Sunnuntain harhaisia hajatelmia

Piti kirjoitella näitä hajatelmia sunnuntai-illalla, mutta kädettömyys iski. En osannut olla tarpeeksi ei-insinööri ja perehtyä kuvien käsittelyyn puhelimella. Maanantain tekosyyksi kelvatkoon hajonnut tietokone. :Luvassa on siis sunnuntaisia ajatuksia tiistaiaamun tunnelmilla maustettuna.

Sunnutain laiskuus lienee ollut peräisin reenauksesta. Torstaina aloittelin pitkän flunssan jälkeen kolmella kävelylenkillä, perjantaina oli vuorossa selkäpainotteinen kuntopiiri ja lauantaina vaan makoilin. Sunnuntaina oli luvassa spektaakkeli: uudet pyöräilyvaipat jalkaan ja pyörällä Kakskerran ympäri. Voi jummijammi mitkä maisemat! Pieni vesisade alkuun ei lannistanut menoa yhtään. Kotomatka oli yhtä aurinkoa ja vastatuulta. Huikea treeni!

Taisin viikonloppuna käydä ottamassa vähän selfieitäkin. #vartiovuorikaverikuva #heinäpaaliselfie.

Nipsu on siitä jännä koiruli, että vastaavia ei juuri tule vastaan. Turusta löytyi sattumalla Nippen broidi, joka lopetettiin, kun tassussa oli yksi luu väärän kokoinen ja sen toimimattomuus sai koiran turhautumaan ja käyttäytymään pelkästään huonosti. Pentueessa oli 8 pötköä, joista veljen lisäksi ollaan tavattu yksi sisko jossain Hämeen suunnalla. Tämä tarina ei lopu tähän. Tuli viikonloppuna koirapuistossa vastaan erilainen sekarotukka nimeltä Pena. Penan äiree on pitkäkarvainen mäykkä ja isi corgi. Ajatus lupaa heti samansorttista pitkää matalaa tassuttajaa. Alla kuva. Yhtäläisyyksiä toki piisaa, mutta Nipsu lienee saanut enemmän kokoa saksanpaimenkoiran geeneistä. Ja kuonoon myös pituutta.

Siinä sohvalla maatessa sunnuntai-illalla mietin, että blogatakko vai surffata vaan. Ei, ei kumpaakaan. Instagram auki ja kuvien viihteelliseen maailmaan. Tässä kolme jännää juttua, jotka huvittivat mua suunnattomasti. Alkuun Claire Wyckoff, mimmi joka juoksee kikkelinkuvia. Alapäähuumori toimii aina ja kikkelinmallisten lenkkien juokseminen lämmitti suuresti mun väsynyttä mieltä.

Seuraavasta tulee mieleen Liisa Ihmemaassa -sadun hatuntekijä. 100daysofhats -tiliä pitää helsinkiläismies, joka aikoo pitää eri pipoa päässä 100 päivää. Sadas hattu tulee joltain tunnetulta hatuntekijältä mmmm. Hassunhauska mies vesimeloni päässä.

Loppuun vielä kuivakkaa poliisihuumoria. Turun poliisin tilillä näytetään erilaisia poliisin kohtaamia tilanteita tässä lähimaastossa ja samalla parannetaan tyyppien imagoa.

Elvis elää pekonissa!

Hei hei ystävät! Kerron teille nyt sadun Elviksestä. Olipa kerran Siika, joka rakasti tehdä ruokaa. Aina välillä rakkaus yltyi niin isoksi, että Siika päätti julkistaa tuotokset Youtubeen. Eräänä iltana youtuberuokalistalla oli tarjolla Elviksen suurta herkkua: nautinnollinen yhdistelmä pekonia, maapähkinävoita ja banaania. MMM! Miten voi jokainen puraisu maistua kaikilta kolmelta samaan aikaan? Siika päätti yhdistää pekonirakkauden toiseen jo pitkään mieltä vaivanneeseen ongelmaan. Miten tehdä hyvä ja maukas gluteeniton burger? Millä korvata pullamössöleipä niin, että se on terveellistä ja sopii suolelle? Nuudelia ei jaksa, kun niitä tein juuri edelliseen hampurilaiseen. Sitten Elvis ilmestyi mieleen ja kuiskasi: bataatti! Ooh vähän googlettamista ja löytyi idea lopulliseen herkkuun.

