainen kysyy multa: "haluatko lähteä tallille" oli vastaus simppeli. Hyvin mielelläni. Mielikuvani hevosista rajoittuu lähinnä mukulana luettuihin heppakirjoihin ja pureviin poneihin, joita oli mummolassa kalastusreissujen varrella. Okei järkytys varmaan monelle, mutta luin varmaankin kaikki tyttöjen heppakirjasarjat läpi. Olin nopea lukeamaan ja ahmin kirjoja piittaamatta aiheesta. MMMM Nummelan ponitalli. No se vanhoista mielikuvista ja nyt uusia hankkimaan.

Aikuisen miehen sisäinen heppahullu höristää korviaan ja esittelee Amandan. Ensinäkeminen oli varmasti yhtä jännää molemmille. 16 v teiniheppa ja vanha Siika tuijottelee toisiaan ja miettii, että mitähän toi aikoo. Pitäisköhän juosta karkuun vielä, kun pääsee? Tähän kysymykseen ei pidä vastata "JOO", vaan kaivaa ne munat esiin. Ja sitten kaivetaan namit esiin. Tie teinin sydämeen käy antamalla omenan tai lakritsin makuisia namuja. Ai että! Sen jälkeen ollaan bestiksiä loputtomiin tai ainakin niin kauan, kun namusia riittää.

Kärpänen miettii tässä kohtaa, että mies mitä hittoa puuhaat? Kuka aloittaa tallielämän kolmekymppisenä? Et kai vaan juokse naisen pillin mukaan? Kärpäsellähän ei ollut lupa kommentoida mitenkään, joten hyss moisille ajatuksille. Elämä on liian lyhyt kaavoihin kangistumiselle ja eiei-meiningille. Amanda alkaa tottua mun läsnäoloon ja ollaan oikeestikin jo ihan kamusia. Ja mitä maailma olisi ilman uusia frendejä? Nii justiinsa, hys hys kärpänen. Sitä paitsi heppa oppii multa olemaan COOL. Kato vaikka!

Mua hajottaa toi viiminen kuva :D. Tuo ilme, asento, maailmanmiehen meisinki ujon pojan hymyllä. Pitää äkkiä julkaista tää tarina tai poistan sen vielä. Se kärpänen ainakin kuoli jo nauruun....

Nipsun terveiset syysleiriltä

Nippeliini tulee huomenna kotiin. Heti, kun mä palailen heppatalleilta. Olen jotenkin päätynyt heppatyttöpojaksi. Aattele, tässä iässä ekaa kartaa hulluna hevosiin. No mutta niin niihin terveisiin.

Leirillä on ollut melko mukavaa, vaikka ei ole tarjottu halkoja. Yllä käynnissä isin antaman kepukan maistelu. Ruoka on ollut hyvää ja sitä on riittävästi. Nameja ei kyllä heru, on vaan yksi nannapäivä viikossa. Toisin on iskän kanssa köhköh. Palloa on heitelty kivasti. Enemmänkin voisi. Halia ja silitystä on piisannut.Alla isi silittelee Mushun räpylällä. Räpylällä, jonka joku ilkeä kävi vetämässä irti. Ketä lienee ollut? Nipsulla ei kuulemma ole tietoa. Ekassa kuvassa isi kyselee, että ketä veti räpylän irti. Korvat takana, välttelevä katse. Ei siis ainakaan Nipsu......

Ah enää päivä ja muru on kotona <3

Youtubesta, hyvää päivää

Morjensta taloon ja tupaan! Maailma on tehty meitä varten ja se tuntuu pyörivän huolimatta siitä, että Siika pyristelee vastaan. Taas on perjantai. Viikko duunia ja treeniä takana. Nipsukin on ollut syysleirillä sunnuntaista lähtien ja mulla on jo kova ikävä. Tässä mä seison kaipausta rinnassa. Ei siis auta. Aika kuluu teen mä mitä vaan.

Jokin on tästä huolimatta pysyvää. Mulla on duunikaveri Jussy, joka on ystävä jo lukioajoilta. Ollaan melkeinpä parisuhteessa; aina löytyy jotain lässytettävää, jota sitten jaetaan chatissa. Kerran pari viikossa lounastetaan yhdessä. Kummallakin valtaisa rakkaus ruokaan. Jussy ottaa esille päivittäin pyllimakkaran. Tuon maankauhean makkaran, jota seitsemän veljestä himoitsi istuessaan kivellä häriltä suojassa. Mmmm pyllimakkaraa. Reseptiä ei ole antaa, mutta makkarassa on possun mahalaukkua, lihaa, ryynejä ja sipulia. AI ETTÄ ON YOUTUBEA!

Tässä mun viime aikojen sapuskat, jotka on kehdannut kuvata. Yllä broilerin jauhelihan herkullinen maku on piilotettuu voimakkaan curryn taakse. Cashew-pähkinää, chiliä, sinapinsiementä, currya, kurkumaa, kookoskermaa, purjoa ja porkkanaa. Koristeeksi papuja.

Tällä viikolla paistoin banaania palautumisruuaksi salin jälkeen. Hieman fariinisokeria, kanelia ja kaardemummaa lautaselle. Pyöritellään banaanipuolikkaita seoksessa ja paistetaan Putin-voissa. Nautitaan marjojen ja turkkilaisen jogurtin kanssa.

 

Kun muut kärsivät sunnuntaiaamuna krapulasta, nousin minä tekemään lihaperunasoselaatikkoa. Tuota kotiäitien rakastamaa einestä, jolla saa muksun syömään edes jotain. Kahden tunnin aherrus ja maku oikeastaan sama, kuin äitien tekemässä eineksessä. Ainut ero toki se, että E-koodeja mun tuotoksessa 0 kpl. Jälkikäteen mietittynä toi huusi kylkeensä puolukkasurvosta/hilloa.

Mihin Siikan youtube suuntautuu seuraavaksi? Tekisi kauheesti mieli tehdä itse makkaraa. Pitäisi vaan hankkia jostain lihamylly ja sitten metsästää suolta makkaran ympärille. Makkara on selkeästi pidemmän aikavälin projekti. Mielessä on myös savustettujen kalaleipästen teko niin, että tarjoilu on mahdollisimman näyttävää. Käytännössä siis savustan yhden leivän ja tarjoan suoraan savun kera. Näette sitten! Aivan varmasti teen talven aikana kalakeittoa niin, että tarjoilukulho on peitetty voitaikinalla ja paistettu uunissa. Syödään siis samalla keittoa ja sitä peittävää taikinaa. Kahdesti olen syönyt Pärnussa paikallisten suosimassa ravintolassa voitaikinalla peitetettyä katkarapukasaria ja on ollut aivan taivaallista. Saan tulevana sunnuntaina kurpitsan tai pari ja niistä loihdin herkkua. Mmm mausteista paahdettua kurpitsaa, josta teen risottoa. Vesi oikeen herahti kielelle. Sunnuntaihin siis!