Kuplia

Kuplia on yksi Muumilaakson tarinoista, jossa Muumipeikko ja kamut lisäävät Niiskun ihmeainetta saippuakuplien joukkoon ja tekevät lähes kaikenkestäviä kuplia. Muumit änkeävät kuplien sisään ja lentelevät niillä lopulta avomeren päälle, josta vain Noita pystyy heidät pelastamaan. Sillä välin Haisuli ei muista puhaltaa kuplia, vaan imaisee koko liemen vatsaan ja lähtee hänkin leijailemaan. Noniin, ensimmäinen mieleenjohtuva kysymyst tulisi olla: miten aikuinen mies muistaa mitään muumeista?

Vaikka miehellä on jo hieman pehmennyt pää, niin ei se rappio ole ehtinyt muumeihin asti. Ehkä sekin auttaa, että juuri kuuntelin tuon jakson Youtubesta. Töissä meinaan. Työn ohessa meinaan. Toimistolla on aika mekkala ja keskittyminen on parempaa, kun kuuntelee jotain muuta. Tai näin se toimii mulla. Muumit, Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmat taikka ihan Spotifyn tarjonta vie tilan muun ajattelulta ja omat työt etenee. Tytytydydydydy!

Kiinnostus muumeihin on vain lisääntynyt Nipsun myötä. Koira sai nimensä, koska muistutti pentuna ihan tarinoiden Nipsua. Pitkä, ruskea pötkö. Pelkuri ja ahmatti.

Nykyään koirakin on aikuistunut. Väri on tummempi, ruoka ei maistu ja pituuskasvu loppunut. Uimisestakin Nipsu tykkää, toisin kuin esikuvansa. Kumikana ei muuten ole yhtään niin kiva uimalelu, kuin kepit ja halot. Halkorakkaus on suurta tässä pienessä koirassa. Koira tuntuu myös olevan älykäs. Nipsu istuu mun nykysessä autossa etupenkillä. Luu on ulkona, tottakai! Ja äly näkyy siinä, että koira on oppinut avaamaan oman sivuikkunansa. Eilisellä uimamatkalla jouduttiin oikeen riitaan aiheesta. Koira avaa ikkunaa ja kuono ulos. Mies nostaa lasia ylöspäin. Koira laskee lasin alas. Hetken keskustellaan asiasta ja lasi ylös. Seuraavaksi koira katsoo miestä silmiin ja laskee lasin. Röyhkeää! Ajomatkalla lasi avattiin kuudesti. Seuraavassa autossa ei ole sähköisesti avattavia ikkunoita. Piste. Nyt sitä musiikkia!