Bataattiburger Elvispekonilla ja fetajogurttikastikkeella

Aloitetaan pekonista, jotta ehditään napostella muutama valmis ennen lopullista burgeria. Uuni 200 astetta ja pekonit sinne kypsymään. Itse taittelin alumiinifoliosta sahalaitaisen alustan uunipellin päälle, siihen pekonit nätisti riviin ja paistoin reilut 15 minuuttia. Kun pekonit ovat saavuttaneet haluamasit rapsakkuuden, valellaan ne tällä taivaallisella maapähkinäkorrutteella:

1 dl tomusokeria
1 rkl maapähkinävoita
2 rkl maitoa
muutamia tippoja vaniljauutetta

Kuorrutteen jälkeen päälle ripotellaan vielä murskatut kuivatut banaanit. En jaksanut itse kuivatella, vaan tyydyin tällä kertaa kaupasta ostettuihin. Mulla tosta määrästä kuorrutetta meni osa hukkaan, mutta ei se niin justiinsa ole. Annetaan taideteosten asettua ja siirrytään eteeenpäin reseptissä.

Etukäteen on hankittu myös iso ja pyöreähkö bataatti, joka on pesty hyvin. Leikkasin siitä noin sentin viipaleita ja voitelin ne oliiviöljyllä ja pieni ripaus suolaa perään. Pekonit ulos uunista ja bataattisiivut perään samalla, kun lämpö nostetaan 225 asteeseen. Paistetaan reilu vartti, kunnes viipaleet ovat saaneet vähän väriä ja ovat mukavan pehmeät.

Tässä välin on hieman luppoaikaa, joten istu alas, pistä silmät kiinni ja nauti yksi pekoni. MMMMM! Elvis oli sitten hieno mies! Jatketaan jogurttikastikkeeseen.

100 g fetaa
2 rkl turkkilaista jogurttia
luraus oliiviöljyä
luraus sitruunanmehua
pippuria, reilusti timjamia ja maista, että tarvitaanko suolaa

Murskaa ensin feta ja lisää sitten jogurtti. Mausteet mukaan ja testaa, että onko ihanan suolaista ja raikasta kastiketta. Se jääkaappiin maustumaan ja odotellaan bataatteja.

Kasataan youtubeannos. Pohjalle makea bataatti, sitten rapeaa salaattia, reilusti suolaista kastiketta, 3 siivua pekonia ja päälle vielä toinen bataattikansi. Jääkaapista esiin tölkkicola, spotifystä soimaan Elviksen Can't help falling in love ja loppu sujuukin omalla painollaan.

Kuplia

Kuplia on yksi Muumilaakson tarinoista, jossa Muumipeikko ja kamut lisäävät Niiskun ihmeainetta saippuakuplien joukkoon ja tekevät lähes kaikenkestäviä kuplia. Muumit änkeävät kuplien sisään ja lentelevät niillä lopulta avomeren päälle, josta vain Noita pystyy heidät pelastamaan. Sillä välin Haisuli ei muista puhaltaa kuplia, vaan imaisee koko liemen vatsaan ja lähtee hänkin leijailemaan. Noniin, ensimmäinen mieleenjohtuva kysymyst tulisi olla: miten aikuinen mies muistaa mitään muumeista?

Vaikka miehellä on jo hieman pehmennyt pää, niin ei se rappio ole ehtinyt muumeihin asti. Ehkä sekin auttaa, että juuri kuuntelin tuon jakson Youtubesta. Töissä meinaan. Työn ohessa meinaan. Toimistolla on aika mekkala ja keskittyminen on parempaa, kun kuuntelee jotain muuta. Tai näin se toimii mulla. Muumit, Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmat taikka ihan Spotifyn tarjonta vie tilan muun ajattelulta ja omat työt etenee. Tytytydydydydy!

Kiinnostus muumeihin on vain lisääntynyt Nipsun myötä. Koira sai nimensä, koska muistutti pentuna ihan tarinoiden Nipsua. Pitkä, ruskea pötkö. Pelkuri ja ahmatti.

