No sweat, sweetheart: Nipsutin

Nipsutin, tuo elämäni suloisin karvakasa, täytti eilen 3 vuotta. Nipsutin saapui mun elämään vähän kuin vahingossa. Ihan juuri niin, kuin hänenkin elämä sai alkunsa. Teki mieli alkaa elää, kuin normi-ihmiset, eli hankkia perheenlisäystä. Lapsi ei tullut kuuloonkaan, joten koera oli helppo valinta. Avasin siis Apulan ja aloin selaamaan koiria. Ensin rekisteröidyt rotukoirat läpi. Ei siellä mitään ollut. Sitten Annetaanpalstalta katsoin käytettyjä koiria, mutta sielläkin oli joko liian paljon ajettuja tai liian rikkinäisiä otukoita tarjolla. Sitten myydään-palsta ja ei-rekisteröidyt. TADAA! Inkoossa oli tarjolla perheen mäyräkoiran ja saksanpaimenkoiran rakkauslapsia. Hinta 50 €, joka kului matolääkkeeseen ja penturuokaan.

Muistan vieläkin sen jännittävän perjantain, kun kävelin neukkariin soittamaan koirasta. Jalat pöydälle ja pienen numeronnäpyttelyn jälkeen naikkonen vastasi. Oli kuulemma juuri samalla yksi pentu vapautunut, varaus oli peruuntunut. Sanoin siinä laakista, että mä otan sen. Siitä se sitten alkoi. Sain kuvankin, jossa läikykäs harmaa-ruskea pötkylä roikkui sylissä. Uiii! Yllä ensimmäinen kotokuva nipsusta.

Koiraa haettiin saman viikon sunnuntaina, koska siellä perheen äiti odotti muksun synnytystä ja luovutusikä tuli täyteen lauantaina. Ihan lottovoiton veroinen tuurii siis, että sain Nipsun. Inkoossa puutalon pihalla oli aitaus, jossa asusteli mutsi ja isukki; pienehkö saksanpaimennarttu ja pitkäkarvainen pitkä mäykkäisä. Oli tiineys huomattu vasta viikkoa ennen synnytystä, kun emän nisät olivat roikkuneet oudosti. Ihan puskista tuli nämä rakkauslapset. Pentuja yhteensä kahdeksan karvaista pötköä. Pimpotus ovikelloon ja kuului pennun vaimeaa ininää. Ovi aukesi ja sieltä möyri varovasti esiin harmaa omituisennäköinen otus. Niin pelokas ja utelias samaan aikaan. Pieni piiska heiluten mä kelpasin uudeksi iskäksi ja niin lähdettiin Turkuun päin. Ajelin kotiin sormet koirakopassa, jotta itku ja valitus loppuisi. Sitten tuli paha olo ja koko koirakoppi oli oksussa. Jes! Siitä lähtien mun lattioilla on ollut enemmän tai vielä enemmän koirakarvaa. Alla kuva koiranpennusta, joka on itse hypännyt kylpyammeeseen pissalle <3

8 siskoksesta ollaan tavattu kaksi. Alla Poju, joka asui Turussa. Aivan musta veijari, jolla myös pitkä karva ja samankokoinen runko. Pojun kohtaloksi päätyi erimittainen luu tassussa, jonka vuoksi elämä oli kurjaa ja tuntoja piti purkaa syömällä betoniseinää. Poju päästettiin kärsimyksistä, joten enää ei tule yhteisiä koirapuistohetkiä. Alla myös Ninja, joka asuu tällä hetkellä jossain päin Tamperetta. Ninja on selvästi pienempi ja lyhytkarvainen versio. Luonne on sama varovainen ja pelkäävä vahtikoira. Samat nuuskatkin huulessa.

Tällainen pötkömötkö siitä on nyt tullut. Eläväinen, leikkiväinen, pelkääväinen, nauttivainen ja etenkin koiramainen pötkö. Ei elämä ole pelkkää juhlaakaan, vaikka niin sen täältä blogista voisi lukea. Kettuepisodi on jättänyt jotain jälkiä koiraan ja nykyään remmissä kohtaamiset ovat usein aika äänekkäitä. Nyt on näkyvissä myös eroahdistusta. Isi on niin ihana ja aina jättämässä minua. Jotenkin iso pelko on päällä. Pitää Nipsun talvileirin jälkeen ottaa asialistalle uuden luottamuksen luominen ja harjoitella taas sitä ohittamista. Ei nyt mietitä sitä soppaa, vaan juhlitaan!