Liikunnastako iloa?

Liikunnan ilo on kadonnut kilo. Breaking news: Multa itseltä on juuri nyt kateissa elämänilo ja syynä juurikin tuo pahamaineinen liikunta. Eilen oli lepopäivä saliohjelmasta ja en todellakaan pyhittänyt sitä levolle. Tällä viikolla on pari salibandypeliä ja kun kerran sain lääkäriltä luvan osallistua täysipainotteisesti salibandyharjoituksiin, niin tietenkin menin touhuamaan maila kädessä. En muista, että kerroinko täällä mun revähtäneestä pohkeesta. Se on pitänyt mut sivussa reeneistä kuutisen viikkoa, mutta ei ole estänyt salitreeniä. Kipu tuntui vaan nilkan liikeradan ääriasennossa ja se on helppo varoa salilla.

No viis kiloista, Siika nauttii muistakin liikunnan iloista. Oli kivaa ja ärsyttävää samanaikaisesti. Hauskaa pelata pitkästä aikaa. Samalla kuitenkin otti päähän se, että miten pelituntuma on aivan kateissa. Reenien jälkeen kotona ensin rullailin lihat kivasti Foamrollilla, sitten venyttelin kevyesti. Pesut, pisut, suihkut ja iltapalat. Sänky. Sitten se iski. Nivunen tai lonkankoukistaja aivan tulessa. JEE! Pyöri, hyöri, hiki, kylmä, kipu, särky. Kahden aikaan nousin venyttelemään ja syömään pari kolme buranaa. Ei töllöstä tullut edes NHL-peliä, jota ois voinut katsoa. Harkitsin jo itseamputaatiota siinä kohden, kun venyttäessä alkoi vähän oksuttamaan. Oi liikunnan ilo!

Nyt kipeys on muisto vain. Mitä nyt välistä vähän vihloo seisomaan noustessa. Kaikki muu tässä olotilassa on juoksukykyistä, paitsi järki. Tunnin yöunet on aivan liian vähän työntekoon, joten menen päiväunille johonkin nurkkaukseen zzz.

Oikeesti ei pitäisi valittaa. Yllä Nipsun osoitus talvisodan hengestä. Kun meressä näkyy keppi se uidaan pois. On sitten menossa kesäkuun helteet tai marraskuun pakkaset. Taitaa koiralla olla enemmän munaa, kuin mulla.