Nykyään koirakin on aikuistunut. Väri on tummempi, ruoka ei maistu ja pituuskasvu loppunut. Uimisestakin Nipsu tykkää, toisin kuin esikuvansa. Kumikana ei muuten ole yhtään niin kiva uimalelu, kuin kepit ja halot. Halkorakkaus on suurta tässä pienessä koirassa. Koira tuntuu myös olevan älykäs. Nipsu istuu mun nykysessä autossa etupenkillä. Luu on ulkona, tottakai! Ja äly näkyy siinä, että koira on oppinut avaamaan oman sivuikkunansa. Eilisellä uimamatkalla jouduttiin oikeen riitaan aiheesta. Koira avaa ikkunaa ja kuono ulos. Mies nostaa lasia ylöspäin. Koira laskee lasin alas. Hetken keskustellaan asiasta ja lasi ylös. Seuraavaksi koira katsoo miestä silmiin ja laskee lasin. Röyhkeää! Ajomatkalla lasi avattiin kuudesti. Seuraavassa autossa ei ole sähköisesti avattavia ikkunoita. Piste. Nyt sitä musiikkia!

Lähiseikkailua, lähiunelmia

Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.

Nuuskamuikkunen 

Mieli halajaa Turun Mikkolanmäelle. Vanhat ilmatorjuntatornit ovat jatkuvassa muutoksessa. Jokaisella vierailullani on joku kuva päivittynyt. Paljon on turhaa suttuakin, mutta yleensä silmä lepää taitavien käsien jäljissä.

 

Mikkolanmäen naapurissa kohoaa Linkkitorni. Tuo pienelle ihmiselle entistä pienemmän olon. Joskus oon vielä niin pahis, että etsin aluetta ympäröivästä aidasta reiän ja menen seikkailemaan lähemmäs.

Ritareita, keskiaikaa. Sitäkin on mun Turku.

Puistoja. Puutarhoja #Liikennepuistoselfie. Hus Lindmanin puutarhalöytö. Viime päivien uudet ihanat maisemat. Seikkailija kulkee kulkemistaan.

Minä teen suojatien

2.7 km ja 8 suojatietä. Siinä mun työmatka. Keskimäärin 337 metrin välein hyvinvointini ei ole pelkästään mun omissa käsissä. Pelkästään.

Suojatie määritellään hyvin tarkkaan laissa. Siellä sovitaan yhteiset ja selkeät pelisäännöt kaikille osapuolille. Lakia säätämällä ei enempää turvaa saada aikaan. Vika on ihmisten asenteissa; autoilijat ovat äärettömän itsekkäitä, pyöräilijät sinkoilevat miten sattuu rokkikoneet soiden ja jalankulkijatkin kiinnittävät huomionsa ennemmin puhelimensa matopeliin kuin muuhun liikenteeseen. Autoilijat varsinkin ajattelevat, että en jaksa pysähtyä, kyllä mä ehdin, just pysähdyin edelliselle suojatielle, ei toi kävelijä mun eteen astu,...... Äärettömän itsekästä.

Mä käväisin joku vuosi sitten auton alla suojatiellä. Pyörällä, kypärä päässä ja ajovalo palaen. Nainen ajoi kolmion takaa suoraan päälle. Auton vilkku oli oikealle, kuskin katse vasemmalle ja lisää kaasua, kun ei tule autoja. Viime hetkellä mä tajusin, että ei toi näe mua. Viime hetkellä toi näkikin mut. Kumpikin jarrut pohjaan ja suurin osa osumasta suoraan pyörän etuosaan. Lopputulemana käyrä pyörä, musta reisi ja kipeä kyynärpää. Se voima, jolla auto osui, oli uskomaton. Silti nopeudet olivat todella pienet, koska ennen jarrutusta kummankin vauhti oli kahdenkympin maissa. Miten olisi käynyt, jos kuski olisi jättänyt jarruttamatta? Tai jos osuma olisi tullut suoraan mun jalkoihin? Saati auton liikkuessa sitä viittäkymppiä? En halua ottaa selvää.

Näin eilen ensimmäisen kerran mainoksen Liikenneturvan kampanjasta "Sinä teet suojatien". Se varmastikin pyörii juuri nyt televisiossa, kun koulut alkaa kohta ja liikenne on täynnä mukuloita. Voitaisko yhdessä päättää lopettaa perseily ja alkaa pitää toisistamme huolta?